Uuden Rangerin tähdelliset viralliset tiedot ovat tässä

Todella ärhäkässä pakkasessa metsämaalla viettämäni loppiainen sai vielä illalla puoli yhdeltätoista rajun käänteen. Tarkistin Fordin Suomen-osaston webbisivut ja ilokseni löydin uudet, uljaat Ranger-päivitykset. Nyt uutta Rangeria käsittelevälle sivulle on ladattu runsaasti tietoa seuraavan sukupolven mallista.

Minähän siis ohjelmoin nukkumaanmenoni uudelleen ja aloin naputella blogausta. Olkoonkin huomenna viideltä herätys – kyse on kuitenkin uudesta Rangerista.

Nettisivuilla on selkeästi perustiedot nextistä Rangerista, ja paljoltihan tiedot ovat yllätyksettömiä: olen ne joko jo esitellyt tässä blogissa, tai sitten ominaisuudet ovat periytyneet edeltäjästä sellaisinaan. Aika paljon uusia Rangeriin tulevia ominaisuuksia olen käsitellyt tässä ja tässä. Silloin tiedot siis eivät olleet virallisia Suomessa.

Tällä sivulla kokoankin ensinnäkin viralliset perustiedot uuden sukupolven Rankerista ja toiseksi toivon mukaan kaikki uudet tai muuttuneet ominaisuudet. Tieto on hallitusti taulukoissa – ja ylipäätään helposti löydettävissä: varsinkin joistakin vakio- ja lisävarusteista tiedon saa maahantuojan materiaalista vain huolellisesti kaivelemalla.

Suomessa saatavat mallit

  XL AC XLT Limited Wildtrak
Perushytin hinta(1 33 905,04 € 36 466,58 € 41 081,93 €
46 334,60 €
Remmihytin hinta(1 42 918,26 € 47 101,37 € 53 014,14 € 60 848,43 €
Moottorin koko ja teho 2,2 litraa
160 hv
2,2 litraa
160 hv
2,2 litraa
160 hv
3,2 litraa
200 hv
    3,2 litraa
200 hv
 
Vaihteisto Manuaali Manuaali Manuaali Manuaali
  Automaatti Automaatti Automaatti
1) Halvimman mallin hinta. Hinta sisältää maahantuojan arvioiman autoveron.

Uudet ja muuttuneet ominaisuudet

  XL XLT Lim Wt Hinta(1
Aktiivinen nopeuslukitsin
Pitää yllä kuljettajan asettaman nopeuden ja tietyn etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon
Sisältää auton kaistalla pitämistä auttavan järjestelmän sekä liikennemerkkien tunnistuksen.
Mikäli aktiivista nopeuslukitsinta ei valita, Rangeriin tulee tavallinen nopeuslukitsin.
XL AC -malliin ei saa minkäänlaista nopeuslukitsinta.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 2 953,02 €
Parkkitutka edessä
Varoittaa äänimerkein auton lähestyessä edessä olevia kohteita
Takana oleva parkkitutka on vakiovaruste Limitedissä ja Wildtrakissa. Muihin malleihin ei saa minkäänlaista parkkitutkaa.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 820,28 €
SYNC2
Järjestelmän kyky tunnistaa puhetta on kehittynyt.
Komennot voivat olla yksinkertaisia. Kun esimerkiksi sanoo ”I’m hungry”, järjestelmä hakee ravintolan.
Ymmärtää vain englannin kieltä.
  yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 2 592,10 €
(Vakiovaruste Limitedissa ja Wildtrakissa)
Navigaattori
Wildtrakiin sekä XLT:hen navigaattori tulee SYNC2-järjestelmän mukana. XLT:hen SYNC2:n saa vain lisävarusteena.
Limitediin navigaattoria ei saa SYNC2:ta valitsemalla, vaan navi on ostettava erikseen.
    yleinen-valintamerkki sininen gif   1 640,57 €
Vaihdettavissa oleva sisäväri
Kuljettaja voi valita värin 7 vaihtoehdosta. Valon kirkkautta voi myös säätää.
      yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Kosketusnäyttö
Näytön mitta kulmasta kulmaan on 8 tuumaa eli noin 20 senttiä.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Peruutuskamera, kuva näytössä       yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Peruutuskamera, kuva taustapeilissä
Aiemman sukupolven malleista vain Wildtrakiin sai peruutuskameran, ja sen kuva näkyi taustapeilissä.
    yleinen-valintamerkki sininen gif   1 509,32 €
Start-stop-järjestelmä
Sammuttaa moottorin, kun vaihde on vapaalla ja kytkinpoljin vapautettu.
Järjestelmä on saatavilla
vain manuaalivaihteiston kanssa.
yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Vaihdonehdotin
Ilmoittaa ylös tai alas osoittavalla nuolella, milloin kannattaa vaihtaa isompi tai pienempi vaihde.
yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
1) Hinta sisältää maahantuojan arvioiman autoveron.

Massojen muutokset

Taulukossa olevat massat ovat Rangerin esitteessä ilmoitettuja tietoja, ja auton rekisteriotteeseen voi tulla erilainen arvo.

Massalukeman alla on ilmoitettu muutos edellisen sukupolven vastaavan mallin massaan.

Perushytti
  2,2-l. moot.
man.vaiht.
2,2-l. moot.
aut.vaiht.
3,2-l. moot.
man.vaiht.
3,2-l. moot.
aut.vaiht.
Kantavuus 1  228 kg
+103 kg
1 180 kg
+80 kg
1 108 kg
+78 kg
1 091 kg
+101 kg
Jarrullisen pv:n
massa
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
Remmihytti
  2,2-l. moot.
man.vaiht.
2,2-l. moot.
aut.vaiht.
3,2-l. moot.
man.vaiht.
3,2-l. moot.
aut.vaiht.
Kantavuus 1  197 kg
+167 kg
1 151 kg
+136 kg
1 048 kg
+48 kg
1 030 kg
+40 kg
Jarrullisen pv:n
massa
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg

Uusien järjestelmien lisäksi tietenkin ulkoasu on muuttunut. Näkyvimmin edeltäjästä eroaa ulkopuolella kuono sekä sisällä koko ratin ympäristö ja penkkien materiaali.

Seuraavan kerran ja lopullisesti tarkastelen Rangerin muutoksia, kun saan Wildtrak-mallin koeajettavakseni. Näillä näkymin auto saapuu värittämään oranssiksi lumen alta paljastuvaa harmaata Jyväskylää.

Siis huhtikuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.