Monen auton malli Hilux sai alkunsa Hino Briskasta

1960-luvun lopulla Toyotalla oli tilanne päällä. Sen Stout-niminen pick-up ei myynyt riittävän hyvin. Stoutin rinnalle – ja joillakin markkinoilla kokonaan tilalle – piti saada parempi pick-up.

hilux-stout kunnostamaton messuilla
Toyota Stout. Keulassa lukee muuten ”Toyopet”, koska Toyota käytti sitä nimeä tietyissä autoissa 1960-luvulle asti. Amerikassa Toyota ei sitä kuitenkaan kauan pitänyt, koska Toyopet saattoi sekoittua toy– ja pet-sanaan. Kuva on vapaassa käytössä.

Japanilainen autonvalmistaja Hino Motors oli valmistanut vuodesta 1961 alkaen Briska-nimisiä lava-autoja. Toyota näki Briskassa mahdollisuuden. Vuonna 1967 Toyota osti Hino Motorsin ja julkisti Briskan pohjalta kehitellyn Hiluxin. Seuraavana vuonna tulikin Hino Motorsin tehtaalta ensimmäinen Hilux. Sen nimi on yhdistelmä sanoista high ja luxury, eli kunnianhimoisuudesta ei Tojotan ja Hinon kavereilla ainakaan ollut pulaa.

Hino Briskakin jäi myyntiin – siitä vain tuli Toyota Briska. Kauan ei Briska pysynyt kuitenkaan enää markkinoilla, sillä sen tuotanto loppui jo samana vuonna kuin uusi tiennäyttäjä oli tullut pick-uppaajien saataville. Stoutinkin valmistus loppui kaikkialla lopulta vuonna 1989.

Ekan sukupolven eli N10-Hiluxeissa oli edessä kierrejousitus ja takana lehtijousitus. Molemmat akselistot olivat yhtenäiset, eikä kummankaan pyöriä ollut erillisjousitettu. Moottorin tilavuus oli muutaman vuoden 1,5 litraa, mutta vuonna 1971 Toyota kasvatti koon 1,6 litraan. Vaihteisto oli käsikäyttöinen, ja siinä oli neljä vaihdetta. Kuskin lisäksi oli 2 paikkaa, ja penkki oli yhtenäinen.

Ekan sukupolven Hilux. Kohokuvioitu takapuskuri ei ole alkuperäinen. Kuvan omistaa torc20038 ja sitä saa käyttää lisenssin CC-BY-2.0 mukaisesti.
Ekan sukupolven Hilux. Kohokuvioitu takapuskuri ei ole alkuperäinen. Kuvan omistaa torc20038 ja sitä saa käyttää lisenssin CC-BY-2.0 mukaisesti.

Pohjois-Amerikan tärkeillä markkinoilla Toyota toimi toisin kuin muilla. Hilux-nimen autonvalmistaja korvasi nimellä Truck, jotta lava-auton nimi ja tarkoitus olisivat mahdollisimman selvät. Jenkkilän Hiluxiin laitettiin 1,9-litrainen kone, ja vuodesta 1972 alkaen koko oli jo 2,0 litraa.

Toukokuussa 1972 julkistettiin toisen sukupolven eli N20-sukupolven Hilux. Auto oli tulossa vuoden 1973 mallina ja ensimmäistä kertaa Englantiinkin. N20-Hiluxien kori oli uudistettu, akselistoväliä pidennetty, sisätiloista tehty mukavammat ja tarjolla olevia moottoreita lisätty.

Turvallisuutta Toyota oli lisännyt laittamalla servon pääjarrusylinteriin ja lisäämällä kuorman tunnistavat venttiilit jarruihin. Manuaalilaatikon valitsin oli ratin varressa vakiosti, mutta sen pystyi nyt valitsemaan lattialle. Tällöin istuin ei ollut yhtenäinen vaan kaksi erillistä penkkiä. Japanissa vuodesta 1974 alkaen sai paremmin varustellun Hiluxin, jossa 2-litraisen moottorin jatkeena oli 3-lovinen automaattivaihteisto.

Vuonna 1975 myös Pohjois-Amerikka sai erityisesti varustellun ja hinnoitellun Hiluxin. Sen moottorin tilavuus oli 2,2 litraa, ja vaihteistossa oli viisi vaihdetta. Sen sijaan muilla markkina-alueilla 2-litrainen kone sai kyytiä ja koko pieneni takaisin 1,6-litraiseen. Autonvalmistajilla oli nimittäin päästörajoja alitettaviksi.

Kolmas sukupolvi esiteltiin elokuussa 1978, ja seuraavan vuoden tammikuussa tuli ensimmäistä kertaa nelivetoinen malli. Sen sai vähintään 2,0-litraisella moottorilla ja sillä oli yhteistä tekniikkaa Land Cruiserin kanssa. Erityistä oli RF1A-jakolaatikko: sen rakenteen vuoksi siihen saattoivat – ja edelleen toki saattavat – harrastelijat tehdä lisäyksiä. Tietynlaisella lisäosalla on muun muassa mahdollista tuplata tai jopa triplata alennusvaihteiden välityssuhteet, jolloin Hiluxin saa kiipeämään vaikka puuhun.

Tämä kolmannen sukupolven Hilux on komistettu kattovaloin, lavakaarin ja isopalaiisn renkain. Kuva on vapaassa käytössä.
Tämä kolmannen sukupolven Hilux on komistettu kattovaloin, lavakaarin ja isopalaiisn renkain. Kuva on vapaassa käytössä.

Toyota ryhtyi yhteistyöhön kolmen yrityksen kanssa, jotta pääsisi SUV-markkinoille Amerikassa. Syntyivät Trekker, Trailblazer ja Wolverine. Niissä oli Hiluxin runko ja ohjaamo, ja autoja myytiin ainakin tuhansia. Toisin sanoen kolmikko ei ollut riittävä menestys, mutta toisaalta Trekkeristä Toyota pystyi suunnittelemaan erästä tulevaa SUV:ä.

Mojave oli Hiluxin luksusversio. Pienenä porkkanana Toyota valmisti vain 3 500 Mojavea. Oma kappale kannatti hakea, ennen kuin ne loppuivat, sillä spessu-Hiluxissa oli kuppi-istuimet, radio ja kaksi kaiutinta sekä kromattu edusta ja takapuskuri. Toyotan logoa ei edessä eikä takana ollut. Näiden lisäksi nopeuslukitsin, ohjaustehostin ja ilmastointi olivat valinnaisia. Moottori oli rivinelonen ja tilavuudeltaan 2,4 litraa.

Elokuussa 1983 super cab -malli tuli saataville samoin kuin ruiskutusmoottori. Kaasutinmoottoreita sai vielä, mutta kehityksen suuntana alkoi väistämättä olla vähemmän saastuttava tekniikka. Dieselmoottorin sai ahdettuna tai ahtamattomana. Vuoden 1986 mallien jälkeen tosin dieseleitä ei Yhdysvalloissa saanut, koska asiakkaat odottivat tehokkaampia moottoreita ja bensiini oli halpaa.

Vuonna 1987 Toyota lisäsi varustelua entisestään. Bensiinimoottorin sai ahdettuna, ja mahdollisesti syynä oli Nissanin V6-pick-upin luoma kilpailuhenki. Eteen sai erillisjousitetut pyörät nelivetomallissa, ja valinnaisena sai automaaattisen tasauspyörästön irrotuksen ja elektronisen jakolaatikon. Näinpä jo ennen 90-lukua alkoi off-road-autoissa olla vaivatonta tekniikkaa, tai siis johan high luxuryssä sitä pitääkin olla…

Tällä tavalla varustellun Hiluxin pohjalta syntyi vuonna 1984 julkistettu Toyota 4Runner. Se on vieläkin tunnettu SUV, ja itse asiassa juuri pari vuotta sitten se kävi faceliftissä. Niin ja 4Runner oli siis se SUV, jota Toyota kehitti Trekkeristä saamiensa kokemuksien pohjalta – Hiluxin pohjalle.

Vuoden 2011 4Runner on kyllä sen verran hyvän näköinne, että voisin kyllä ottaa kakkosautoksi. Kuva on vapaassa käytössä.
Vuoden 2011 4Runner on sen verran hyvän näköinen, että voisin kyllä ottaa kakkosautoksi. Kuva on vapaassa käytössä.

Neljäs sukupolvi eli N40 sisälsi taas parannuksia: tavaratilan seinistä tuli yhtenäiset, ja Xtracab-malleissa oli etupenkkien takana tilaa, jolloin sinne sai takaistuimet. Kilpailijoillakin oli tällaisia pikkupenkkejä, joten niin ne tulivat Hiluksiinkin.

Vuonna 1995 Toyota lopetti Hiluxin, eli Toyota Truckin, myymisen Pohjois-Amerikassa. Siellä ei niinkään meillä tavanaomaisen kokoiset pick-upit ole puhtaasti työ- ja off-road-käytössä vaan henkilökohtaisessa vapaa-ajan ajossa. Näinpä Toyotan piti korvata Hilux paremmin vapaa-ajan käyttöön varustellulla autolla. Tacomasta tuli se, ja siinä Toyota panosti käsiteltävyyteen, mukavuuteen ja turvallisuuteen.

Vuonna 1989 tuli pick-upien joukkoon sellainen outolintu kuin Taro. Se oli Volkswagenin auto mutta kuitenkin kokonaan Toyotan suunnittelema. Toyota ja VW nimittäin tekivät yhteistyötä, koska VW:ltä puuttui Hiluxin kokoluokan pick-up ja Toyota taas halusi sen kokoluokan pick-upeissa Euroopassa suuremman markkinaosuuden. Yhteistyö ja Taron tarina päättyivät vuonna 1997, koska myynti ei vastannut kummankaan odotuksia. Kaunista yhteistuumaisuutta kuitenkin autoilun historiassa.

Kuudennen sukupolven double cab -Hilux järein pyörin. Kuvan omistaa order_242 ja sitä saa käyttää lisenssin CC-BY-2.0 mukaisesti.
Kuudennen sukupolven double cab -Hilux järein pyörin. Kuvan omistaa order_242 ja sitä saa käyttää lisenssin CC-BY-2.0 mukaisesti.

Toyotalla meni kuitenkin Hiluxin kanssa hyvin. Kuudetta N60-sukupolvea voisikin leimata se, että Hilux otti johtopaikan kokoluokkansa pick-upeissa. Tästä ja Top Gearin eräästä jaksosta innostuneena heinäkuussa 2004 Englantiin Toyota toi Invincible-mallin eli Hilux voittamattoman.

Ehkäpä johtopaikan ottamisessa oli auttanut se, että kuudennen aallon Hiluxeista tuli sporttisia. Niistä kaikista karvalakkeja myöten. Varusteita oli sen verran, että auto alkoi olla jo lähellä sitä high luxyryä – hiluxia. Ohjaamo oli pidempi ja korkeampi, ja sen äänieristys oli parempi. Kaikissa Hiluxeissa oli myös erillisjousitus edessä. Toyotan mukaan oli jo osoitettu, että off-road-kyvyistä ei menetetä liikaa, vaikka etuakselistokaan ei olisi yhtenäinen.

Hiluxia sai edelleen kaksi- ja nelivetoisena ja sen ohjaamoksi joko single cabin tai double cabin. Moottori oli joko 2- tai 2,7-litrainen bensa tai 2,4-litrainen ahdettu tai 3-litrainen ahtamaton diesel. Lukemat alkoivat olla jo samoja kuin tänä päivänä.

Nykyiset Hiluxit ovat seitsemättä N70-sukupolvea. Toyota julkisti sen vuonna 2005, ja ensimmäisten uusimman sukupolven Hiluxien vuosimalli on 2006. Siinä on lukuisia moottoreita bensapuolella aina 4-litraiseen asti ja dieselissäkin 3-litraiseen. Bensakoneista tosin ei Euroopassa voi kuin haaveilla. Vaihteisto on joko 5-lovinen manuaali tai 4- tai 5-lovinen automaatti.

Vuonna 2011 Toyota faceliftasi Hiluxin, jolloin varsinkin keula särmistyi. Konepeltiin kohosi ilma-aukko vähän niin kuin L200:ssa.

Seitsemännen sukupolven faceliftattu Hilux ajeli Wappucruisingilla.
Seitsemännen sukupolven faceliftattu Hilux ajeli Vappucruisingilla.

Nyt Hino Motorsin tehtaalta tulleesta ensimmäisestä Hiluxista on 46 vuotta, ja tämä pick-up on melkeinpä legendan asemassa. Onko se sitten kestävyys, varustelu, hinta, suosio vai mikä. Suomalaisia Hiluxissa on saattanut miellyttää tietynlainen osien mekaanisuus: mekaniikkaa pidetään sähköisiä osia varmempina ja niitä voi lisäksi viritellä.

Uusissa Hiluxeissa sähköisten osien osuus on tietenkin kasvanut. Toyotalla onkin sinänsä pulmallinen tilanne, että sen on yhtäältä pidettävä Hilux yhtäältä perinteisen, hyväksi havaitun mekaanisena ja toisaalta kuitenkin kilpailijoiden mukana pysyvänä riittävän modernina autona.

Jokainen lava-autoilija kuitenkin nostakoon hattua Hiluxille, on se sen verran menestynyt pick-uppi.

Ylimmässä kuvassa on kuudennen sukupolven Hilux Laosissa. Kuvan omistaa AusAID/Jim Holmes. Kuvaa saa käyttää lisenssi CC-BY-2.0 ehtojen mukaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.