Kolme sattumusta Ford Ranger -miehen elämästä

4WETOA-sivusto on kohta puolivuotias. On ollut hauskaa kirjoitella pick-upin omistamisesta varsinkin, kun monen tekstin takana ovat vaikuttaneet aidot kokemukset. Nekään eivät ole aina niin onnistuneita vaan suoranaisia sattumuksia.

1. Avaimet

Yleensä sattumukset johtuvat inhimillisistä hairahduksista. Sitä on liian väsynyt, kiireinen, huolimaton tai muuten vain vähän jumissa. Eikä sitä aina myöskään tule ajatelleeksi kaikkea.

Niin kuin sinä kylmänä, pimeänä ja lumisena aamuna. Wildtrak oli yön aikana vuoraantunut lumeen, ja tympääntyneenä viskasin avaimet etupenkille, nappasin lumiharjan ja aloin viuhkata lunta sinisen pellin päältä.

Hetken päästä hämyisessä sisäpihassa välähti. Kuulin keskuslukituksen äänen. Se kaikki tapahtui minun lähelläni – se oli Wildtrakin keskuslukitus. Tempaisin käteni ovenkahvaan ja kiskaisin. Lukossa. Lukossa. Lukossa.

Minulla oli tiedossa, että lukitus kytkeytyy tietyn ajan kuluttua tietyssä tilanteessa. Avaimet voivat jäädä sisälle. Silti olin viskannut ne penkille.

Kävin läpi vaihtoehdot. Ei vara-avaimia. Ei toista autoa. Kello on 5.10 aamulla, ja kukaan lähellä olevista tuttavista ei ole hereillä. Ai niin, työkaveri. Kyydin saa työkaverilta.

Toisaalta ei minua niinkään ahdistanut töihin pääseminen, vaan se, että avaimet ovat auton sisällä. Murtautuako sinne pitää?

Kyytiä odottaessani luin netistä keskusteluja. Apua, avain jäi autoon, mitä mä teen? Rikot vain lasin. Ei kannata, soita palokunta, niin ne tiirikoi lukon. Mulle niin on tehnyt poliisimies. Tai sitten vain tilaat huollosta uuden avaimen. Niinpä, saahan niitä avaimia teetettyä.

Päivällä soitin viralliseen huoltoliikkeeseen. Avainhan saadaan aihiosta kaiverrettua – tietysti. Tarvitaan vain koodi. Koodi maksaa. Haku tietojärjestelmästä rekisterinumerolla: 20 euroa. Siihen päälle aihio ja kaiverrus: 120 euroa.

Maksan laskun mukisematta. Pääsen autooni sisään. Tuntuu, kuin välillemme olisi muodostunut muuri ja nyt se olisi murrettu.

Katson eräänä päivänä Wildtrakin ohjekirjan kansiota. Sen sivutaskussa on luottokortin kokoinen muoviläpyskä. Läpyskään on suherrettu sama avainkoodi, kuin jonka tilasin huollosta.

2. Liukastelu

Jos syynä sattumukseen ei ole hairahdus, on syynä todennäköisesti kokemattomuus. Suomessa talvi on hyvä kouluttamaan kuskeja, mikäli kuskit vain ovat kiinnostuneita kouluttautumaan. Lava-autoilijalle talven koulutus on ollut vielä antoisampaa, koska raskaina ja pääsääntöisesti takavetoisina mutta silti takaa kevyinä autoina ne ovat omaa luokkaansa.

Ovathan ne hetket olleet jännittäviä, kun tiheässä lumisateessa on turhan vauhdikkaasta risteykseen ajosta seurannut sivuluisua kohti keskisaareketta tai kun jarrupoljin muljuten on valunut kymmenien senttien päähän jonon hännästä, mutta eivät ne päihitä hetkeä talvisella moottoritiellä.

Se oli siinä Nelostien nousussa ennen Lahden Renkomäen ABC:tä. Minä poikanen olin katsonut, että sillä kelillä voi päästellä kaksivetoisena. Kaksiveto on voimansiirron ja polttoaineen kulutuksen kannalta oltava mahdollisimman suuren osan ajasta, ja niinpä se oli sinäkin iltana.

Eihän moottoritiellä vähän päälle kahdeksankympin nopeudessa voi käydä lava-autolla niin, että liukkauden takia sellaisessa loivassa mäessä loppuisi veto kesken. Raskaalla ajoneuvoyhdistelmällä se ei olisi niinkään ihme, mutta ei niilläkään ensimmäisenä pääväylällä olla helisemässä.

Eikä niin voi käydä missään vaiheessa ensisijaisesti hoidettavalla tiellä varsinkaan, jos sata kilometriä tie on ollut koko ajan hyvässä kunnossa.

Niin se vain alkoi siinä yksittäisessä mäessä nopeusviisari painua ja kierrosviisari heilahdella välillä korkealle. Sen lisäksi perä alkaa hieman viskailla. Tajusin tilanteen: nelivetohan siinä olisi pitänyt olla. Nelivetoa ei kuitenkaan kytketä Rangerin liikkuessa, jos RFW-merkkivalo ei pala mittaristossa. Olisiko kannattanut vain vapauttaa napalukot eikä kytkeä kokonaan kaksivetoon?

Ohjaan auton sivummalle toivoen, että hieman lumisempi kohta kaistalla pitäisi paremmin. Vauhti on tippunut jo neljäänkymppiin, ja perässä pitkään ajaneetkin kaikkoavat takaani. Pääsen mäen harjalle, ja poistun seuraavasta rampista päästäkseni bussipysäkille kytkemään nelivedon. Olen häpeissäni; luisteleva perä on voinut olla osalle muista autoilijoista merkki osaamattomasta lava-autokuskista.

3. Mutavelli

Jäljelle jää vielä toisenlaisia sattumuksia. Tämä tapahtui eilen.

Isäntä oli lopulta kyntänyt pellon. Se oli kauniin tasainen mutta silti sopivan pehmeä, että siinä voisi käydä kiskaisemassa Rangerilla off-roadit. Isännän kanssa oli sovittu, että pellon reunaan jäisi kaistale ajouraa varten, ja siitä lähtien olin odottanut kevätkyntöjä kuin kuuta nousevaa.

Kytkin hitaan nelarin ja kaarsin pellolle. Wildtrak möyrysi ruskeassa mullassa nätisti. Myhäilin hetken, ja sitten tajusin pellon joka kevät toistuvan ongelman, märän alanteen.

Kun vauhti sitten alkoi hiipua ja kuiva multa muuttua yhä lääryisemmäksi liejuksi, en tietenkään voinut enää pysäyttää. Auto oli saatava hinnalla millä hyvänsä helpompaan maastoon. Hitaan nelivedon ollessa jo kytkettynä minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa kaasua.

Sitten mutavelli söi lopunkin pidon. Se oikeastaan söi puolet renkaistakin. Wildtrak seisahtui. Jäi vinottain ja hieman painuksiin suuren pellon reunalle. Oli välittömästi selvää, että ei siinä ollut mitään tehtävissä. Maasto voitti auton. Auton pelasti naapurin neliveto-Valtra.

Tätä sattumusta en voi selittää hairahduksella eikä kokemattomuudella. Sen voin selittää vain mokaamisella. Sillä, että ihminen aiheuttaa itselleen ongelmia, vaikka hänellä pitäisi olla kaikki edellytykset olla aiheuttamatta niitä. Minä jään peltoon kiinni kaikkien näiden lava-autolla ja kuorma-autolla ajamisten ja blogitekstien kirjoittamisen ja auton kehumisten ja off-road-videoiden kuvaamisten ja ties minkä jälkeen.

Periksin en kuitenkaan anna. Koitetaan tuota peltoa ensi kerralla ketjujen kanssa. Niin, ja mitenhän uusi Wildtrak off-road-liukasjärjestelmineen selviää? Veisinköhän Amarokin sinne testattavaksi? Naapurilta traktori jatkossakin löytyy, ja vastapalveluksilla pidämme tilit tasan.

Sattumukset ovat väistämättömiä ja itse asiassa niistä halutessaan hyötyy. Ilman niitä en olisi voinut kehittyä aina vain kokeneemmaksi kuljettajaksi. Enkä kirjoittaa lisää sisältöä Ford Ranger -miehen blogiin.

Niin että hairahdellaan, ollaan kokemattomia ja joskus mokaillaankin ihan häpeilemättä, mutta otetaan niistä tilanteista opiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.