Suositellut

Tervetuloa 4WETOA-sivustolle

Moi. Olen Aki. Olen Wildtrakin omistaja. Tällaista autoa ei monella ole Suomessa. Se on yksi syy siihen, että pidän Wildtrakista. Villi omien polkujen kulkija.

Perustin 4WETOA-sivuston voidakseni kertoa elämästä Wildtrakin kanssa – siitä, kun niin työ kuin vapaa-aika on tavaran kuljettamista ja isoja autoja. Uusi kirjoitus ilmestyy sivustolla vähintään joka kolmas sunnuntai.

KoeWETO-kirjoituksissa kerron näkemykseni pick-upeista. Auton ominaisuuksien luettelemisen sijaan pyrin tarjoamaan aitoja, perusteltuja näkemyksiä, jotka syntyvät autokuskin ja lava-auton omistajan testatessa autoa. Kaikki KoeWEDOT löytyvät täältä.

KoeWETOJEN lisäksi raportoin tapahtumista, esittelen tavaran kuljetuksen lainsäädäntöä ja yleisesti pohdiskelen elämää isojen autojen ratissa. Voit hakea sisältöä kätevimmin oikeassa laidassa olevien kategorioiden kautta.

Jos pick-upien maailma on sinulle vieraampi, suosittelen aloittamaan artikkeleista Mikä pick-up?, Mikä neliveto? ja Pick-uppisanastoa sekä osiosta Kuormaus & Kuljetus.

As for foreign visitors, feel free to read about this website in English.

KoeWETO: Nissan Navara Tekna

Navara on himoittavan lihaksikas. Jo ensimmäinen promokuva mykisti minut: siinä se jylisee menemään vedessä niin, että armottomat muskelit vain kiiltävät roiskuvasta vedestä.

navara16koew-keula edestä läheltä

Muhkeutta oli myös auton sisässä: nahkapintaiset penkit näyttivät otteeseensa kahmaisevilta ja hallintalaitteisto suorastaan käsiin hakeutuvalta. Ja Navaran peilit olivat hurmaavinta, mitä olin nähnyt: yhtä aikaa sekä pyöreät ja kauniit että jykevät ja voimakkaat.

Lihaskimppu minua odotti tosimaailmassakin Autopalen pihassa. Istuuduin kuninkaalliselle penkille muita korkeammalle ja ihailin edessäni lepäävän konepellin pullottavia reunoja. Asetin vaihteiston D-asentoon ja lähdin mylvimään valtavan kokoisella autolla Seppälän iltapäivään.

navara16koew-konepellin muskelit

Minun kaltaiselleni hintelölle voimakkuutta pullisteleva Navara olisi ollut loistava auto. Aloin vakavissani miettiä oman auton merkin vaihtamista. Savannah Yellow -väri, automaattinen vaihteisto, nahkapenkit, iso kasa herkkuja lisävarusteiden katalogista. Ai mutta, ison osan näistä saakin vain remmihytin kanssa. Plus 2016-vuoden Wildtrakini oli jo matkalla Suomeen.

Ja pianhan se Wildtrak saapuikin, ja Navara jäi taka-alalle.

Muotoilu

En kuitenkaan ole unohtanut Navaraa kokonaan, koska ei sen tyrmäävän voimakasta ulkoasua noin vain ohiteta.

Kattokiskot vetävät katseen tasapuolisesti auton yläosaankin ja kutsuvat ottamaan mittaa voimista. Pilareiden kautta katse laskeutuu konepellin reunuksiin, jotka järevöittävät kuonoa aivan omalla tavallaan. Ajovaloissa on pelkäämätön, kunnioitusta herättävä katse.

Keulan pullistelevat muodot jatkuvat pyöräkoteloiden ulkonemiin, jotka reunustavat yhtä auton etenemisen kannalta tärkeimpiä osia. Kyljet ovat vankat, ja astinlaudat tasoittavat katseen kattokiskojen kanssa koko autoon.

navara16koew-valaistusta pimeässä

Navara ykinkertaisesti näyttää hyvältä joka puolelta. Siinä ei ole pick-upien perusvikoja, eli suippomaisuutta sivusta katsoessa ja kömpelöä remmihyttiä. Sen sijaan Nissanin pick-up hekumoi joka suuntaan lihaksikkuutta ja samalla kuitenkin linjakkuutta ja ketteryyttä. Uskoisin, että nyt vertaus krokotiiliin on ansaittu.

Auton muotoilulla on minulle suuri merkitys, ja Navarassa muotoilu on kohdallaan. Jos Wildtrakia ei olisi, valitsisin kullanoranssin Navaran – tai ainakin jahkailisin tuskallisesti sen ja bad-assin D-MAXin välillä.

navara16koew-edestä peili takaa

Istuimet ja sisätilat

Sisätiloissa näkyy samanlainen linjakas, voimakas vartalo. Siis ensinnäkinhän kuljettaja voi jatkuvasti nähdä – ja tuntea – järeän konepellin edessään, ja aina peileihin vilkaistessaan hänelle valkenee, millaisen jätin ohjaimissa onkaan. Sen lisäksi sisällä monet linjat kaareutuvat. Edes A-pilarista lähtevä sivuikkunan alareuna ei kulje suorassa, vaan pullottaa voimasta.

Keskipaneelissa on NissanConnect-järjestelmään kuuluva kosketusnäyttö. Siitä löytyy muun muassa peruutuskamera, Around View Monitor ja navigaattori. Järjestelmän käyttäminen on helppo omaksua ainakin, jos on aiemmin autojen viihdekeskuksia käyttänyt. Kosketusnäytön sivuilla on tärkeitä toimintoja nappuloina luultavasti siksi, että toiminnot olisivat välittömästi saatavilla.

navara16koew-etupenkkien takaa ohjaamo

Mikäli nappuloiden suuri määrä ei vielä aiheuta tunnetta avaruusaluksessa olemisesta, penkit saattavat niin tehdä. Kyseessä on näet Nissanin kehittämät Zero Gravity -penkit, eli niillä kehon kuuluisi asettua luontaiseen asentoon. Ainakin penkeissä oli tunnetta otteeseen ottamisesta, ja kangas tuntui hivelevän pehmeältä.

Haluaisin kuitenkin ennen kaikkea kokonaan nahkaisen pinnan, sillä yksi mieltä eniten ylentävistä asioista on kuljettaa kättä penkin nahkapinnalla ja aistia nahkan ylellinen tuoksu. Nahkapenkit saa vain Tekna-malliin, ja ne ovat lisävaruste.

Niin kuin monipuolisesti ja hintavasti varustellulta pick-upilta voi odottaa, ajaminen on nautinnollista. Tai ainakin virikkeitä ja apuja on saatavilla niin paljon, että Navaran ratissa ei alkuunkaan tarvitse tuntea käsittelevänsä työkalua. Tai no, oikeastaan muotoilisin asian niin, että ratissa ei tarvitse tuntea käsittevänsä onnetonta työkalua.

navara16koew-yksityiskohtia sisältä

Konehuane

Varusteltuja, remmihytillisiä Navaroita liikuttaa 190-hevosvoimainen kone. Karvalakkimalleja liikuttaa 160 hevosvoiman moottori. Molempien moottorien tilavuus on 2,3 litraa, eli moottorin kutistaminen ja tehojen lisääminen samaan aikaan näkyy lava-autoissakin. Vääntöä tehokkaampi tarjoaa 450 newtonmetriä ja toinen 403 newtonmetriä.

Pirteämpi kone on siis saatavilla vain remmihytilliseen malliin, eli ikävä perushyttien ystävien syrjiminen koskee L200:n lisäksi Navaraa. Yhtä kiloa liikuttaa 0,9 hevosta eli melkein saman verran kuin Wildtrakissa. Nollasta sataseen kiihdyttäminen vie kuitenkin kenttätestini mukaan 11 sekuntia.

Tosin eihän lava-autojen tehoilla kannata hakea lyhyitä nollasta sataan -aikoja. Sen sijaan tehoista kannattaa nauttia aina vähän kerrallaan fiilistellen, kun ne saavat raskaan auton – kuormattuna tosi raskaan – liikkumaan vaivattomasti ja kun ne saavat liukkaalla pinnalla nelivedon kanssa tunnetta vaivattomasti vauhtiin pääsemisestä.

navara16koew-mittaristo läheltä

Näihin odotuksiin Navara vastaan hyvin pitkälti samaan tapaan kuin nykyinen Wildtrak. Kaasupoljin ei siis tarjonnut yllätyksiä, mutta minä nautin aina vaivattomasta etenemisestä. Matalasti muriseva vyöryntä komealla autolla ylellisessä ohjaamossa kevättalven selkeässä illassa Rantaväylällä oli yhtä nautintoa.

Off-road-arsenaali

Nissanin lehdistötapahtumassa Navaraa ajaneet toimittajat ovat kirjoittaneet, kuinka Navara etenee huonommillakin teillä ja kuinka sillä pääsee mökkitietäkin. Minun olisi pitänyt päästä polttopuiden varastolle, mutta eteneminen oli jatkuvaa edestakaisin tamppaamista ja lapioimista. Tiellä oli nyt vain kaksi-kolmekymmentä senttiä lunta.

Siinähän ei siis ole mitään ihmeellistä, että Navara kulkee jäisellä ja kevään röpelöisellä auratulla metsätiellä – nousten varmasti myös tien jyrkät mäet. Varastolle pyrkiessäni halusin pistää auton kohtaamaan yhden luonnon armottommista vastuksista – lumihangen.

Monta kertaahan Navara tarjosi lupaavaa rymyämistä hangessa, mistä saa kiittää älykästä liukasjärjestelmää sekä kaikkiin malleihin vakiona kuuluvaa taka-akselin tasauspyörästön lukkoa. Hitaan, välityssuhteessa X:1 voimaa tarjoavan nelivedon lisäksi.

Tosiasiassa tehdasvarusteiden tilalle ja niitä ehostamaan olisi tarvinnut isopalaiset renkaat, ja ehkä vielä ketjut. Korotuskin olisi pienentänyt hangen aiheuttamaa vastusta, kun maavaraltaan 22,3-senttisen Navaran pohja höyläsi keväthangen kuorta.

Mutta kaikki muutkin lava-autothan aina lupaavat kykyä edetä, eikä ollut reilua viedä vain Navaraa hankeen. Mutta moneen muuhun maastoon Nissanin lihaskimpun voi toki viedä, ja siinä kuskata vaikka millaista tavaraa.

Mitat ja massat

Vaikka ajamani Navara melkoinen korsto olikin, pidin sen kääntyyvyyttä erityisen ketteränä talvisen metsätien pistossa. Todellisuudessa minua taisi hämätä remmihytillisen auton helppo ohjattavuus, joka on tehostuksen ansiosta kevyt. Akseliväli on nimittäin kilpailijoihin verrattaessa enemmänkin iso.

Myöskään Navaran ulkopuoliset mitat eivät pistä silmään: kaikkien mallien pituus on 5,3 metrin hujakoilla ja leveys 2 metrin. Kuvio on siis tuttu: auto mahtuu moneen parkkihalliin, ja ylipäätään kaupunkiin, mutta rattia saa pyöritellä ja kiesin kulmia katsella. Peräylityskin on isoimmillaan 1,3 metriä, eli Navaran häntä huitoo laajalle. Tuskin se kuitenkaan yhtä kestävä ja voimakas on kuin oikealla krokotiililla.

Kaikkien Navaroiden kokonaismassa on kolme tonnia ja kymmenen kiloa, mutta eri mallien omamassa vaihtelee. Näinpä kantavuus vaihtelee perushytillisissä 921 ja 940 kilon välillä ja remmihytillisissä 885 ja 942 kilon välillä. Olen alkanut pitää 1 000 kiloa rajana, jonka yli pick-upin pitäisi päästä, jotta lukema näyttäisi hyvältä. On siinä ja siinä, voiko kantavuudeksi edes käytännössä ilmoittaa tonnin paikkeilla.

Kun kaikki eurooppalaisten pick-upien uudessa sukupolvessa painivat perävaunun jarrullisissa massoissa joka tapauksessa yli 3 tonnin sarjassa, eroja on lähinnä satojen kilojen määrissä. Ilmeisesti Navarassa on muskelia riittävästi, kun sillä saa vetää kokonaismassaltaan 3 500 kilon kärryä.

Säilytystilat ja lava

Perushytin jatkeena lavalla on pituutta 1,79 metriä ja remmihytin jatkeena 1,58 metriä. Leveyttä on pyöräkoteloiden kohdalla 1,13 metriä ja muualla 1,56 metriä. Kiinnityspisteet ovat vankkoja, ja ne ovat sijoiteltavissa pituussuuntaisesti moneen kohtaan.

Muovinen lavasuojus on 411 euroa maksava lisävaruste. Hinnasto jopa mainitsee 11 euroa maksavan lavasuojuksen asennussarjan, mikä vie kyllä anti-pick-upismin uusille leveleille. Noh, en tiedä, saako lavasuojusta ilman asennussarjaa, mutta jos ei, vähemmän nihkeää olisi ollut laittaa lavasuojuksen hinnaksi saman tien 422 euroa. Mahdollisesti perushytilliseen Navaraan lavasuojus kuuluu vakiona.

navara16koew-lapio-lavalla

Voi kuitenkin olla, että Navaraa tilatessaan ostaja ei muovista suojusta ottaisikaan vaan laittaisi hinnan paljon monipuolisempiin varusteisiin. Ensinnäkin muovisen suojuksen sijaan voi ottaa alumiinisen, kohokuvioidun suojuksen. Muovilla on kuitenkin tapana ainakin painua ja naarmuuntua.

Tavaran kuljetukseen tarkoitetun auton omistajana minua kuitenkin eniten kiehtovat työkalupakki sekä ulos vedettävä taso. Ei enää kanisteria kyljellään valuttamassa teräketjuöljyä lavalle! Ei enää kirveen kurottelua ohjaamon puoleisesta päädystä! Nyt on käytännöllisen lavan aika!

navara16koew-takaosan säilytystila

Romppeiden sijoittaminen pysyvästi on ollut ongelma minulla auton sisälläkin, ja remmihytissä ilman takapenkkejä voi olla ratkaisu: kaukalo. En tiedä, kuinka paljon sitä voi muokata, mutta koeajoauton kaukalosta ainakin olisin kaivannut sidontapisteitä. Ei tavaran tarvitse seilailla ja lennellä ohjaamossakaan.

Kuskin ympäristössä parasta on keskipaneelin yläpuolella oleva potero, jossa on kaiken lisäksi pistorasia. Siellä menee kännykkä, lompakko ja minulle tärkeistä vakioesineistä kynä ja kahvikup…

Kahvikuppi, kahvikuppi… Se menee… Öööhm… Noh, olkoon sitten kädessä.

Alusta ja vaihteisto

Mullistavaahan Navarassa on se, että etuakselin lisäksi taka-akseli on erillisjousitettu. Tarkemmin ottaen remmihytillisissä malleissa takana on monivarsituenta, mutta perushytin ostajat joutuvat tyytymään lehtijousiin. Ehkä takapään erillisjousitusta ei ole Suomessa ainakaan kummemmin hehkutettu, mutta minä tein siitä numeron, koska se on ainutlaatuista.

Loppupeleissä en kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi hehkuttaa jousitusta jo kirjoituksen alusta asti, koska en oikeastaan huomannut sen vaikuttavan ajokokemukseeni. Pick-upien takapäät ovat kevyitä, ja siksi niitä on voinut pitää helposti pompottavina. Kuitenkaan missään ajamistani uusista lava-autoista takapään käytös ei ole ollut enää häiritsevää – ja niissä kaikissa on ollut lehtijouset.

Navaran automaattisessa vaihteistossa on seitsemän vaihdetta, kun kilpailijoilla yleisemmin on viisi tai kuusi. Vaihteet ykkösestä kolmoseen, ja jopa neloseen, ovat pienille nopeuksissa. Eräästä laakeasta risteyksestä käännyin todellakin nelosvaihteella. Automaatti ehti hankirymyssä hitaalla nelivedolla peräti kolmoseen, kun siis esimerkiksi Ranger pitää todella pitkään ykkösen.

Momentinmuunnin pitää kytköksen hyvin yllä myös moottorilla jarruttamisen aikana, ja automaatti pitää kierrokset minusta järkevinä. Se ei esimerkiksi lysäytä maantiellä jyrkähkössä ylämäessä yhtä pienemmälle ikään kuin 190 hevosta ja 450 newtonmetriä eivät jaksaisi viedä kahden tonnin kiesiä.

Sain maantietä ja taajamaa yhdistävän ajon kulutukseksi 7,6 litraa satasella, ja se on erinomainen lukema automaattivaihteiselta pick-upilta. Kun olin möyrinyt ja lapioinut hangessa ja kurvannut sen jälkeen Nelostielle, olikin kulutus 13,5 litraa satasella. Minun kulutukseni olikin sitten ollut kymmenkertaisesti se, joten Palokassa poistuin ABC:lle soijatortillalle.

Loppusanat

Navaran omistaminen täysin epäilemättä tekisi minut onnelliseksi. Se on sentään hyvin varusteltu hyvännäköinen lava-auto jo vakiovarusteissaan. Minun ei varmaan enää tarvitse kerrata, miksi se on hyvännäköinen.

Ja hauskuus alkaisi siinä vaiheessa, kun avaisi lisävarusteiden esitteen. Lavaan saa työkalulaatikkoa ja väliseinää, maalipintaan saa Viper-raidat, pakoputkea voi korostaa kromisella jatkeella, lavalle nousua voi helpottaa taitettavalla astinlaudalla, ulkoasua voi muskeloittaa entisestään lavakaarilla lisävaloineen… Lisähintaa tulisi noin 4 000 euroa.

Navara todella tekee joitakin asioita paremmin kuin Ranger. Lisäherkkujen tarjonta on koukuttava. Pick-upissa on Xenon-valot. Penkin tuntuma on ehkä makeempi. Toisaalta minulla ei ole mitään syytä luopua Wildtrakista – täydellisestä lava-autosta.

Katsotaan nyt kuitenkin, mihin tilanne tästä kehittyy. Navaran lihaksikkuutta yksinkertaisesti en vain voi sivuuttaa.

KoeWETO: Toyota Hilux Active

Ajanmukaisia palasia perinteisen Hiluxin päällä. Hätiköivästi uudistettu. Teennäisen uusi. Uudistunut Toyotan lava-auto saa hymähtämään: oliko pakko mennä muiden mukana, kun halusi pitää kiinni entisestä? Perusautosta. Toimivan auton mallista – joka toki selvästi myy.

hilux16-koew-kaivinkoneet taustalla

Odotukseni eivät ole kovat, kun starttailen manuaalivaihteista harmaansinistä perushytillistä Hiluxia. Tänä päivänä kilpailijat ovat retostelleet spessuilla väreillä, isoilla tehoilla, poikkeavilla jousituksilla ja ufomaisella vihreydellä. Osa valmistajista uskaltaa jopa kokeilla automaattisen vaihteiston menekkiä vuonna 2016.

Aion ajella maanteitä pitkin maastoreiteilleni, mutta Hilux ei teknisten tietojen pohjalta aiheuta suurta kiinnostusta selvittää menoisuutta tiellä. Nelisylinterisen 2,4-litraisen koneen teho on 150 hevosvoimaa. Hah, sitä samaa perus-Toyotaa!

hilux16-koew-eco ja pwr mode

Pian alan kuitenkin ihmetellä vaihdekepin luona olevaa kahta nappulaa: toisessa lukee ECO MODE ja toisessa PWR MODE. Ecohan tiedetään, mutta tarkoittaako power vain sitä, että kone vedättää pidemmälle, jotta hangessa pääsee paremmin? Ei, Hilux on manuaali – minä vedätän, jos vedätän.

Käännän valitsimen PWR-tilaan. Sen jälkeen mikään ei, huhhuh, ole entisellään.

Muotoilu

Suhtautumiseni uuden Hiluxin ulkoasuun on kyllä entisellään. Toyotan julkaistua Hiluxin viime vuonna tärkeillä markkinoilla välitön reaktioni oli se, että yli 40-vuotias legenda oli ilmeisesti ollut saatava tähän päivään keinolla millä hyvänsä ja että siksi lopputulos näyttää jotenkin teennäiseltä. Toki tuskinpa Toyotan tilanne oli helppo, sillä ostajissa on aina muutoksia pelkääviä. Totutusta oli poikettava.

Minusta Toyotan autot ovat aina näyttäneet tavanomaisilta autoilta. Toyotan ratkaisut ovat lähestulkoon olleet jokin normaalin auton muotoilun malli, ja niihin vertaamalla olen voinut katsoa, onko auto erityinen muotoilultaan vai ei.

Edellinen Hiluxin ulkoasu oli toyotamaisesti toimiva: se näytti hyvältä, koska se oli sopivan ronski lava-auton ulkoasuksi, mutta ei se millään tavalla säväyttänyt. Toisaalta säväyttäähän ei voi kuin muiden autojen seassa, eli kun konepellin nystyrä edellä vyöryi syrjäisellä, pimeällä metsätiellä, Hilux näytti – ja tuntui – tutisuttavan hyvältä.

hilux16-koew-hakkuuaukean laidalla

Mutta kun Toyota toi Hiluxin 2016-luvulle, se kompuroi. Nyt Hilux ei näytä miltään, tai ehkä se näyttää ihan liian monelta yhtä aikaa. Isoissa pyöreissä ajovalojen umpioissa on pehmeyttä, jonka luulin jääneen 2000-luvun alkuun. Viirumaiset valot tuovat silti häijyyttä.

Kromiset listat ja konepellin pullistelu ronskiuttavat kuonoa, mutta sivusta katsoessa kuono on suippomainen. Peilit ovat isot… Tai ehkä sittenkin Amarokin tyyliin simpukkamaiset. Noh, katsokaa nyt nollakuustoista-Hiluxia: iso mutta silti jotenkin pitkä ja hoikka.

hilux16-koew-maailmanpylväs takana

Hiluxiahan piristää kirkkaanpunainen väri Volcanic Red sekä sähkönsininen Hydro Blue, ja jommassakummassa värissä ainakin kaupungissa pick-up alkaa erottautua kokonsa ja lavansa lisäksi. Silti värikään ei merkitse niin paljon, kun auton muotoilu jää laimeaksi.

hilux16-koew-pikkuautojen välissä

Istuimet ja sisätilat

Hallintalaitteiden ympäristö on lähes kokonaan musta ja muovinen, minkä vuoksi se näyttää pelkistetyltä. Tuskin keskiverrosti varustetussa mallissa on enää tarkoitus henkiä 2000-luvun taitteen lava-autoa. Pelkistys on huipussaan vaihdekepissä, joka on lelumaisen kevyt ja tunnoton. Tietysti olisihan järeät työkalut vaativat järeät hallintalaitteet -ajattelukin huonoa.

Kun kuskin ympäristö muuten näyttää jokseenkin vanhanaikaiselta, on moderni tablettitietokone keskipaneeliin ruuvattuna hassuhko näky. Siihen kenties kiteytyykin hankaluudet Hiluxin transformaatiossa 2016-luvun autoksi. Toki viihdekeskus kosketusnäyttöineen, Bluetooth-, AUX- ja USB-liitäntöineen ovat tänä päivänä lähes välttämättömiä, ja on hienoa tarjota ne perusmallissakin.

hilux16-koew-viihdekeskuksen kosketusnäyttö biisitiedot

Voluumin säätäminen minun on nostettava erikseen esiin, koska se oli häiritsevän työlästä. Kun vaikkapa puhelin soi kesken kovan popituksen, on ääntä alettava naputtaa kosketusnäyttöön pienemmälle yhtä vaivalloisesti kuin tunnuslukua Otto-automaattiin: yksi kerrallaan voimakkaasti painamalla. Esimerkiksi Rangerissa on, kosketusnäytön ja ratin nappuloiden lisäksi, vallan mainio kierrekytkin.

Hiluxissakin on nykyisin kaappariovet, eli ovea seuraava lyhyt pätkäkin aukeaa. Takatilaan pääsee siis paljon paremmin kuin penkkiä kallistaessa. Ruosteelta suojattavia kohteita kylläkin tulee lisää, mutta laadukas ruostesuojaus kattaa nekin.

Edellisen Hiluxin istuimia ylistin, koska ne välittivät tyydyttävästi voiman ja etenemiskyvyn. Vieläkin, kun vilkaisen lähikuvaa penkistä, haluaisin taas kovasti sille istumaan!

hilux16-koew-istuimet ovelta

Eivät penkit edelleenkään näytä hassummilta. Niistä kyllä hävisi loistava pehmeys, mutta silti ne pystyivät välittämään pick-upin voimaa kuljettajaan.

Konehuone

Kun siis kirjoitan, että kuljettajaan välittyi voimaa, tarkoitan ensinnäkin ihan tavanomaista pick-upin pysäyttämätöntä menokykyä: hitaan nelivedon välittämää vimmaa könytä muhkuraisella pellolla tai metsässä eteenpäin niin, että kytkinjalalla ei meinannut voida autoa hillitä. Sitä, että tehon määrä on automaailmassa pieni mutta että kaasupolkimen varovaiseen painamiseen saa mahtavan vastauksen.

Tätä kuitenkin odotan jokaiselta lava-autolta, sillä hidas neliveto tekee ison muutoksen auton kykyyn edetä. Eri asia onkin kokonaan, riittääkö potku maantiellä, vai onko muutos nopeuteen kaasupoljinta potkaistaessa hidas.

Ilmeisesti tänä päivänä pelkästään teholukemaan tai tehon ja painon suhteeseen ei voi luottaa. Auton valmistaja kun näköjään voi lisätä moottorinohjaukseen lisäohjelman, joka kytketään erillisestä napista. Tämä jos mikä on poikkeavaa eurooppalaisten pick-upien joukossa, joten Toyota ei enää olekaan niin perus.

Siis fiilis Toyotan penkissä sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun painoin PWR MODE -nappulaa. Toyota kiihtyi aivan mielettömän ripeän tuntuisesti, ja ohjaamon täytti oikeasti älytön mörinä. Loput koeajosta olikin sitten sitä, että otin voimatilan pois voidakseni taas kytkeä sen ja innostua auton luonteen tajuttomasta muutoksesta.

Polttoainetta säästelevä kuljettaja, tai osa hänen omatunnostaan, toki kyselee moodin vaikutuksen perään ja kannustaa ECO MODEn käyttöön. Ajoin kuitenkin tismalleen saman lenkin tismalleen samalla lailla jokaisessa tilassa, ja tietokone antoi jokaisen lenkin kulutukseksi 6,9 litraa satasella. Niin että antaa mennä vaan power modessa.

Off-road-varustus

PWR MODE on tietysti loistava lisä maastoon ja muihin haastaviin paikkoihin, sillä siellä on usein mentävä voimalla. Huonostipa pääsin kuitenkaan testaamaan voiman kasvun vaikutusta, kun tarjolla ei ollut mutaa tai lunta.

Veikkaisin kuitenkin, että voimamoodi tuo jättimäisen lisävaikutuksen hitaaseen nelivetoon, liukasjärjestelmään sekä taka-akselin lukkoon. Ne kaikki yhdessä tehnevät Hiluksista aikamoisen tankin. Tasauspyörästön lukko on muuten vakiovaruste kaikissa malleissa.

Hiluxiinkin on nyt saatu sähköinen nelivedon kytkentä, kun vaihdekepin vieressä ollut vipu on vaihtunut kierrekytkimeen. Edellisessä mallissa pystyi kytkemään nopeaan nelivetoon auton liikkuessa, joten nyt uutta on lähinnä kytkennän helppous. Hidas neliveto vaatii muiden autojen tapaan pysäyttämisen ja vapaalle vaihtamisen. Neliveto itsessään on perinteisesti jakolaatikolla toteutettu.

Kaikessa hiljaisuudessa Hiluxin maavara on kasvanut huikeasti. Nyt maavara on esitteen mukaan 28,9 cm, kun se edellisessä mallissa oli 21,2 cm. Minä tekisin 30:a lähenevästä maavarasta tosi ison numeron, sillä kilpailijoilla lukema tuuppaa lähenemään 20:ta.

Hiluxilla ei ollutkaan Kiepin kivissä, kannoissa ja juurissa ongelmia, mutta ykkösellä se ei kääntynyt kurvista. Siinäpä onkin onnistunut tähän mennessä ainoastaan L200.

Mitat ja massat

Autolehdet kirjoittelevat lava-autoista, että ne ovat hankalia parkkihalleissa. Itse tykkään viedä niitä ahtaisiin paikkoihin ensinnäkin tehdäkseni autoista kaupunkikelpoisia ihmisten silmissä ja toiseksi testatakseni tarkkaa käsiteltävyyttä ja ulottuvuuksia.

hilux16-koew-prisman parkkihallissa

Hiluxhan ei ole eurooppalaiseksi lava-autoksi kummemman kokoinen: korkeutta on 1,8 metriä, pituutta 5,3 metriä ja leveyttä lähemmäs 2 metriä. Sitä ei siis pysäköintitalossa pyörittele kuin Smartia, mutta pyörittelee kuitenkin, tai ainakin rattia pyörittelemällä Hiluksikin taipuu käytävillä ja autorivien väleissä.

Edellisen sukupolven Hiluxin kantavuus ja jarrullisen perävaunun massa olivat jokseenkin pieniä, mutta uusi malli on kilpailijoiden tasolla. Koeajamani auton kantavuudeksi oli määrätty 1 025 kiloa, joka on 22 kg enemmän kuin omassa autossani. Hiluxin perävaunun massakin on vain parin sadan päässä 3,5 tonnista, joka parilla EU-autolla on.

Säilytystilat ja lava

Hiluxin esite (avaa tästä pdf) toitottaa auton kestävyyttä ja voimakkuutta, mutta lavan kiinnityskoukkujen kohdalla ylistys menee minusta ohi. Kahdella ruuvilla kiinnitetty hela ei saa luottamaan siihen, että voisin kiristää kuormaa 1 000 kilon liinalla. Neljä koukkua myös näyttäisivät olevan esitteen perusteella ainoa vaihtoehto.

hilux16-koew-lava ja sen koukut

Muutenhan lava on sellainen kuin pick-upissa pitääkin. Kun autossa on perusohjaamo, lavan pituus on 181 senttimetriä. Leveyttä en muistanut mitat varmaan siksi, että PWR MODE oli sekoittanut pääni. Joka tapauksessa yksistään se, että lavasuojus kuuluu normaalisti kaikkiin malleihin, on riittävä osoitus ehdasta pick-upin lavasta.

Lavaan saa komeita – muttei välttämättä niin toimivia – lisävarusteita aina lavaraudoista kovaan kupuun. Rullattava alumiininen lavakate Wildtrak-kokemusteni perusteella arveluttaa varsinkin, koska se maksaa 3 000 euroa! Ohjaamon puolelta saranoitu muovinen kansi voisi olla luotettavampi, mutta korin kanssa sama väri ei minusta ole hinnan arvoista. Kansikin kun on hinnoiteltu ylelliseksi.

Vetokoukku on reilu 900 euroa maksava lisävaruste. Niin se tuuppaa muissakin lava-autoissa olemaan.

Alusta ja vaihteisto

hilux16-koew-pohjan rakenne

Alustan ratkaisultaan Hilux on perinteinen, sillä taka-akselia ei ole erillisjousitettu. Siellä kyydin tasoittamisesta huolehtivat lehtijouset, mutta hyvin huolehtivatkin: mikään koeajamani lava-auto ei ole tarjonnut yhtä tasaista kyytiä Jyväskylän Heinämäentiellä. Myös yhdessä offipaikoistani olevan tosi terävän poikittaisen vaon poikki Hilux niiasi miellyttävästi.

Kaikkiin Hilukseihin kuuluu pohjan suojalevyt, jotka on sijoitettu tärkeisiin paikkoihin. Toyotan asiakkaan ei siis tarvitse ostaa off-road-paketteja saadakseen perussuojauksen maastoon.

Kun lähdin O.K. Autolta kiihdyttämään Hiluxia Kuormaajantiellä viiteenkymppiin ja asetin nelosvaihteen, kierrosluku laski jyrinälukemiin. Oho, Hiluxilla ajetaankin viittäkymppiä kolmosella. Mutta kylläpä arvostin suuresti sitä, että sataseen kiihdyttäessä kaikki vaihteet ei ollutkaan jo käytetty. Kutosella moottoritiellekin sai miellyttävän matalan kierrosluvun.

Toisaalta varsinkin PWR MODEssa ajaessa kolmonen tarjoaa kovin herkkää kiihtyvyyttä, jolloin jatkuvasti maastoauto meinaa taajamassa karata sakkonopeuksiin. Olkaa hyvät ihmiset varovaisia tuon voimatilan kanssa – Hilux on siinä aikamoinen petoeläin.

Laakeissa liikenneympyröissä ja risteyksissä oli kakkos- ja kolmosvaihteen raja turhan häilyvä. Olen mielettömän mielelläni vaihtelematta vaihteita, joten välillä kolmosella auto jyristi liikaa käännöksissä. Tokihan kone on sitkeä, joten jyristelköön pois, aina välillä.

Lelumaisella vaihdekepillä vaihteet loksahtelivat nätisti ja kevyesti, ja tosiaan sain kaasupolkimella todella ärjyä reagointia, joten minähän nautiskelin suuresti manuaalivaihteisella Hiluxilla ajelemisesta.

Loppusanat

Silti tunne ratin takana ei paljon auta, jos autoa ulkopuolelta tarkastellessa, ja oikeastaan myös sisältäkin, ei saa tyydytystä ulkoasun upeudesta.

Tokihan vaikkapa Invincible-paketin ottamalla saisi Hiluxiin päheyttä mukavasti, kun ohjaamon takana olisi muhkeat putket, renkaiden sisällä olisi ärhäkät vanteet ja kokonaan nahkaisilla penkeillä olisi mieltä ylentävät värikorostukset. PWR MODEn munakkuutta välittäisi vieläpä automaattinen momentinmuuntimen sisältävä vaihteisto. Mutta tällöin olisi tyydyttävä remmihyttiin.

Ja siltikään kokonaisuus ei olisi parhaimman näköinen lava-auto.

Hiluxissa ehkä vain on liian tiukassa se piirre, että se on otettava manuaalisena, perushytillä ja keskimääräisellä lava-auton ulkoasulla. Kun se on metsän pitkäaikainen kuningas ja maakuntien pikkuteiden väsymätön tahkoaja, kuinka siitä kaupunkikruisaajaa edes nopeasti tekee?

Perinteistä ei pääse minnekään. Ehkä toivon, että Toyota ei olisi yrittänytkään päästä.

Honda on perimmiltään rohkeuden ilmentymä

Eihän moottoripyöräilyn kertaamista pitäisi kaupungin keskustassa aloittaa. Parempi paikka voisi olla marketin parkkikentän laita tai teollisuusalueen kadun kääntöpaikka. Aika on jo vähän soveliaampi: sunnuntain myöhäinen iltapäivä.

Kapuan Hondalla ajoluiskan yläpäähän kävelytielle. Kalevankadulla autojonot suhaavat kohti seuraavia liikennevaloja, ja ihmisiä kävelee siellä täällä. Keskustassa on sittenkin vilkasta pyhäpäivänä.

Irrotan kytkinvivun tuntumaan ja käännän pikkaisen kaasua. Honda luiskahtaa viimeisen auton perään näppärästi. Kiihdytän ykkösellä nopeasti liikenteen rytmiin, vaihdan kakkoselle ja käännyn seuraavasta risteyksestä.

Tämähän on helppoa. Ajoviima lepattaa ajopaitaan, mutta aurinko pitää olon miellyttävänä.

Olen päässyt tilanteeseen, jossa kymmenen vuotta sitten unelmoin olevani. Osaisin muutakin kuin vain ajaa autoa. En halunnut autokoulusta ainoastaan saada B-korttia, niin kuin se olisi jokaisen aikuistuvan nuoren välttämätön suoritus. Halusin osoittaa itselleni pystyväni enempään, ja aloitin samaan aikaan prätkäkortin ajamisen.

Autokoulu oli vaikeaa: Sammutin auton muutamia kertoja liikenteessä, ja säännöt oli osattava, kun ne oli kerran luokassa opetettu. Prätkän ajotunneilla opettaja raivosi radiopuhelimessa.”Vittu, sää et kyllä ole mitään mopoja ajanut.”

Jatkoin silti, ja ajokokeen jälkeen vastaanottaja kehui minua havainnoinnista ja ennakoimisesta. Vaikka arviointi ei lopullinen totuus ole, se kannusti pysymään itsensä haastamisessa. Kuorma-auton vain piti olla aivan liian vaikea minulle, mutta sitten menin armeijaan.

Kevyen liikenteen väylillä ihmiset katselevat. Kieltämättä maastossa pärjäävä pyörä nappularenkaineen ja crossaajan paita voivat olla erikoinen näky kaupungissa. Rajakadun risteyksessä palaa punainen valo, joten vaihtelen pienempää vaihdetta ja valuttelen mäkeä ylös.

Mutta erityisyys on nautinnollista. Miksipä endurolla ei voisi päästellä kaupungissa, peräti sen keskustassa? Yhtä lailla en ottaisi Wildtrakia kuin ainoastaan oranssina, koska oranssia lava-autoa ei usein näe.

Ajamiseni on muuttunut kuuliaisen säntillisestä jouhevan käytännölliseksi. Ajo-opettajan ohjeet muuttuivat totuuksista näkemyksiksi, ja tiukka rajoituksen noudattaminen vaihtui tilanteessa sopivaan vauhtiin. Lakkasin puuttumasta siihen, että joku ajoi saamieni oppien vastaisesti.

Syy oli se, että tosimaailmaan on vaikea soveltaa tarkkoja ohjeita. Kuorma-autolla pitäisi ottaa tilaa mieluummin risteävältä tieltä, mutta entä kun siellä on auto edessä? Kaistaa vaihtaessa tulisi kurkata olan yli, mutta entä jos seuraan peilejä? Kierrosten pitäisi olla aina 1 500:ssa, mutta entä kun vaihteiston välityssuhteet vaativat muuta?

Rajakadulle käännytään loivassa mutta nousevassa kaarteessa. Käytän kakkosvaihdetta, vaikka Rangerilla olisi voinut kurvailla kolmosellakin. Kierroksia ei paljon itse asiassa tarvitse edes seurata, sillä ne kuulee, ja tunteekin. Ajotaitoon voi saada teknisen ulottuvuuden, jolloin ajoneuvoja osaa käsitellä jo intuition pohjalta.

Hondaan ei selvästi voi soveltaa henkilö- ja kuorma-auton vaihteiston käyttöä. Kuudesta vaihtoehdosta on valittava mieluummin korkealle vedättävä vaihde. Pienen alhaisten kierrosten väännön vuoksi käännökset vaativat kakkosen samoin kuin liikenneympyrät.

Mutta miten rentoa onkaan kevyesti kallistua liikenneympyröissä, kun kuorma-autossa fiilis on pitkään ollut kuin tervassa ajaisi. Scanian liukasjärjestelmä nimittäin alkaa jarrutella loivassakin kurvissa, kun Hondalla rajana on vain kuskin rohkeus: kuljenko kurvin hurjan vinossa, vai kaadunko kohta kyljelleni?

Rohkeutta minulle on tullut mielettömästi. Se ei näy vain siinä, että aluksi en ollut ollut tippaakaan kiinnostunut ajoneuvoista mutta että nyt ajan kuorma-autoa työkseni ja kuljen lava-autolla ja katuendurolla. Se näkyy myös siinä, että voin olla liikenteessä oma itseni. Tehdä juurikin sitä, mikä minua kiinnostaa.

Vaikkapa juuri ajaa keskellä kaupunkia pyörällä, jossa on isopalaiset renkaat.

Lava-autoilijan on helppo innostua katuendurosta

Harvemmin sitä kai ostetaan varusteita, ennen kuin on pyörääkään. Mutta kun tiistai-illan höntsäajelulla kaverini ja minä päätimme pyörähtää Motonetissä ja äkkäsin laajan ajovarusteiden tarjonnan, tulin laittaneeksi reilu kaksi sataa euroa kypärään ja suojalaseihin.

Eikä minkälaiseen tahansa kypärään, vaan samannäköiseen kuin mitä huippuvarustellut sotilaat pitävät avaruusleffoissa. Suojalaseissakin on heijastava pinta.

honda-crf-kypärä ja lasit

Tällaisia nykyään nuoret mopoilijat pitävät, ja olen aina nähnyt ne siisteinä. Kuluneina viikkoina olin alkanut miettiä, että minäkin haluaisin vetää sci-feissä ajokamoissa vapautuneesti pitkin kyliä.

Se on siis jotain, mitä autossa ei saa: näppäryyttä, pientä polttoaineen kulutusta, pikkutarkkaa hallintaa, ahtaampien väylien tutkimista, jännimmillään ääriolosuhteiden uhmaamista. Mitä jos reitti muuttuukin yhtäkkiä haasteelliseksi tai vaikka iskee sadekuuro?

Pienen polttoaineen kulutuksen ja ketteryyden ansiosta kaksipyöräinen olisi omiaan kaupunkiin. Sillä olisi loistava kulkea kuuden kilometrin työmatkat tai hurauttaa kaverille toiseen kaupunginosaan.

Aluksi meinasinkin hankkia mopon, mutta se soveltuisi vain kaupunkiin. En haluaisi olla tientukkeena kulkiessani vaikkapa toiseen kaupunkiin. Tai maalle Laukaaseen.

Ja Laukaaseen mennessäni olisi pyörässä oltava sitä, mitä autossakin – kykyä kulkea maastossa. Minun tapauksessani se ei tarkoittaisi aktiivista off-roadausta, kuten ei ole autonkaan tapauksessa, vaan ennen kaikkea sitä, että kulkine menee aina minun halutessani tien ulkopuolellakin. Seikkailijan menopeli.

Sellainen on Honda CRF. Punavalkoinen 250-kuutioinen katuenduro. Itse asiassa prätkäkortin ajettuani aloittelin Hondan 125-kuutioisella katuendurolla, ja pidin siitä kovasti. Nyt olisi tehokkaamman yksilön vuoro.

Ööh, odotas hetki. Vielä viikko, kaksi sitten en ajatellutkaan pyörän ostamista. Pari päivää sitten olin vielä vasta katselemassa. Eilen lauantaina kävin Vantaalla ostamassa pyörän.

Mutta tämä on minulle – ja lähipiirille – jo niin tuttua. Eihän ajopeleihin suhtauduta järjellä, vaan tunteella.

Sivuston tarjonta laajenee

Hondan oston myötä 4WETOA-sivuston tarjontaan tulevat mukaan kaksipyöräiset. Olen lisännyt oikeassa laidassa näkyvien kategorioiden joukkoon Kaksipyöräiset-kategorian, johon luokittelen moottoripyöriä ja vastaavia käsittelevät jutut.

Blogissa kerron Hondan ostamisesta ja sillä ajamisesta sekä luultavasti yleisesti kaksipyöräisiin liittyvistä aiheista.

Sama kuin tasauspyörästön lukkoa ei olisikaan

Navaralle ei ollut mikään ongelma edetä lumisella mutta auratulla metsätiellä, ja halusin pick-upin näyttävän todellisen voimakkuutensa. Sivutietä ei ollutkaan aurattu – siinä oli 20 senttiä kevättalven kovakuorista lunta.

Kytkin hitaan nelivedon, painoin tasauspyörästön lukon kytkevää nappia ja käskytin kaasupolkimella Navaraa lumeen. Auto mylisi eteenpäin aluksi täysin pysäyttämättömästi.

tasp-lukko-navara pimeällä tiellä

Mutta parin kymmenen metrin matkan jälkeen lumi vei voiton. Se pöllysi sutivista pyöristä todella ilkikurisen oloisesti. Minun oli tultava ulos autosta ja alettava lapioida höttölunta ajourista.

Koeajosta lähtien olen miettinyt, oliko lukosta suurta apua. Toisin sanoen olisiko Navara mennyt yhtä pitkälle ilman lukkoakin? Onhan pehmeä lumi, samoin kuin vaikkapa muta, kova vastus, jolle pärjää lähinnä ketjut.

Ajatusta on helppo tukea tasauspyörästön ja sen lukon toiminnalla. Kun akselin tasauspyörästön lukitsee, akselista tulee yhtenäinen. Siten voimaa tulee akseliin enemmän kuin sutiva pyörä tarvitsee, pitävällä pinnalla oleva pyörän vaatima määrä, ja auto voi edetä.

Navaran tasauspyörästön lukko on takana niin kuin kaikissa eurooppalaisissa pick-upeissa. Kun lukon aktivoi, Navara liikkuu, mikäli etuakselin molemmat pyörät tai taka-akselin kumpi tahansa pyörä on pitävällä pinnalla.

tasp-lukko-navaran kytkimet

Hangessa ongelma nimenomaan on se, että pitävää pintaa ei välttämättä ole sen koommin minkään pyörän alla.

Ajetaanko lava-autoilla edes sellaisissa paikoissa, joissa ei pärjäisi pelkällä nelivedolla? Siinähän riittää että jommankumman akselin molemmat pyörät ovat pitävällä pinnalla. Itse asiassa koska nykyään esimerkiksi tasauspyörästön luistonrajoittimet ovat melko yleisiä, menevät pick-upit vaikka juuri näin optimaalista tilannetta ei olisi. Saati sitten kun nykyään autoissa on luistoa rajoittavat järjestelmät.

Toki luultavasti lukittu akseli menee paremmin kuin lukitsematon silloin, kun kummankaan pyörän alla ei ole hyvä pito muttei täysin toivotonkaan. Esimerkiksi jonkin metsäpolun jyrkässä ylämäessä voi sen verran pilkottaa lumen seassa maata, että juurikin lukko takaa eteenpäin pääsemisen.

Osaan EU-pick-upeista ei saa enää lukkoa, mutta osassa se on vakiovaruste jopa kaikissa malleissa. Lukkoa tarjoamalla valmistaja voi alleviivata kykyä ajaa vaikeissa olosuhteissa. Ehkä ostajat ajattelevat – tai valmistajat haluavat heidän ajattelevan – että pitäähän lukkoa olla, jos meinaa kurvata tien ulkopuolelle.

Todellisuudessa esimerkiksi kesäisessä metsässä ei kävisi mielessäkään kytkeä lukkoa kankeuttamaan muutenkin kankeaa menoa.

Otin Wildtrakiin lukon maksamalla vajaan tonnin Off-Road Packistä. Halusin lukon kuitenkin ensisijaisesti nimenomaan tutkiakseni pitkässä ajassa, kuinka tarpeellinen lukko on. Tällä hetkellä kytken tien ulkopuolella lukon aina silloin, kun auton eteneminen on kaikin keinoin taattava eikä lukosta ole haittaa.

Käytännössä siis varsin harvoin.

Perävaunut ja hinattavat laitteet

Perävaunu on oiva ratkaisu silloin, kun auton kuljetustila loppuu tai se ei alkuunkaan sovi kuorman kuljettamiseksi. Tavaraliikenteessä kärryt taas tehostetavat kuljetuksia, kun kuormaa kulkee samalla matkalla enemmän.

Perävaunuja käsittelevä artikkeli on luoteva osa tavaran kuljetukseen erikoistuneen 4WETOA-sivuston tarjontaa. Artikkeli pohjautuu lakiin ja viranomaisten tarjoamiin tietoihin, ja tekstin lähteet olenkin merkinnyt yläviitteisiin. Katso muut tavaran kuljetusta käsittelevät artikkelit täältä.

Nimitykset ja luokitukset

Lain mukaan perävaunu on hinattava ajoneuvo.(Aa 17 § 1) Se on siis ajoneuvo siinä missä henkilöauto tai polkupyöräkin, mutta peräkärryssä ei ole sitä liikuttavaa voimanlähdettä. Siksi hinattava ajoneuvo on tarkoitettu moottorikäyttöisen ajoneuvon vedettäväksi.(Aa 3 § 3)

Hinattaviin ajoneuvoihin kuuluu myös hinattava laite. Sitä ei ole tarkoitettu tavaroiden eikä henkilöiden kuljettamiseen eikä matkailuun.(Aa 17 § 13) Hinattavia laitteita ovat esimerkiksi ajoneuvolla vedettävä aggregaatti, henkilönostin tai työmaakoppi.

Kun käytän tällä sivulla hinattava ajoneuvo -käsitettä, tarkoitan aina sekä perävaunuja että hinattavia laitteita. Kun käsittelen joko perävaunua tai hinattavaa laitetta, käytän jompaakumpaa käsitettä yksistään.

Perävaunut kuuluvat O-luokkaan, jossa alaluokkia on neljä. Kevyet, kokonaismassaltaan enintään 750-kiloiset perävaunut kuuluvat O1-luokkaan. Kokonaismassaltaan yli 750-kiloiset mutta enintään 3 500-kiloiset perävaunut sen sijaan kuuluvat O2-luokkaan. O3-luokan perävaunujen kokonaismassa on yli 3 500 kiloa mutta korkeintaan 10 000 kiloa, ja O4-luokassa ovat kaikki kokonaismassaltaan yli 10 000-kiloiset järkäleet eli raskaan kaluston perävaunut.(Aa 17 § 2)

Perävaunut jaotellaan kokonaismassan lisäksi lähinnä akseleiden sijainnista määräytyvän rakenteen mukaan.

Keskiakseliperävaunu
Keskiakseliperävaunun akseli tai akselit on sijoitettu perävaunun painopisteeseen tai sen lähelle(Aar 11 § 3) eli käytännössä pituussuuntaisesti perävaunun keskelle. Tällöin suurin osa perävaunun kokonaismassasta kohdistuu perävaunun pyöriin eikä niin paljon siihen kohtaan, jossa perävaunu kytkeytyy vetoautoon. Keskiakseliperävaunun vetoaisa ei ole nivelöity(Aar 11 § 3), eli se ei liiku pystysuuntaisesti vaan on kiinteästi perävaunun rungossa kiinni.

pvaunut-tyypit keskiakseliperavaunu amarok

Puoliperävaunu
Puoliperävaunu voidaan kytkeä vain puoliperävaunun vetoautoon tai apuvaunuun eli dollyyn. Puoliperävaunun massasta huomattava osa kohdistuu vetoautoon tai dollyyn(Aar 11 § 3), koska akselit sijaitsevat takana. Kytkemätön puoliperävaunu tuetaan kahden tukijalan varaan.

pvaunut-tyypit puoliperävaunu ka irrallaan

Varsinainen perävaunu
Varsinaisen perävaunun vetoaisa on nivelöity(Aar 11 § 3), joten se liikkuu pystysuuntaisesti. Täten varsinaisen perävaunun vetoaisa ei kohdista merkittäviä pystysuuntaisia voimia vetoautoon(Aar 11 § 3) esimerkiksi tien epätasaisuuksissa vaan mukautuu niihin. Varsinaisessa perävaunussa on oltava vähintään kaksi akselia(Aar 11 § 3). Akseleita onkin aina perävaunun kummassakin päässä. Lisäksi etuakselit ovat osa vetolaitetta, joka on tietysti nivelöity perävaunuun niin, että perävaunu voi pyöriä vetolaitteen pystysuuntaisen akselin ympäri.

pvaunut-tyypit varsinainen perävaunu sora-autosta

Apuvaunu eli dolly
Dolly on keskiakseliperävaunu.(Aar 11 § 3) Sen avulla on mahdollista kytkeä puoliperävaunu sellaiseen ajoneuvoon tai hinattavaan ajoneuvoon, jossa on vetokita. Puoliperävaunuhan ei muuten sopisi vetokitaan, koska puoliperävaunussa ei voi olla vetoaisaa.

Monen suomalaisen raskaan ajoneuvoyhdistelmän vetoautoon on kytketty dollyn avulla puoliperävaunu. Yhdistelmä kuitenkin muistuttaa hyvin paljon kuorma-auton ja varsinaisen perävaunun yhdistelmää.

Suomessa sallitut yhdistelmät

Henkilö- ja pakettiautoon saa kytkeä O1- ja O2-luokan keskiakseliperävaunun, O2-luokan puoliperävaunun sekä O2-luokan varsinaisen perävaunun.(Aakt 32 § 1) Linja-autoon saa kytkeä keskiakseliperävaunun tai kaksiakselisen varsinaisen perävaunun.(Aakt 32 § 2)

Alla olevassa taulukossa ovat sallitut kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmät sekä niiden ammattikieliset nimitykset.

ka + ppv(1 rekka piirros-ka-ppv
ka + ppv + ppv(2 b-juna piirros-ka-ppv-ppv
ka + ppv + kapv(2 lusikka-haarukka piirros-ka-ppv-kapv
ka + vpv täysperävaunuyhdistelmä piirros-ka-vpv
ka + d + ppv(2, (3 moduuliyhdistelmä piirros-ka-d-ppv
ka + kapv(1 piirros-ka-kapv
1) Yhdistelmän pituus saa olla enintään 22,00 metriä(Aakt 32 § 3)
2) Yhdistelmän pituuden on oltava yli 22,00 metriä(Aakt 32 § 3)
3) Jos puoliperävaunussa on teli, puoliperävaunussa on oltava vähintään kaksi ohjautumatonta akselia(Aakt 32 § 3)

Yli 22,00 metrin pituisen yhdistelmän vetoautossa, apuvaunussa ja perävaunuissa on oltava lukkiutumattomat jarrut.(Aakt 32 § 3)

Koska dolly on keskiakseliperävaunu, saa pelkkää dollyakin vetää tiellä ajettaessa. Hinattavan laitteen saa kytkeä kuorma-autoon vain siinä tapauksessa, että yhdistelmän pituus on korkeintaan 22,00 metriä.(Aakt 32 § 3)

pvaunut-lusikka-haarukka hartolan taukotuvalla
Kuorma-auton, puoliperävaunun ja keskiakseliperävaunun yhdistelmä eli lusikka-haarukka

Kuorma-autoon saa kytkeä hinattavan laitteen, mikäli yhdistelmän pituus on enintään 22,00 metriä.(Aakt 31 § 3) Pidempi yhdistelmä on kuitenkin mahdollinen, mikäli yhdistelmä kytkentäkatsastetaan.(Aek 13 § 1)

Hinattavan ajoneuvon käyttö tiellä

Tässä osiossa käsittelen ainoastaan autolla, eli M- tai N-luokan ajoneuvolla, vedettäviä hinattavia ajoneuvoja. Jos käsittelen on myös muiden luokkien ajoneuvolla vedettävät hinattavat ajoneuvot, luokka tai luokat mainitsen erikseen.

Autolla vedettävään hinattavaan laitteeseen sovelletaan samoja vaatimuksia kuin auton perävaunuun.(Trafin ohje s. 2)

Ajo-oikeus ja renkaat

Henkilö- ja pakettiauton sekä hinattavan ajoneuvon yhdistelmän kuljettamiseksi vaaditusta ajo-oikeudesta voit lukea lisää tästä artikkelista. Perävaunun renkaita koskevista vaatimuksista voit lukea tästä artikkelista.

Kuormaaminen sekä mitat ja massat

Kuorman sijoittamisesta perävaunuun voit lukea tästä artikkelista ja sitomisesta tästä artikkelista. Suurimmista sallituista mitoista ja massoista sekä niiden selvittämisestä rekisteriotteesta voit lukea tästä artikkelista.

Suurin sallittu nopeus

Auton sekä perävaunun tai hinattavan laitteen yhdistelmän nopeus saa olla enintään 80 kilometriä tunnissa. Suomessa ei missään tilanteessa ole sallittua ajaa yhdistelmällä kovempaa.(Aakt 3 § 3 a)

Lisäksi erilaiset ajoneuvokohtaiset sekä ajoneuvon rakenteeseen liittyvät määräykset rajoittavat yhdistelmän suurinta sallittua nopeutta. Jos autoon on kytketty hinattava ajoneuvo, joka ei kuulu O1-luokkaan ja jossa ei ole jarruja, on yhdistelmän suurin sallittu nopeus 60 km/t. Lisäksi jos autoon on kytketty hinattava ajoneuvo, jossa ei ole jousitusta–, on suurin sallittu nopeus 60 km/t.(Aakt 3 § 3 a)

Jos ajoneuvoyhdistelmässä on rautapintaisia telaketjuja, on sen suurin sallittu nopeus 20 km/t.(Aakt 3 § 3 g) Tämä ei koske kumirenkaiden ympärille laitettuja lumiketjuja, sillä lumiketjujen käyttöä koskevaa nopeusrajoitusta ei ole.(Lturvan sposti)

Valot ja heijastimet

Perävaunussa on oltava:(A-katsastuksen sposti, D 76/756/ETY)

  • kaksi suuntavalaisinta, joihin voi kytkeä hätävilkutuksen
  • takana olevan rekisterikilven valaisin
  • kaksi takavalaisinta
  • takasumuvalaisin.

Lisäksi jos perävaunun leveys ylittää 1,6 metriä, tulee siinä olla kaksi etuvalaisinta.(A-katsastuksen sposti, D 76/756/ETY)

Jos perävaunu ei kuulu O1-luokkaan ja sen leveys on aisa mukaan luettuna enintään 6 metriä, tulee perävaunussa olla peruutusvalo. Jos edellä mainittu pituus on yli 6 metriä, peruutusvaloja on oltava kaksi.(A-katsastuksen sposti, D 76/756/ETY)

Perävaunussa on lisäksi oltava:(A-katsastuksen sposti, D 76/756/ETY)

  • kaksi kolmiomaista heijastinta takana
  • kaksi ei-kolmiomaista heijastinta edessä
  • sivussa ei-kolmiomaisia heijastimia niin monta, että seuraavat määräykset täyttyvät:

Ajoneuvon keskikolmannekseen on sijoitettava vähintään yksi heijastin siten, että etummaisin heijastin on enintään 3 metrin etäisyydellä ajoneuvon etupäästä. Perävaunuissa tähän luetaan mukaan vetoaisa.

Kahden peräkkäisen heijastimen välinen etäisyys saa olla enintään 3 metriä.

Takimmaisen heijastimen ja ajoneuvon takapään välinen etäisyys saa olla enintään 1 metri.

Jarrut

Kokonaismassaltaan yli 750- mutta enintään 3 500-kiloisissa perävaunuissa, eli O2-luokan perävaunuissa, tulee olla jarrut. Luokkaan O1 kuuluvassa perävaunussa jarrut eivät ole pakolliset.(trafi.fi)

Mikäli O1-luokan perävaunu on jarruton, se saa painaa enintään puolet vetoauton omamassasta mutta kuitenkin aina korkeintaan 750 kiloa.(Aakt 32 a § b)

Luokkaan O3 ja O4 kuuluvissa, eli raskaan liikenteen perävaunuissa on oltava kaikkiin pyöriin vaikuttavat jarrut. Jarrujen on oltava lukkiutumattomat.(D 98/12/EY)

Rekisteröiminen

Ennen kuin ajoneuvoa, mukaan lukien hinattavaa ajoneuvoa, saa käyttää Suomessa, se on rekisteröitävä.(a-katsastus.fi) Ensirekisteröinti tarkoittaa ajoneuvon tietojen merkitsemistä rekisteriin ensimmäisen kerran.

Jotta ajoneuvon voi ensirekisteröidä, sille on tehtävä rekisteröintikatsastus sekä hankittava liikennevakuutus. Lisäksi ensirekisteröitäessä on esitettävä todistus ajoneuvon omistusoikeudesta ja maksetusta autoverosta sekä päätös autoverosta.(a-katsastus.fi) Perävaunusta ei kuitenkaan makseta autoveroa(AvL 1 § 1), joten perävaunua rekisteröitäessä kahta viimeksi mainittua asiakirjaa tuskin tarvitsee.

pvaunut-jarrullisen aisan osat

Mikäli rekisterissä oleviin ajoneuvoa koskeviin tietoihin tulee muutoksia, on ajoneuvo muutorekisteröitävä. Muutosrekisteröintiin velvoittavia tietoja ovat esimerkiksi vakuutusyhtiön vaihtuminen tai omistajan vaihtuminen mutta ei esimerkiksi omistajan nimen tai osoitteen vaihtuminen.(minilex.fi)

Mikäli ajoneuvon rakenteisiin tai varusteisiin tehdään muutoksia, jotka vaativat ajoneuvon muutoskatsastamista, on ajoneuvo muutosrekisteröitävä.(minilex.fi)

Katsastaminen

Hinattavan ajoneuvon saattaa joutua rekisteröintikatsastamaan niin, kuin Rekisteröiminen-luvussa kerrotaan. Muita hinattavia ajoneuvoja koskevia katsastuslajeja ovat määräaikaiskatsastus, muutoskatsastus sekä kytkentäkatsastus.

Määräaikaiskatsastuksessa tarkastetaan, että ajoneuvo on liikenteessä turvallinen ja että ajoneuvosta ei aiheudu liiallisia ympäristöhaittoja. Lisäksi määräaikaiskatsastuksessa valvotaan ajoneuvoon kohdistuvien verojen ja maksujen suorittamista sekä valvotaan rekisterissä olevien tietojen oikeellisuutta.(Trafi.fi)

Kokonaismassaltaan enintään 750-kiloista eli O1-luokan perävaunua ei tarvitse määräaikaiskatsastaa.(Trafi.fi) Myöskään hinattavaa laitetta ei tarvitse määräaikaiskatsastaa.(Trafi.fi)

Kokonaismassaltaan yli 750-kiloiset mutta enintään 3 500-kiloiset eli O2-luokan perävaunut on määräaikaiskatsastettava kahden vuoden kuluttua rekisteriotteeseen merkitystä käyttöönottopäivästä niin, että perävaunut katsastetaan viimeistään kyseisen vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen perävaunut täytyy määräaikaiskatsastaa kahden vuoden välein aina vuoden loppuun mennessä.(Trafi.fi)

Esimerkiksi 1.6.2015 käyttöön otettu O2-luokan perävaunu täytyy katsastaa 31.12.2017 mennessä. Seuraavan kerran perävaunu täytyy katsastaa 31.12.2019 mennessä.

pvaunut-puolikkaan vetopöydän osia
Puoliperävaunun ja sen vetoauton kytkentään kuuluvia osia

Kokonaismassaltaan yli 3 500-kiloiset perävaunut täytyy määräaikaiskatsastaa ensimmäisen kerran viimeistään vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä ja sen jälkeen vuosittain.(Trafi.fi) Jos raskas perävaunu on hyväksytty tietyn vetoauton vetämäksi, saa perävaunun määräaikaiskatsastaa sinä aikana, jolloin vetoauto on määräaikaiskatsastettava. Tätä pidetään erilliskytkentäkatsastuksena.(Trafi.fi)

Muutoskatsastuksessa ajoneuvoon tehdyt merkittävät muutokset hyväksytään ja ne merkitään ajoneuvon rekisteriin. Perävaunu täytyy muutoskatsastaa muun muassa silloin, kun sen enimmäismassa tai ulkomitta muuttuu, ja silloin, kun perävaunu muutetaan eläinten tai vaarallisten aineiden kuljetukseen sopivaksi.(Trafi.fi)

Kytkentäkatsastuksessa vetävän ajoneuvon sekä hinattavan ajoneuvon yhdistelmä tai niiden välinen kytkentä hyväksytään. Hyväksyntä vaaditaan kuitenkin vain silloin, kun kyseessä on erikoiskuljetukseen hyväksytty ajoneuvoyhdistelmä. Samoin kytkentäkatsastus vaaditaan silloin, kun ajoneuvojen kytkentälaitteet, sähköjohtojen kytkentä ja paineilmalla toimivien jarrujen letkujen liittimet poikkeavat yleisesti ajoneuvoissa käytettävistä kytkentälaitteista.(Trafi.fi)

Kytkentäkatsastus on pakollinen lisäksi kytkettäessä kuorma-autoon hinattava laite siten, että yhdistelmän pituus ylittää 22 metriä tai että hinattavan laitteen kokonaismassa ylittää kytkinlaitteelle kohdistuva massa mukaan lukien 20 tonnia.(Trafi.fi)

Vakuuttaminen

Liikenteessä käytettävillä ajoneuvoilla on oltava liikennevakuutus. Tämä velvollisuus koskee myös hinattavia ajoneuvoja.(lvk.fi) Niiden rekisteröiminen ei edes ole mahdollista, jos ajoneuvoja ei ole ensin vakuutettu.

Liikennevakuutusta ei kuitenkaan ole pakko ottaa rekisteröinnistä vapautettuun perävaunuun, perärekeen tai hinattavaan laitteeseen. Rekisteröinnistä vapautettuja perävaunuja ovat esimerkiksi moottoripyörän, traktorin ja moottorityökoneen perävaunut.(lvk.fi)

Autoa pestessä tajuaa, mitä oma auto on

Olen mökillä. Täällä on vesiletku, ruiskukärki siihen, pesusieni ja vahashampoota. Täällä on tilaa, ja aikaa. Se siis tapahtuu nyt: pesen Wildtrakin.

autonpesu-ajovalo vesisuihkussa

Ja se on enemmän kuin sitä, että hoidan yhden tehtävän pois alta. Puut halottu, laituri pesty ja nurmikko leikattu, joten nyt on tämän vuoro. Ei, auton pesu on palkkio töiden tekemisestä.

autonpesu-sieni levittää vahaa

Se on sitä, että palautan mielettömän komean Wildtrak-oranssin hehkuunsa. Koko päivän se on pihassa näyttänyt kurjalta. Vanhentuneelta. Kuluneelta. Ne ajatukset huuhtelen nyt pois.

Ruiskutan vettä konepellille, levitän pesuvahaa, ja sitten pääsen parhaaseen kohtaan: huuhtelen moskan pois. Katson, kuinka vesi kulkee kalvona ja työntää pesuvahan ja tiellä kertyneen pölyn seoksen maahan.

autonpesu-takalaidan muutos likainen autonpesu-takalaidan muutos puhdas

Sitten siirryn keulan sivuun. Mustan jykevän puskurin viereen, särmikkäiden ajovalojen lähelle, voimanlähdettä suojaavaan kuoreen.

Kuljetan kättä sileällä pinnalla ja tunnen kaareutuvat muodot. Katson Wildtrakin muotoja aivan läheltä, löydän yksityiskohtia ja näen kuoren sisään. Villipeto.

autonpesu-kyljen muskelit

Mietin, miten paljon enemmän auton pesu onkaan kuin velvollisuus. Se on tunteellista suhtautumista autoon, suoranaista tunnesidettä: Omaa autoa ei viedä pestäväksi, koska silloin ei itse huolehtisi autostaan. Jättäisi itsensä arvailujen varaan. Pintaan ei saa tulla yhtäkään naarmua eikä jäädä yhtäkään roskaa. Auton pinta on kauttaaltaan putsattava.

Suihkutan vettä katolle. Se on pääni korkeudella; auto on melkein omistajaansa korkeampi. Sitten sieni: laajoja, edestakaisia pyyhkäisyjä, kattokaiteiden altakin. Sieni jättimäisen renkaan päälle ja huuhtelu.

Seuraan veden valumista sivuikkunoita pitkin ja pysäytän katseeni oranssi-mustiin penkkeihin. Fiilistelen ajamista: voimakas murina aina kaasua painaessa, kepeää etenemistä ja vallan mainio rattituntuma.

Suihkutan vettä kylkiin vielä uudestaan, ihan varmuuden vuoksi, sillä huolimattoman työn huomaa heti auton kuivuttua. Kuinka perhanan makean auton!

autonpesu-penkit pisaroiden takana

Entä jos Wildtrak olisi robottiauto?

Kysymys pysäyttää aina. Itsestään ajavat autot ovat tosi lähellä. Ne mullistavat maailman: liikenneonnettomuudet ja kuolemat vähenevät, ja lukemattomat ihmiset menettävät työnsä. Rahaa säästyy miljoonia ja taas miljoonia.

Sinusta tulee autosi matkustaja. Autosi kuljettaa sinua. Se kuljettaa ehkä monia muitakin. Jättää sinut mökkisi pihaan ja lähtee kurvaamaan kohti seuraavaa matkustajaa. Onko se edes sinun autosi?

autonpesu-paperitesti pyyhkäisyautonpesu-paperitesti tulos

Ahdistavaa. Näistä ajatuksista täytyy päästä eroon.

Olen jo toisen kyljen kimpussa. Ammun törkyyn vettä. Hailakka oranssi peittyy utuisen suihkun ja sen aikaansaamien pyörteiden ja roiskeiden alle. Pursotan puhdistusvahaa sieneen, pyörittelen sientä pellillä ja tähtään vesisuihkun pintaan.

Nyt pinta säkenöi komeasti. Vesi jää sen päälle kauniiksi pisaroiksi. Voimakkaat ulkonemat, palkit, tangot ja vanteet hekunoivat. Ajovaloissa on jylhä, uskollinen katse.

Tällainen auton pitää olla.

autonpesu-kylki ja teksti puhtaina

 

Pick-upien markkinoille tulee isoja koneita ja uusia yrittäjiä

Lava-autot ovat nyt muodissa. Ei niitä sentään ostella kuin katumaastureita, mutta niitä ylipäätään ostavat muutkin kuin metsäalan yrittäjät ja sähköyhtiöt. Lava-autossa näkevät mahdollisuuksia harrastavat ihmiset: tavarat kulkevat lavalla ja autolla pääsee melkein minne vain.

Autojen valmistajat ovat nähneet harrastavissa ihmisissä mahdollisuuden, ja siksi ne ovat ehostaneet työkalut hyvin varustelluiksi autoiksi. Tai ovat nekin yhä työkaluja, mutta nyt niitä voi ajaa, ei vain käyttää.

Tähän mennessä suomalaisille tutuista eurooppalaisista lava-autoista on uudistunut puolet. Mitsubishi on tuonut yhä kauempaa tulevaisuudesta L200:n, Nissan on treenauttanut Navaralle hirveät muskelit ja Ford on takonut Rangerista kyborgin.

Toiseen puoliskoon kuuluvat Toyota Hilux, Volkswagen Amarok ja Isuzu D-MAX. Isuzusta ei harmi vain ole toistaiseksi kuulunut isoja uutisia. D-MAX on meikäläisen mielestä todella makea peli, mutta sitä ei Suomessa kovin paljon mene kaupaksi.

Hilux taas on kai ikuinen kansan suosikki, joten sillä tuskin kovin kova kiire on uudistuakaan. Siitä huolimatta ulkomaailmasta meille on jo kantautunut tieto perinteikkäästi nykyaikaistuvasta Tojotan pick-upista. Kilpailijoiden mukana on syytä pysyä, jos haluaa olla jatkossakin myyntitilastojen kärjessä.

Silti vielä ei maahantuoja ole pihaissutkaan täysin uudesta Hiluxista tai muustakaan automainoksen ilmaisuin kuvaillusta Hiluxista. Itse asiassa Hilux kaipaisi jotain täysin uutta: muut valmistajat ovat esitelleet pick-upeissaan jotain räväkkää futuristisesta ympäristöystävällisyydestä monipuoliseen turvavarustukseen ja harvinaislaatuiseen jousitukseen.

Aivan hiljattain Volkswagen yllätti julkistamalla uuden Amarokin huikeat voimat: kärkipään mallista, Amarok Aventurasta, luodaan voimaa hohkava karju istuttamalla siihen 221-hevosvoimainen V6-moottori.

mallit2016-amarok avantura promo edestä

Ostajien kiinnostuksen kasvattamiseksi Volkkari siis turvautuu tehopröystäilyyn. Se onkin pick-upeissa ollut aika satunnainen ja kirjava kikka: Nissan käytti sitä edellisen sukupolven Navarassa, ja Ford taas ei korostanut Rangerin huippumallien tehoja asentamalla provokatiivista moottorin tyyppiä.

Lisäksi tehopröystäily ei minusta ole ollut ensisijainen markkinoinnin välinekään muulloin kuin ehkä Fordin julkistaessa uuden Rangerin. Sen sijaan Volkswagenin tiedotteen mukaan asiakkaat pääsevät ensi syyskuussa tutkimaan ensimmäiseksi Aventuraa, mutta tarjolla tulee olemaan myös 160- ja 200-heppaiset mallit. Kaipa ne ovat perusmalleja.

Mielenkiintoisesti oletettavasti perinteinen neliveto kulkee perinteisen vaihteiston mukana, ja automaattivaihteiston kanssa saa vain automaattisen nelivedon. Toisaalta tiedote on ”drive-systemien” osalta hieman sekava, joten tämä tieto ei ole lopullista.

Pick-upien markkinoille ovat kiinnostuneita tuomaan omaan näkemyksensä myös joukko valmistajia, jotka eivät lava-autoa ole pitkään aikaan tarjonneet.

mallit2016-nissan navara kevättalven illassa

Tällä hetkellä luultavasti koko maailma pidättää jännityksessä hengitystään, sillä yliylellisistä autoistaan tunnettu Mercedes-Benz on kertonut esittelevänsä pick-upin. Luultavasti lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä selviää, onko lava suojattu nahkalla ja säätyykö maavara automaattisesti kivet haistelevien antureiden avulla.

Vitsi vitsi. Ennakkotietojen mukaan Mersun lava-autolla on kolme varustelua. Pick-upeille tyypilliseen tapaan toisessa päässä olisi niukasti varusteltu työkäyttöön suunnattu ja toisessa päässä monipuolinen ja tehokas harrastuksiin ja kaupungille tarkoitettu malli. Viimeksi mainitussa saattaisi olla peräti 255 hevosvoimaa tehoa.

Mahdollisesti X-nimiseen sarjaan sijoittuva Mercedesin lava-auto pohjautuu Nissanin Navaraan. Valmistajien yhteistyö ei ole silti tavatonta pick-upien maailmassa. Fiat on Suomessakin esittelemässä ensi syksynä Fullbackin. Vaikka siitä ei Fiat erikseen huutele, auto pohjautuu Mitsubishin L200:een – ja senhän yhtään lava-autoista perillä oleva huomaakin.

mallit2016-fiat fullback ccbysa40
Kuvan omistaa Lukasz19930915. Kuvaa saa käyttää lisenssin CC BY-SA 4.0 mukaisesti.

Jollekulla saattaa lisäksi olla hämärä muistikuva Dacian pick-upista. Tällöin kyse lienee varsin varmasti Dacia Duster Orochista, ranskalaisen Renaultin ensimmäisestä lava-autosta. Sitä tosin myydään vain Etelä-Amerikassa, enkä välttämättä siitä harmistuisi. Orochin saa nimittäin vain kaksivetoisena.

Jenkkilava-autojenkin maailmasta on tullut ihan älyttömästi uutisia, mutta Raptoria lukuun ottamatta en niihin ole paneutunut. Tosin yksi Amerikasta kantautuva uutinen minua kuumottaa: Jeep on suunnitellut tekevänsä Wranglerista pick-up-mallin.

Wrangler on sentään auto, jota voi pitää maastoautona muullakin perusteella kuin sillä, että siinä on neliveto ja keskivertoa parempi maavara. Kun sellaisesta autosta tehdään pick-uppi, niin siihen pick-uppiin minä toden teolla haluan tutustua.

Hienoin hetki oli silloin, kun auto oli hangessa

Äkkiä tavarat uuteen autoon. Parkkikiekko, kauppakassit, rullamitta, käsipyyhepaperit. Ai niin, takaosan lokerossa on vielä työkäsineitä. Huh huh, kun on roskia lattiat täynnä. Likainen auto.

Ja kun vertaa tuohon vieressä olevaan uuteen Wildtrakiin, niin on vanha aika pyöreä. Särmitön. Taitaa olla matalampi keulakin.

Blogin perustamisesta asti olen hehkuttanut 2012 julkaistua Wildtrakia. On dynaaminen, järkälemäinen, tyydytyksen tunnetta herättävästi voimakas, kolossaalinen… Mitä se sitten on uuden vieressä sammutettuna jököttäessään, valmiina siirtymään myyntivalmistelujen syövereihin? Huononnäköinen.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Kun syksyllä 2014 lähdin edellisellä Wildtrakilla, Wisentillä, autoliikkeen pihasta, koin ensimmäisen parhaan hetken: työkalu oli vaihtunut moderniksi lava-autoksi. Oli automaattinen vaihteisto, isosti tehoa, monipuolinen viihdekeskus, nopeuslukitsin, peruutuskamera.

wisentti14-parhaat raptorin vieressä

Suorastaan viihteellisen vaivatonta ajaminen oli aina siitä asti. Ainakin niin kauan, kuin ajoin hyväkuntoisella tiellä.

Pick-upilla minun oli kuitenkin päästävä myös haastavampiin paikkoihin. Wildtrakinkin oli tarkoitus olla auto, jolla voisin kuljettaa tavaraa tien ulkopuoleltakin. Ja siellä ehkä vietinkin parhaat hetket Wisentin kanssa. Ne tilanteet, kun oikeasti piti löytyä vetokykyä – ja nekin hetket, kun sitä ei ollutkaan riittävästi.

Maaliskuun hangenkuorilla uljas lumenpöllyinen marssi loppui lyhyeen, kun Wildtrak lysähti kuoren alta paljastuvaan höttölumeen. Pistolapiota heiluttaessani ensinnäkin koin suuren onnistumisen: lava-auton saa syvältä hangesta puolen sadan metrin päähän kantavalle maalle.

wisentti14-parhaat jäljet kevättalven möyrinnästä

Toiseksi sain rohkeuden viedä autoja hankeen jatkossakin. Kuluneena keväänä plussakelien kastelema lumihanki meinasi varsinkin tamppaannuttuaan olla pulmallinen, mutta viimeistään kuusen oksien avulla sain Wildtrakin ojasta takaisin tielle.

Kuusen oksat pelastivat aikaisempanakin talvena Wisentin pihatien penkasta, ja silloinhan vielä meinasi peili osua metsälehmuksen runkoon vauhdilla kantavalle alustalle peruuttaessani. Siitä parin sentin etäisyydestä, ja Wildtrakin rajallisuudesta lumihangessa, sain jonkin aikaa kuulla mukana olleelta kaverilta. Huumorin aihekin Wildtrak, tai minun pöhinäni siitä, on aina ollut.

On Wisentti onnistunutkin hangessa. Kerran se vei meidät pieneen eräseikkailuun, saunomaan talviseen pihasaunaan. Kaivo oli jäässä ja puut kosteita, joten kiuas sytytettiin kuusen alaoksilla ja lumesta sulatettiin vettä muuripadassa. Kyllä maistui löylyt, ja kylmä juoma.

Ehkä parhaan hetken Wisentin kanssa kuitenkin koin aivan sen viimeisinä viikkoina, kun olin ollut Nyrölän tähtitornilla fiilistelemässä kevättalven kaunista yötaivasta. Hetki sitten lähtenyt kävijä kiiruhti takaisin kysymään: ”Olikos jollakulla sellainen maasturi?”

Mukanani kulkeville pistolapiolle ja hinausliinalle oli käyttöä: Auton oikea etukulma oli juuttunut tienpenkkaan melko jyrkässä alamäessä. Sorapintainen tie oli suurimmaksi osaksi jäisen lumen peitossa, joten sulaneista kohdista oli lapiolla hakattava soraa Wisentin renkaiden alle. Niin auto penkasta nousi, kun käytössä oli neliveto ja muutama työntäjä.

wisentti14-parhaat koivukuorma lavalla ja kärrissä

Kaikkiin noin puolen vuoden aikana kokemiini parhaisiin hetkiin liittyvät Wildtrakin ominaisuudet, joista kovasti pidän: perinteinen neliveto tarvittaessa hitaasti välitettynä, iso voima, kyky kuljettaa tarvikkeita ja automaattinen vaihteisto.

Saarijärvellä Wisentin näin aivan hiljattain, joten ei se ole edes kauas lähtenyt. Toisaalta mitäpä minä suotta alan haikailla sen perään.

Olen vakuuttunut, että uusikin auto osoittautuu jykeväksi, monipuoliseksi kulkupeliksi. Ja että se tarjoaa mieleen painuvia hetkiä. Lukeehan sen kyljessä sentään Wildtrak.

KoeWETO: Ford Ranger Wildtrak

Parempi viihdekeskus ja komeampi ulkoasu. Niiden vuoksi päätin tehdä kaupat uudesta Wildtrakista. Siis päätin taas sitoa itseni työlääseen rahan keruuseen; siihen, että teen 12-tuntisia työpäiviä, syön makaronia ja soijarouhetta ja kiellän itseltäni rahan käytön maanantaista torstaihin.

Yli puoli vuotta myöhemmin sainkin enemmän kuin paremman viihdekeskuksen ja komeamman ulkoasun. Sain yksinkertaisesti paremman Wildtrakin, itse asiassa parhaan Wildtrakin ikinä, ja voin sen sanoa jo nyt, vaikka auto on ollut vain muutaman päivän.

wildtrak16koew-edestä kolme vierekkäin

Hemmetti, niinä muutamina päivinä olen roiskutellut kuraa lammikoista, driftannut lumessa, mönkinyt haketuspaikan ajourissa ja vyörynyt mutaisilla teillä. Kevään kuivilla kaduillakin olen kruisaillut, mutta luu ulkona, vaikka OD Kokemus onkin stereoissa räpännyt Mulla on sisällä luu.

Se, mikä edellisessä Wildtrakissa ei toiminut haluamallani tavalla, toimii nyt. Olen nopeasti tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä Wildtrak on täydellinen lava-auto. Semmoinen siis on olemassa.

Paitsi onhan siinä tuo viihdekeskuksen fontti pielessä.

Muotoilu

En voi paeta sitä blogiin tallentunutta tosiasiaa, että pidin ensiksi Wildtrakin uutta keulaa liian palkkimaisena. Siis mustia palkkeja olisi levinnyt kuonoon niin, että lopputuloksessa on kyborgia: viattomaan ja puhtaaseen elävään on taottu jykevää ja kolkkoa tekniikkaa.

No, nyt lähinnä ajattelen, että edeltäjä olikin ehkä liian herkkä sellaisenaan. Siihen taottiin luonnetta. Nyt Wildtrakilla ajaessani tiedän keulan viestivän vastaantulijoille, että tämä auto sietää rankkaa elämää. Ulkopuoleltaan tosin vain.

wildtrak16koew-edellisen ja nykyisen erot

Tehdessään keulasta ärjymmän palkkien suurentamisen lisäksi ajovaloja muotoilemalla ja konepeltiä kulmittamalla Ford muutti vain sen, mitä tarvitsikin muuttaa. Todella komean hännän se jätti entiselleen samoin kuin esimerkiksi hienot peilit sekä päheät kattokiskot ja lavan reunukset. Ei tullut ihan toista lava-autoa, tuli parempi Wildtrak.

Minulle auton ulkoasu merkitsee suhteellisesti eniten. Käytännössä sen perusteella olen valinnut oman pick-upin todella makeista Navaran ja D-MAXin kaltaisista ehdokkaista. Wildtrakissa vain on komea, uniikki väri, linjakas ja sopusuhtainen särmikäs, bad-ass ulkoasu. En juuri nyt tiedä muuta lava-autoa, joka minun silmääni näyttäisi yhtä hyvältä.

wildtrak16koew-pöllikuorma lavalla takaa

Istuimet ja sisätilat

Wildtrakissa oikea käteni hakeutuu jatkuvasti diagonaaliselta mitaltaan noin 20-senttiselle näytölle. Nöp, nöp, kuuluu vain sormen pyytäessä seuraavaa biisiä, tai selatessa esiin karttanäkymän, tai soittaessa puhelua, tai mitä tahansa runsaista toiminnoista. Minä niin pidän kosketusnäytöstä.

Siis vieläpä kun näytössä oleva käyttöliittymä on toimiva: eri toimintoihin pääsee joka näkymästä suoraan – mutta toisaalta tietyistä toiminnoista saattaa jo kaipaamansa tiedon saada nykyisessä näkymässä. Esimerkiksi kulloisenkin kadun nimi näkyy koko ajan yläkulmassa. Kosketusnäytön painallusten tosin täytyy olla hieman turhan jämäköitä. Ei tulisi Retryn pelaamisesta mitään.

wildtrak16koew-viihdekeskuksen näyttö biisin tieto

Enkä hirveästi liioittele puhuessani pelaamisesta. Viihdekeskukseen on nimittäin ilmeisesti mahdollista asentaa sovelluksia. En vielä yhtään tiedä, mitä, mutta taustakuvan voi ainakin asettaa. Siihenhän tulee tietenkin kuva minusta itsestäni. Viihdekeskuksen värimaailman lisäksi sisätilojen tunnelmavalaistuksen värinkin voi muuttaa.

Mittaristokin on vedetty ihan uusiksi. Vain nopeusmittari on entisenlainen, ja kaikki muu on yhtä muokattavaa taulua. Kierroslukumittarin saa kyllä näkymään vasemmalle puolelle, mutta mitä sillä loppupeleissä teen? Paljon mieluummin seuraan vaikka hetkellistä kulutusta tai keskikulutusta tai ajettua matkaa… tai että kauanko ajaa vielä tällä tankilla.

wildtrak16koew-hallintallaiteita stackissä

On keskipaneelikin uusittu, ja nappuloiden sijoittelu on mainio: karkeasti valaistukseen liittyvät nappulat ovat ratin vasemmalla puolella, ilmastointiin liittyvät keskipaneelin keskiosassa ja voimansiirtoon liittyvät vaihdekepin vieressä. Kautta linjan ohjaamossa on aistikas, vaivaton ja runsas varustelu, jonka pimeän aikaan kruunaa sinun itsesi valittavissa oleva tunnelmaväri. Mmm, punainen sopii penkkien väriin hyvin.

Edellisen Wildtrakin viimeisinä päivinä mietin, onkohan kurja luopua suurimmaksi osaksi sileällä nahkalla pinnoitetuista istuimista. Uusissa istuimissa nahkaa kuitenkin yhä on, mutta ne ovat huomattavan monipuolisemman näköiset. Sitä paitsi ei nahka sisätiloista ole kai kaiken kaikkiaan vähentynyt, sillä sitä on tuulilasin alapuolinen alue kokonaan. OD Kokemusta taas lainatakseni: Kuljetan kättäni pitkin tän sisuksen sileää kermanahkaa, ja mieli on tyyni ja järkkymätön, vaikka ulkona joukkio jahkaa.

wildtrak16koew-nahka tuulilasin alla

Konehuane

Yksi Wildtrakin erityisyyksistä on 200 hevosvoiman teho. V6:n tiputtua Navara-mallistosta on Wildtrakilla eurooppalaisista lava-autoista eniten hevosia. Omamassan ja tehon suhteeksi tulee 0,090 hevosta per kilo, mikä ei kuitenkaan ole samoista lava-autoista korkein. Mutta onhan kiva kertoa tehojen olevan 200 hevosta niille, joille pelkkä tehon määrä riittää.

Mutta 200 kaakkia ja 0,09 kaakkia per kilo ovat sama vanha moottorin tarjonta! Erona onkin se, että uudessa Wildtrakissa oikeasti tunnen keskivertoa suuremman tehon. Pelkästään ei kaasupoljin säkenöi voimakkuuden tunnetta kuljettajaan vaan on myös ohjaamoon kantautuvat äänet varsin roisit. Niin ja oikeasti pyörät jumankauta sutaisivat, kun painoin vanhasta tottumuksesta kaasupoljinta!

Kun rattikin on hirveän kepeä ohjauksen muututtua sähköisesti tehostetuksi, Wildtrakin ajaminen on oikeasti menoisaa. Sellaista, että kiesin liikuttaminen on vaivatonta ja pintakaasun alla piilee vielä käytettävissä olevia voimia. Ulkopuoleltaan Wildtrak on lava-auto mutta ratissa kokee olevansa tehokkaassa sedanissa. Silti voin kytkeä nelivedon ja kääntää auton tukkiauton möyhimälle ajouralle, mutta edelleen – edelleen ohjaus on sporttisen kevyt.

Vaikka sitten tehokkuus, tai okei, tunne tehokkuudesta ainakin, on lisääntynyt, on kulutus pienentynyt. En ole kiinnostunut desilitroilla nysväämisestä, mutta kun kulutus laskee kahta kolmea litraa satasella, en voi peruspalkkaa kiskovana kuorma-autonkuljettajana olla kiinnittämättä huomiota. Nooo, ei sillä ettenkö nyt edes vähän muutenkin nollaa jahtaisi ja mahdollisimman pientä tavoittelisi, kun töissäkin se on iskostunut.

Taajamaa, maastoa ja parikymmenen kilometrin maantietä sisältänyt pidempi ajo tietokoneelle on tuonut nyt keväällä lukeman hieman yli 11 litraa. Taajamassa kulutus on nyt keväällä pyörinyt 9,5 litran tietämillä. Odotan innolla pitkää maantiematkaa sekä lukeman laskemista tankkauskuiteista. Näihin tuloksiin palaan myöhemmin.

Off-road-arsenaali

Rangerin varusteet maastoon ovat samat kuin edellisessä sukupolvessa, ja blogissa on runsaasti juttuja edeltäjän maasto-ominaisuuksista. Kiepissä olen testannut maastomitat ja kulmat. Luistonestosta ja ajanvakauttamisesta sekä alamäkihidastimesta ja liikkeelle lähdön avustajasta olen kirjoittanut tarkan esittelyn. Kiinnikin olen jäänyt muun muassa hangenkannolla.

Tosin valikoin Rangeriin täysin ehdottomasti tasauspyörästön lukon. Nyt se ylipäätään on Suomessakin saatavilla maksullisena lisävarusteena. Kyllä minut niin saa leijumaan vetotavan nappulan edessä oleva nappi, josta taka-akselin saan lukittua sähköisesti yhtenäiseksi.

Väitän kuitenkin, että lukko ei loppujen lopuksi tuo merkittävää lisää pick-upiin: erittäin vaikeissa olosuhteissa, kuten kevään sohjolumessa tai mutaisella peltouralla, se ei yksistään juurikaan auta, ja muissa olosuhteissa sitten pärjää jo pelkällä nelivedolla. Siis tasauspyörästön lukostahan on apua vain silloin, kun akselin toinen pyörä on pitävällä pinnalla. Kolmen muun pyörän sutiessa on pidon kyseisellä pinnalla jo syytä olla hyvä.

Videoon materiaalia kerätessäni minulla oli kuitenkin pienoinen tunne siitä, että Wildtrak olisi edennyt haastavissa urissa varmemmin. Ehkä se oli uudet renkaat tai terävämpi vaihteisto? Tai ehkä kuljettaja oli vain sekaisin uudesta autostaan? Lumien lähdettyä edessä on muun muassa Kieppi, jonka jälkeen raportoin maastomitoista. Ne ovat kylläkin pysyneet ennallaan.

Mitat ja massat

Wildtrakin mitoissa on korkeintaan kymmenien senttien muutos. Auton pituus on 5,5 metrin paikkeilla, korkeus 1,9 metrin ja leveys 1,9 metrin. Uutuus on kyllä hieman mielestäni kasvanut, kun näin sen edeltäjän vieressä, mutta ehkä kasvu on tapahtunut äärimittojen rajaaman alueen sisällä. Siis esimerkiksi konepeltiä on korotettu.

Edelleen saa jarrullinen perävaunu painaa enintään 3 500 kiloa, ja veturin ja kärrin yhdistelmän suurin sallittu massa on 6 000 kiloa. Kantavuus on kuitenkin suurentunut. Kun Wildtrakin omamassa on rekisteriotteen mukaan 2 197 kiloa ja suurin sallittu massa 3 200 kiloa, jää väliin 1 003 kiloa. Edeltäjään sai kuormata 984 kiloa. Hurraa, yksi kuitupuun tyvirunko enemmän menee kyytiin.

Noh, eihän tuosta saisi ilkkua. Koeajamieni lava-autojen rekisteriotteisiin päätyneitä kantavuuksia, siis niitä realistisia, tutkiessani olen päätynyt pitämään vähintään 1 000 kiloa hyvänä. Olen nähnyt 700–800 kilon suorituksia – vaikka eiköhän nykyään jokainen kunnianhimoinen valmistaja vältä semmoisia.

Säilytystilat ja lava

Oikeastaan kaikki penkeistä taaksepäin on samaa vanhaa Rangeria. Siksi esimerkiksi lavasta minulla ei ole uutta kerrottavaa. Monipuolinen ja todella jämäkän oloinen kiinnitysvarustuskin on säilytetty. Lava on nyt täysin avoin, eli en valinnut minkäänlaista katetta, sillä avoin lava taitaa toimia kaikkein varmimmin. Lavasuojus on kivasti vakiovaruste.

Vaihdekepin edustalla oleva lokero on syventynyt ehkä jopa liian syväksi, ja kuilun pohjalla ovat ulkoisen medialähteen liittimet. Pidin edellisessä autossa olleesta urasta vaihdekepin edessä, koska siinä oli hyvä pitää kyniä. Tässä autossa ei kynälle ole hyvää paikkaa.

Myös puhelin on vailla paikkaa, koska näyttö ei ole enää syvennyksessä, jossa oli hyvä tasanne. Ikään kuin auton sisällä olisi unohdettu tavaran kuljetus. Olisiko minun pistettävä kynä ja puhelin lavalle jatkossa?

Alusta ja vaihteisto

Sitä ei näe ulospäin, mutta kuljettaja huomaa eron välittömästi. Ratin kevenemisen lisäksihän kaasuun on löytynyt jytyä mutta kulutus on pienentynyt, ja uskon siihen syynä olevan vaihteisto. Momentinmuunnin ei enää todellakaan ole heikoin lenkki, sillä enää yhteys ei katkea ainakaan yhtä helposti rullatessakaan ja kaasussa ei ole enää tyhjänpäiväistä viivettä.

Kiinnitin heti alusta alkaen vaihteiston toimintaan paljon huomiota, koska edeltäjässä se harmitti minua kovasti. Nyt vaihteisto on minusta erinomainen. Sen avulla autoa voi liikuttaa herkästi, esimerkiksi liukkauden vaatimalla varovaisuudella. Vaihdotkin ovat herkkiä; ne kyllä useimmiten huomaa – ja minusta vaihto kuuluukin huomata – mutta ne eivät nykäise.

Automaatti ei toimi juuri eri tavalla, mutta jo edeltäjässä sillä oli hyvä visio vaihdon hetkistä. Kotiseudun tutuissa mäissä vaihteisto tuppaa edelleen vaihtamaan vitoselle kasikympin nopeudessa, enkä tykkää siitä silloin, kun nopeus olisi ihan hyvin pysynyt kutosella. Edelleen tarjolla on käsikäytön tila, joten kaipa on parempi olla hilijaa ja nykäistä vaihdevipu vasempaan.

Koska momu on parantunut, ei minua kuitenkaan innosta hypätä käsikäytölle hakemaan moottorijarrutusta. Nyt siis minun ei tarvitse valita kuudessakympissä kakkosta saadakseni purevaa moottorijarrutusta viime tingassa, vaan voin antaa vauhdin hiljentyä pitkällä matkalla ja antaa automaatin pykältää pienemmälle. Näin se toimii työautossa Allisonilla, näin se toimii D-MAXissa, näin se toimii uudessa Navarassa. Ja viimein minunkin autossani.

Erinomaisuus näkyy jopa pienissä seikoissa: esimerkiksi mainioon muokattavaan mittariston vasemmaksi näkymäksi muuttuu itsestään kierrosluku plus käytössä oleva vaihde, kun vaihdekepin asettaa manuaalitilaan. Tajuttoman upeaa käytettävyyttä!

Loppusanat

Voisihan sitä ajatella, että uusi Wildtrak on vain entinen hieman fiksailtuna. Pessimmistisimmillään minulle on sanottu uutuuden olevan ehkä facelifti.

Itse en Wildtrakia odottaessani kuitenkaan odottanut pelkkää päivitystä. Sinäkin päivänä, kun lenkille ajaessani lopultakin olin nähnyt oranssin Rangerin autoliikkeen pihassa, minun oli suorastaan vaikeaa keskittyä isolla autolla työskentelyyn. Ja kun töiden jälkeen pääsin vielä näkemään auton kesken valmistelujen, käteni tärisivät viisi minuuttia sen jälkeen.

Kyllähän sen jo siinä vaiheessa tiesin, millaisen pick-upin olin saamassa. Uudistettu keula on armottoman komea, uudistettu keskipaneeli on tajuttoman viihdyttävä, uudistettu momu ja vaihteisto ovat älyttömän tyydyttäviä. Koko uudistettu Wildtrak on yksinkertaisesti upea.

Kyllä sitä vain kannattaa autoa vaihtaa vaikka pelkän ulkoasun ja viihdekeskuksen uudistuksen takia.