Hilux määritteli minulle lava-auton uudelleen

Luulin kyllä, että Hilux olisi nimenomaan vain lava-auto perinteisimmillään. Mukavuuksia täynnä olevan Wildtrakin omistajana huomaisin Hiluxin olevan rujo työauto, jonka vankka asema markkinoilla perustuisi perinteissä pysymiseen. Voisin todeta Hiluxin varmasti maineensa veroiseksi mutta en kokisi sitä omanlaisekseni.

Olin kuitenkin väärässä. Hilux murskasi minun luuloni täysin.

hilux-ennkjuttu sähkölinjan alla sivustaHiluxihan oli minulla perjantaina ja lauantaina koeajettavana. Jyväskylän O.K. Auto tarjosi sen minulle, ja olenkin todella tyytyväinen autotalon asenteeseen blogiani kohtaan. Meinaan eivät kaikki maahantuojat ja autoliikkeet edes vaivaudu vastaamaan viesteihini. Näin on erään toisen japanilaisen pick-upmerkin kanssa.

Hakiessani legendaarista pick-upia vaihdoin muutaman sanan myyntipäällikkö Karri Hyvätin kanssa. Hilux on vuodesta toiseen Suomessa ostetuin lava-auto. Esimerkiksi vuonna 2013 Hilukseja myytiin yli 50 prosenttia enemmän kuin kakkosena tulevia Amarokeja, ja kaikista myydyistä lava-autoista Hilux rohmusi 36 prosentin osuuden.

Monia Hilux-kauppoja tehnyt Hyvätti selittää Hiluxin ylivoimaa yksittäisin ilmaisuin: perusluotettavuus, legendaarisuus, kestävyys, järkevyys. Ostajat lisäksi tietävät, että Hiluxin saa myytyä eteenpäin vielä hyvällä hinnalla.

hilux-ennkjuttu kuskin paikkaHiluxin myyntiä kuvaa hyvin perinteikkyys. Käytännössä kaikkien muiden kuin hupikäyttöön menevien Hiluxien vaihteistot ovat manuaalisia, tasauspyörästön lukko on vakiovaruste ja nelivedon ydin on vanha kunnon jakolaatikko. Eniten myydään super cab -Hiluxeja, ja niihin ei sellaista kuin automaattinen vaihteisto saa. Hyvätti mainitseekin minulle, että manuaalinen vaihteisto on kaikkein äärimmäisissä olosuhteissa välttämätön.

Toki Toyota tarjoaa juurikin hupikäyttöön luksusmallia, jossa on automaattinen vaihteisto, 3-litrainen kone, nahkaistuimet ja muuta herkkua. Hyvätin mukaan näitä ostelevatkin muun muassa asiakkaat, jotka haluavat käytännössä halvemman maasturin. He eivät siis hae tavaran kuljettamiseen tarkoitettua autoa. Ilmeisesti heillä on myös motivaatiota maksaa veroja.

Hiluxin suurista myyntimääristä täytyy huomioida toki se, että monia Tojotan pick-uppeja menee yrityksille ja yhteisöille. Kun vaikkapa turvesuolle tai metsäurakoille haetaan autoa, se on Hilux. Auton nimittäin pitää selvitä maastossa. Ihan tosissaan. Auton pitää olla myös luotettava. Kun työmaalla jotain on rikki ja sinne pitää kuskata autolla tarviketta, niin ei silloin todellakaan pidä joutua sitä itse autoa korjailemaan.

Hilux on osoittautunut juurikin luotettavaksi autoksi, joka selviää maastossa. Näin se on.

hilux-ennkjuttu pimeää pikkutietä ajoMinäkin sain siitä tuntumaa viikonloppuna. Minun piti kytkeä kaksiveto ja pysähtyä märän lumen peittämään jyrkkään nousuun ennen kuin sain Toyota Hiluxin pyörät sutimaan. Muuten lava-auto pusersi joka perhanan pikku- ja isollakin tiellä, mihin vain keksin sen ohjastaa, ja kun hetken mielijohteesta ajoin sen pimeään kuusimetsäänkin, olisi Hilux mennyt ties miten pitkälle mättäiden ja sammalten sekaan, jos minulta ei olisi loppunut rohkeus. Siis ei jumalauta mikä menopeli.

Ja miten uskomattoman munakkaasti Hiluxin ehtymättömältä tuntuva menokyky välittyi kuskin penkille. En tiedä, oliko penkin ominaisuuksilla siinä enemmän merkitystä kuin yksinkertaisesti koko perhanan autolla.

Lauantaina O.K Autolle ajaessani olin hieman hämilläni. En ollut kiinnittänyt huomiota juuri muuhun Hiluxissa kuin sen menokykyyn. En edes kulutusmittaria nollannut missään välissä.

Koko ajan voimistunut myönteisyyteni suurempaa automatiikan määrää kohtaan sai pahimman kolauksen. Miten hyvältä tuntuikaan kiskaista kakkonen sisään ja painaa kaasua melkein auton levyisellä tiellä. Kytkimen, kaasun ja vaihdekepin kautta välittyivät jälleen voima ja tuntuma mahtavasti niin kuin aikanaan ekaa kertaa pick-upilla ajaessani.

Pakkohan on olla rehellinen ja myöntää, että minäkin voisin valita Hiluxin. Se on perinteinen nimenomaan, mutta ne perinteiset ratkaisut varsinkin siellä voimansiirron puolella ovat toimineet. Ei Hiluksi silti mitenkään rujo ole – se on moderni perinteinen pick-up.

hilux-ennkjuttu artikkelikuvaKoeWETO Hiluxista ilmestyy ensi vuoden puolella. Ensi sunnuntain artikkeli ilmestyykin jo lauantaina, koska joulukuun 20. päivä sattuu lauantai olemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.