Mainos tahtoo tehdä AWD:stä 4WD:tä

Tammikuu on autojen myynnin kannalta tärkeä kuukausi, ja sen näkee automainosten vyörystä niin tv:ssä kuin lehdissä. Tammikuun alun viikonloppuna automarkkinointi oli huomattavan kiihkeää, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomat oli molempina päivinä täynnä autoja. Ilmeisesti markkinoijat olivat järjestäneet ensilumenkin etelään tuolle ajalle, jotta ihmisille voisi tuoda kuin lahjana taivaasta erään kauniin sanan: neliveto.

Markkinointi on onnistunut ujuttamaan neliveto-sanan tavaksi viitata monimutkaisempaan automaattiseen nelivetoon niin, että potentiaalisille ostajille syntyy kuva paikkaan kuin paikkaan menevästä ajokista. Tokihan automaattisesti nelivetoiset autot antavat mitä lupaavat: kykyä edetä vähän paksummassakin lumikerroksessa sekä vakautta niissä tien kohdissa, joissa osalla pyöristä ei ole lainkaan pitoa. Neliveto-termin ylimitoitetun ja ennen kaikkea sekavan käyttämisen vuoksi ihmiset eivät vain enää erota älykästä, tilanteesta riippuvaa vetotapaa muuttumattomana pysyvästä nelivedosta.

Otetaanpa tarkasteluun Hesari tammikuun 8. päivältä. Opel Insignia Country Tourer kiitää etukannessa pitkin hieman lumesta pöllyävää tietä. Varusteiden listauksen mukaan Country Tourerissa on ”mukautuva nelivetojärjestelmä”. Ilmaisussa neliveto-sanaan on lisätty määreitä. Jollekulle keskellä vilahtava neliveto voi riittää osoitukseksi siitä, että Opel on maasturi. Toinen saattaa miettiä nelivedon ja nelivetojärjestelmän eroa ja sitä, miksi järjestelmä on ”mukautuva”.

Vasta Opelin nettisivuilta muutaman mutkan kautta löytyvä esite kertoo totuuden ”mukautuvasta nelivetojärjestelmästä” mainitsemalla AWD:n ikään kuin selitykseksi sulkumerkkien sisällä. Lyhyesti sanottuna Opel siis kertoo: ”Insigniassa on eräänlainen neliveto, tai siis tarkalleen ottaen se on AWD”.

Audi ja BMW eivät katso määreitä tarpeellisiksi. Tammikuun 11. päivän Hesarissa Audi julistaa, että quattro on ”nelivetojen ykkönen”. BMW:n mukaan taas xDrive on ”maailman älykkäin neliveto”. Toisaalta markkinoijat eivät sano, että autoissa olisi jotakin vaan että järjestelmät ovat jotakin. Bemarin ostaja saa xDrive-järjestelmän, joka on ”maailman älykkäin neliveto” ja Audin ostaja quattron, joka on ”nelivetojen ykkönen”. Silti järjestelmien tekniset tiedot paljastavat molemmat AWD:iksi.

Mitäpä sitten tekee Toyota 8. päivän lehdessä? Se antaa RAW4:n vetojärjestelmälle nimityksen ”AWD neliveto”. Toyotan mukaan siis nelivetoja on erilaisia, ja AWD on yksi sellainen. Erikoista on myös yhdysviivan puuttuminen sanojen välistä. Ehkä viiva olisi markkinoijan mielestä liikaa sitonut ilmaisut toisiinsa, jolloin ostaja olisi voinut vahvemmin odottaa oikeaa nelivetoa RAW4:een.

Autojen markkinoijat eivät siis käytä neliveto-sanaa täysin ilman jotakin lisäystä tai tarkennusta. Suomen lainsäädännön mukaan mainonnan on oltava totuudenmukaista olipa kyse sitten siitä, mitä myyjä lupaa ja mitä asiakas todellisuudessa saa. Viimeistään tarkoissa, lopullisen hinnan muodostavissa varusteiden listauksissa on jokin lisämääre neliveto-sanaan tai jokin ihan muu ilmaisu. Tämä osaltaan todistaa sen, että neliveto ei ole sama asia kuin automaattinen neliveto.

Tosin kaikki autojen markkinoijat eivät ole kuitenkaan lähteneet myyvien käsitteiden löyhän käyttämisen tielle. Volvolle napsahtaa plussapisteitä 10. päivän lehden koko aukeaman mainoksesta, koska ruotsalaisfirma kertoo asiat realistisesti: sen kaikki talvikykyiset mallit ovat AWD Editioneita. On ehkä jopa edullisempaa Volvon kannalta viitata järjestelmään vain yhdellä, ja aika pitkälti virallisella, nimellä. Toisaalta kenties kelle tahansa autoa ei myydä niin helposti AWD:llä kuin nelivedolla.

Lisäksi jos auto oikeasti nelivetoa tarjoaa, saa sen mainoksessa nelivetoa luvata. Range Roverilla oli sivun neljäsosan kokoinen mainos. Sen mukaan Evoquessa on jatkuva neliveto. Ei mitään järjestelmiä eikä mitään mukautumista.

Oikeasta nelivedostahan ei vain tarvitse tehdä suurta numeroa yhtään enempää silloin, kun isoistakin teistä tulee haastavat.

2 vastausta artikkeliin “Mainos tahtoo tehdä AWD:stä 4WD:tä”

  1. Eo kai ole olemassa mitään ”oikeaa” nelivetoa. Nelivetohan se on, jos neljällä pyörällä on vetoa.

    1. Todella hyvä pointti! Itse asiassa tuota hölmöä blogitekstiä olen katunut sen jälkeen, kun sain selvennettyä nelivedon itselleni kunnolla. Neliveto voi siis ihan hyvin olla automaatisesti nelivetoisissa eli AWD-autoissa tai perinteisemmissä valinnaisesti nelivetoisissa autoissa. Paremmin näkemystäni edustaa Mikä neliveto? -kirjoitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *