KoeWETO: Toyota Hilux SR+

Viime kesänä sen tajusin: suomalaiset ovat Hilux-kansa. Etelä-Savon työreissuilla karkeasti ehkä joka toinen vastaan tuleva pick-up oli Hilux. Sama tilastollinen fakta toistui niin isoilla asfalttiteillä kuin maaseudun pikku hiekkateillä.

Eihän useimpien kohtaavien Hiluxien konepellillä ollut vielä sierainta ja perässä kulmikkaita, kehystettyjä valoja, vaan niiden lavan takalaidassa luki isosti TOYOTA. Alkuperäiseen autoon oli sitten lisätty niin lisäpitkiä, työvaloa kuin lavarautaa. Siinä oltiin jotenkin lava-autoilussa aidoimmillaan: huonoille teille rankkoihin töihin tarvitaan varma, edullinen auto, eikä niillä teillä kisata pahiksimman, tehokkaimman tai kalleimman näköisestä autosta.

hilux-koeweto vaihdevipu ja käsijarrukahvaViimein joulukuussa 2014 pääsin itsekin kokemaan Hiluxin. Eihän auto ollut sellainen ainakin parikymmentä vuotta vanha, tallissa laiteltu uskollinen peli, mutta toisaalta tilanne oli sitäkin mielenkiintoisempi. Voiko Hilux näinä tietotekniikan ja automaation lisääntymisen aikoina olla sellainen varma ja edullinen työjuhta haastaville teille?

Sain ajettavakseni SR+-varustellun Hiluxin. SR+ on tällä hetkellä jo historiaa, koska Toyota on muuttanut Hiluxien mallien nimitykset ja niiden keskinäiset erot. Joka tapauksessa ennen tätä muutosta tavanomainen Suomessa myyty Hilux oli juuri SR+-varusteltu: moottorin tilavuus oli 2,5 litraa ja vaihteisto oli manuaalinen. Ohjaamo oli myös useimmiten super cab. Tosin vaikka mallin nimi muuttuikin, suomalaiset valinnevat mieluusti yhä tutun ja turvallisen kokoonpanon.

hilux-koeweto pimeässä etuvalo puukasaEhkä aluksi Hiluskin täysinäinen perinteisyys harmitti minua, sillä olinhan juuri niihin aikoihin paljon pohtinut automatiikan lisääntymistä ja paranemista perinteisiin ratkaisuihin nähden. Päästyäni pick-upilla räntäisille teille kurja olo kaikkosi äkkiä. Hilux osoittautui perinteiseksi moderniksi pick-upiksi.

Muotoilu

Koeajettavani ollut Hilux edustaa yhä seitsemättä sukupolvea. Toisaalta vuoden 2014 autona se on somistetumpi kuin vuoden 2011 faceliftausta edeltävät mallit. Jos koeajo olisi ollut yli kolme vuotta sitten, olisin karsastanut Hiluxin ulkoasua. Muodoissa olisi ollut liikaa toyotamaista pehmeyttä.

hilux-koeweto takaa luukut auki

Vieläkin peilit ovat varsinkin kuskin paikalta katsottaessa turhan simpukkamaiset, vaikka erinomaisen hyvin niistä näkeekin. Keulakin on korostuneen kerrostunut; siinä on kuin vivahdus nollaysi-Rangerin kulmikasta nokkaa yhdistettynä uudenaikaiseen pyöreyteen. Jos ulkonevilla palkeilla ja ilma-aukkojen muodoilla on ollut tarkoitus saada muhkeutta, minun silmissäni niillä on saatu nokka vain turpoamaan. Osaa Hiluxin esitekuvista tekee oikein pahaa katsoa.

Tosielämässä, räntäsateen vuoraamana piskuisella polulla, tuo Hiluksi näytti ihan muulta. Kun sen voimanlähde raksutti kiihkeänä möyryämisen jäljiltä ja se hengitti voimakkaasti sieraimensa kautta. Kun isäntä astui autosta ulos tyytyväisenä siitä, että näinkin pahaan paikkaan tällä lava-autolla pääsi. Silloin ulkoasu tuntui juuri oikealta – jämerältä ja voimakkaalta.

Eihän Hilux siis mitenkään ole dynaaminen, urheilullinen tai linjakas – saati sitten räväytä –, mutta siinä on toimiva ja perinteikäs ulkomuoto taitavin korostuksin. Takavaloissa, peileissä ja keulassa on kromia, pyöräkoteloissa on reunukset ja ajovaloissa on kulmia. Takana on krominen astinlauta, katolla on kaiteet ja sivuilla astinlaudat. Nythän on muuten kyse  ostetuimmasta mallista, eli ei spessu ulkoasu voi kovin harvojen herkkua olla.

Mikäli se toimii, sitä on turha mennä minkään nykyhössötysten perässä mennä liikaa muuttamaan.

Istuimet ja sisätilat

hilux-koeweto kuskin muhkea penkkiPenkin ulkonäön ei kannata antaa pettää. Istuin voi näyttää karun harmaalta ja tavanomaiselta – ikään kuin jatkumolta ulkopuolen tyylille –, mutta sillä istuminen oli ihan jotain muuta.

Mitä painautuneemmaksi, kapeammaksi ja mäkisemmäksi tie alkoi muuttua, sitä tyydyttävämmältä Hiluxin penkillä istuminen alkoi tuntua. Pehmeä pintamateriaali ja sopivan upottava rakenne saivat täydellisesti tuntemaan Hiluxin voiman ja etenemiskyvyn. Siis tavanomainen pick-up, ei mikään tehoilla pröystäilevä, ja silti niin munakas olo. Mukana oli ehkä ripaus tunnetta lyömättömästä legendaarisuudesta.

Sisälläkin särmikkyyttä loivat harmaat korostukset muun muassa ovessa, ratissa ja keskipaneelissa. Käsijarrun kahva oli erityisen tyylikäs. Mittaristossa väriä oli suorastaan rohkeasti. Selkeähän mittaristo silti oli.

hilux-koeweto keskipaneeli keskitettynäKeskipaneelissa oleva viihdekeskus oli erinomainen. Kysehän on Toyota Touch -nimisestä varusteesta, ja siihen kuuluvat ainakin musiikkisoitin, peruutuskamera ja mahis liittää puhelin. Navigaattori täytyy ostaa erikseen, mutta enpä toisaalta ole Wildtrakinkaan navia koskaan tarvinnut.

Näytön käyttäminen onnistuu koskettamalla samalla lailla kuin Amarokissa, ja samaa VW:n lava-auton kanssa on tyylikäs fontti. Toisaalta Hiluxin soitin katkaisee pitkän biisin tiedon, mutta pienemmän fonttikoon ansiosta merkkejä mahtuu enemmän. Ford saisi kyllä ottaa jo kahdesta kilpailijasta mallia.

hilux-koeweto alaosan nappirivi ja usb-auxSisällä viihdyin täysin ongelmitta. Kun valuin räntäkelissä Kirrin motarille deadmau5in Right This Secondin täyteläisesti kulminoituessa, en miettinyt Toyotan pick-upin ulkoasun heikkouksia. Minä perhana nautin laadukkaasta autosta.

Konehuane

Hilux ei räväytä yhtään enempää konehuoneen puolella. Munaa jatkava 3-litrainen moottori 171 hevosvoiman tehoineen on saatavana malliin, joka on sen verran kaukana ainakin tyypillisestä lava-autosta, että sitä en kuin korkeintaan harkitsisi. Suuren yleisön malli sen sijaan on melkein kiveen hakatussa 2,5 litran tilavuudessa ja 144 hv:n tehoissa.

Ei se silti mitään. Auto voi yksilöityä vielä voimansiirrolla, ja pick-up monilla muillakin asioilla. Hilux oli perusmukava ajaa moottorin osalta. Homma toimi niin, kuin lava-autossa kuuluukin: hyvällä vaihteiden käytöllä auto kiihtyy ja menee tasaisesti, ja reagointia moottorista saa hetkellisesti alhaisillakin kierroksilla.

Kulutus oli maastopyörittelyn jälkeen 9-10 litraa. Maantiellä ennen maastoon menoa oli kulutus 8 litran tietämissä. Kulutushössötykseen en ehtinyt niinkään paneutua Hiluxin etenemiskyvyn pitäessä minut kiireisenä. Varmasti manuaalilootalla ja optimaalisella tehon ja omamassan suhteella pääsee nätteihin lukemiin – kesällä esimerkiksi vähän päälle 7 litraan satasella.

hilux-koeweto kierrosluku ja nopeusmittariOff-road-arsenaali

Päällimmäiseksi Hiluxin koeajosta mieleen jäi tunne siitä, että Toyotan pick-up oli pysäyttämätön. Olisin voinut ajaa sillä mihin vain. Kävin pomppimassa jäätyneellä kynnetyllä – ei siis suinkaan karhitulla – pellolla ja ryömimässä hieman lumisessa kuusimetsässä.

Olisihan niissä olosuhteissa luultavasti mennyt mikä tahansa muukin pick-uppi, ja varsinaisia eroja voisi syntyä vasta esimerkiksi kestävyydessä pitkässä ajassa. Kyse on kuitenkin yksilöllisestä kokemuksesta ja varsinkin perinteikkään modernin Hiluxin kohdalla siitä, miten vanhanaikaisen varmoja manuaaliloota ja kytkin olivatkaan mutta miten auto silti uudenaikainen. En voi myöskään olla taas mainitsematta sitä, miten herkullisen munakkaalta Hiluxin muhkeassa penkissä tuntui.

hilux-koeweto eturenkaan lähikuvaPelkästään normaali neliveto ja kaksiveto kytkettynä Hiluxin kytkin oli ykkösvaihteella tasainen. Sen pystyi nostamaan tuntumaan ilman kaasua ylämäessäkin. Hitaan nelivedon ollessa kytkettynä kytkimen saa nopeasti kokonaan vapaaksi ja auto ryömii kauniin hitaasti ja varmasti. Kaasua painaessa mukaan saa tyydyttävän voiman tunteen.

Nelivetoiseksi Hilux muutetaan perinteisesti mekaanisesti vivulla, mutta uudenaikaisesti nopean nelarin voi kytkeä auton liikkuessa. Vaikka olisin ollut ihan pysähdyksissä, neliveto tuntui välillä kytkeytyvän jäykästi. Myös peruutusvaihteen saadakseni jouduin kerran jopa nostamaan hieman kierroksia, mutta muutoin tosiaan vaihteet menivät kevyesti.

Nyt tulee hieno juttu: taka-akseliston tasauspyörästön lukko on kaikissa muissa Hiluxeissa paitsi 3-litraisessa pröystäilymallissa. Kuorma-auton kuljettajana tosin oletin sen toimivan niinkin, että pahan ylämäen lähestyessä vapautan kaasun ja napsautan lukon päälle. Lukon symboli jäikin vain vilkkumaan Hiluxin mittaristoon, mutta onneksi mäki oli vain harjoitusmäki.

Toisin sanoen lukon voi kytkeä vain auton ollessa paikallaan. Se on siis keino saada juuttunut auto liikkeelle, jos vain taka-akseliston toisen pyörän alla on riittävästi pitoa. Toisaalta ehkäpä harvoin pick-upin kokoisella autolla kyky pysyä liikkeessä on niin usein lukosta kiinni kuin mahdollisuus irrota jumista.

hilux-koeweto tp lukon nappi Mitat ja massat

SR+-Hiluxin maavara on 21,2 senttimetriä, ja se on hyvinkin kilpailukykyinen määrä. 30 asteen lähestymis- ja 22 asteen jättökulmakaan eivät saa Hiluxia kalpenemaan muiden rinnalla. Kallistuskulma on 48 astetta. Oikeasti jos nämä numerot muutetaan todellisuudeksi maastossa, harva autoaan edes sellaisiin asentoihin ajaisi. Uskokaa vain, että pärjäätte noilla.

Sen sijaan Hiluxin kantavuudet masensivat minua. Rekisteriotteeseen oli päätynyt lukema 725 kiloa, joka on kuitenkin yli kolmasosan pienempi kuin EU-pickisten suurin kantavuus! Ei esitteen mukaan mihinkään Hiluxiin oikein saa sen kummempaa kuorman massaa, kun paraskin… Eiku eihän Toyota ole viitsinyt esitteeseen kantavuuksia laittaa.

Peräkärryn massa saa olla enintään 2 800 kg. Sehän on kuin vetäisi täyteen kuormattua pick-upia! Mutta – esimerkiksi Isuzun kärry saa olla vielä järeät 700 kiloa painavampi. Isuzulla vedettävän pick-upinkin perässä saisi siis vielä olla melkein täydeksi kuormattu kevyt perävaunu.

Säilytystilat ja lava

Testattavani olleessa Hiluxissa oli korkea lavakate eli kuuppa, jolla on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Jokainenhan valitsee lavan varusteet tarpeidensa mukaan. Minusta kuuppa teki Hiluxista hieman seikkailijan auton. Hilux veisi minut tietämättömien taipaleiden taa, ja aukean laidalle, laskevan kesäauringon kajoon pysäköisin kulkineeni. Ottaisin makuupussin ja tyynyt ja kävisin kuuppaan makuulle.

hilux-koeweto kuupassa nukkumaanLavaan kuuluu tavanomainen muovinen suojus, mutta sen tilalle saa rahalla kohokuvioidun alumiinisen suojuksen. Kuupan lisäksi lavan katteeksi saa kohokuvioidun alumiinisen tai muovisen matalan katteen. Muovisen mukana ohjaamon taakse saa Wildtrak-tyylisen siivekkeen. Mmm, ottaisin sen ehdottomasti Hiluksiini.

Leveyttä lavalla on muualla kuin pyöräkoteloiden kohdalla 151,5 senttiä. Pituus on 183,0 senttiä ja korkeus 45,0 senttiä.

Kiinnityspisteitä Hiluxissa oli miellyttävän paljon. Ne ovat kiinteitä, mutta järkevä sijoittelu hyvittää sen täysin. Erityisen hyviä olivat lattian tasolla olevat lenkit, sillä niiden ansiosta matalankin kuorman sitominen onnistuu edes joten kuten. Meinaan eivät lattian tasolla olevat lenkit ole mikään itsestäänselvyys.

hilux-koeweto lavan kiinnityspisteitäAlusta ja vaihteisto

Hiluxin etupyörät ovat erillisjousitetut, kun taas taka-akselisto on yhtenäinen. Auto vyöryi minulle tutulla Vehniän ja Jyväskylän välisellä Nelostien osuudella vankasti. Ajaminen oli vähän niin kuin Amarokin junamaisuus. Toisaalta koska Hiluxissa oli maastossa tullut tunne mahdollisuudesta mönkiä pick-upilla mihin vain, asfalttipinnalla ajamisessa oli enemmänkin kyse varmuudesta. Oli tien kunto mikä hyvänsä, Hilux siinä menisi. Hilux the Invincible.

Kyyti ei silti olisi lainkaan kovaa, hyppivää tai työlästä. Vaikka auto olikin jyrä, sen ratti oli kevyt kääntää ja vaihteet näpäköitä työntää vaikka yhdellä sormella sisään. Hilux höykytti kuskia inhottavasti vain kynnetyn pellon aaltoja poikkipäin ryntyyttäessä, mutta metsätien lätäkkökuopissa ja painaumissa kyse oli enemmän Luontoäidille niiamisesta.

Kakkosvaihde oli meikäläisen suosikki. Kun sen oli muljauttanut loveen, sai kaasupolkimella käskyttää Hiluxia metsätiellä tasaista vauhtia oli vastassa sitten minkälaista nousua, upotusta tai painaumaa. Eihän kierrosten hetkellinen painuminen jopa 600:een haitannut, kun moottorin sitkeys huolehti hereillä pysymisestä. Alkaen 1 600 kierroksesta minuutissa saa Hiluksin koneesta 343 newtonmetriä.

Loppusanat

Jos eurooppalaisista lava-autoista valitsee Hiluxin, saa toimivan, varman, tavanomaisen, perinteikkään – mutta silti uudenaikaisen – maastokykyisen tavaran kuljettamiseen tarkoitetun auton.

Mätin yhteen virkkeeseen paljon kehusanoja, mutta tuo nyt oli vielä ehkä neutraali määrä. Jos ajatukseni ja eleeni Hiluxin makeassa penkissä lumisilla pikkuteillä joulukuun perjantai-iltana välittyisivät tähän, taitaisin saada enemmän kritiikkiä ostettujen mielipiteiden julkaisemisesta.

Yksistään jo tunne siinä samettisesti verhoillulla upottavalla penkillä sai minut tykästymään Toyotan pick-upiin. Kyllä, se penkki jälleen kerran. Jo sen penkin takia voisin valita Hiluxin. Mikäli Wildtrakia ei olisi, ottaisin Hiluxin. Palaisin oikein kertarysäyksellä takaisin mekaanisuuteen ja pienempään automatiikan määrään, useasti kestäväksi ja toimivaksi mainitun kansanpick-upin omistajaksi.

Mutta kun Wildtrak on, ja siinä moni asia on paremmin. Kantavuus, peräkärryn kokonaismassa, urheilullinen ulkoasu ja momu-automaatti ovat yksiä esimerkkejä. Ulkoasu merkitsee minulle suhteellisesti eniten autossa, ja Hilux on lopulta vähän turhankin perinteikäs. Pitää räväyttää; kulkea omia polkuja.

Mutta jos nyt minun tarvitsisi ihan mistä tahansa syystä ikinä vaihtaa autoa ja jos nyt Ford olisi pilannut Wildtrakin, tai Rangerin ylipäätään, niin Hilux olisi seuraavana listalla. Saahan senkin sitten runsaasti automatisoituna, suurella koneella munanjatkeversiona, jos se siitä on kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.