KoeWETO: Nissan Navara Tekna

Navara on himoittavan lihaksikas. Jo ensimmäinen promokuva mykisti minut: siinä se jylisee menemään vedessä niin, että armottomat muskelit vain kiiltävät roiskuvasta vedestä.

navara16koew-keula edestä läheltä

Muhkeutta oli myös auton sisässä: nahkapintaiset penkit näyttivät otteeseensa kahmaisevilta ja hallintalaitteisto suorastaan käsiin hakeutuvalta. Ja Navaran peilit olivat hurmaavinta, mitä olin nähnyt: yhtä aikaa sekä pyöreät ja kauniit että jykevät ja voimakkaat.

Lihaskimppu minua odotti tosimaailmassakin Autopalen pihassa. Istuuduin kuninkaalliselle penkille muita korkeammalle ja ihailin edessäni lepäävän konepellin pullottavia reunoja. Asetin vaihteiston D-asentoon ja lähdin mylvimään valtavan kokoisella autolla Seppälän iltapäivään.

navara16koew-konepellin muskelit

Minun kaltaiselleni hintelölle voimakkuutta pullisteleva Navara olisi ollut loistava auto. Aloin vakavissani miettiä oman auton merkin vaihtamista. Savannah Yellow -väri, automaattinen vaihteisto, nahkapenkit, iso kasa herkkuja lisävarusteiden katalogista. Ai mutta, ison osan näistä saakin vain remmihytin kanssa. Plus 2016-vuoden Wildtrakini oli jo matkalla Suomeen.

Ja pianhan se Wildtrak saapuikin, ja Navara jäi taka-alalle.

Muotoilu

En kuitenkaan ole unohtanut Navaraa kokonaan, koska ei sen tyrmäävän voimakasta ulkoasua noin vain ohiteta.

Kattokiskot vetävät katseen tasapuolisesti auton yläosaankin ja kutsuvat ottamaan mittaa voimista. Pilareiden kautta katse laskeutuu konepellin reunuksiin, jotka järevöittävät kuonoa aivan omalla tavallaan. Ajovaloissa on pelkäämätön, kunnioitusta herättävä katse.

Keulan pullistelevat muodot jatkuvat pyöräkoteloiden ulkonemiin, jotka reunustavat yhtä auton etenemisen kannalta tärkeimpiä osia. Kyljet ovat vankat, ja astinlaudat tasoittavat katseen kattokiskojen kanssa koko autoon.

navara16koew-valaistusta pimeässä

Navara ykinkertaisesti näyttää hyvältä joka puolelta. Siinä ei ole pick-upien perusvikoja, eli suippomaisuutta sivusta katsoessa ja kömpelöä remmihyttiä. Sen sijaan Nissanin pick-up hekumoi joka suuntaan lihaksikkuutta ja samalla kuitenkin linjakkuutta ja ketteryyttä. Uskoisin, että nyt vertaus krokotiiliin on ansaittu.

Auton muotoilulla on minulle suuri merkitys, ja Navarassa muotoilu on kohdallaan. Jos Wildtrakia ei olisi, valitsisin kullanoranssin Navaran – tai ainakin jahkailisin tuskallisesti sen ja bad-assin D-MAXin välillä.

navara16koew-edestä peili takaa

Istuimet ja sisätilat

Sisätiloissa näkyy samanlainen linjakas, voimakas vartalo. Siis ensinnäkinhän kuljettaja voi jatkuvasti nähdä – ja tuntea – järeän konepellin edessään, ja aina peileihin vilkaistessaan hänelle valkenee, millaisen jätin ohjaimissa onkaan. Sen lisäksi sisällä monet linjat kaareutuvat. Edes A-pilarista lähtevä sivuikkunan alareuna ei kulje suorassa, vaan pullottaa voimasta.

Keskipaneelissa on NissanConnect-järjestelmään kuuluva kosketusnäyttö. Siitä löytyy muun muassa peruutuskamera, Around View Monitor ja navigaattori. Järjestelmän käyttäminen on helppo omaksua ainakin, jos on aiemmin autojen viihdekeskuksia käyttänyt. Kosketusnäytön sivuilla on tärkeitä toimintoja nappuloina luultavasti siksi, että toiminnot olisivat välittömästi saatavilla.

navara16koew-etupenkkien takaa ohjaamo

Mikäli nappuloiden suuri määrä ei vielä aiheuta tunnetta avaruusaluksessa olemisesta, penkit saattavat niin tehdä. Kyseessä on näet Nissanin kehittämät Zero Gravity -penkit, eli niillä kehon kuuluisi asettua luontaiseen asentoon. Ainakin penkeissä oli tunnetta otteeseen ottamisesta, ja kangas tuntui hivelevän pehmeältä.

Haluaisin kuitenkin ennen kaikkea kokonaan nahkaisen pinnan, sillä yksi mieltä eniten ylentävistä asioista on kuljettaa kättä penkin nahkapinnalla ja aistia nahkan ylellinen tuoksu. Nahkapenkit saa vain Tekna-malliin, ja ne ovat lisävaruste.

Niin kuin monipuolisesti ja hintavasti varustellulta pick-upilta voi odottaa, ajaminen on nautinnollista. Tai ainakin virikkeitä ja apuja on saatavilla niin paljon, että Navaran ratissa ei alkuunkaan tarvitse tuntea käsittelevänsä työkalua. Tai no, oikeastaan muotoilisin asian niin, että ratissa ei tarvitse tuntea käsittevänsä onnetonta työkalua.

navara16koew-yksityiskohtia sisältä

Konehuane

Varusteltuja, remmihytillisiä Navaroita liikuttaa 190-hevosvoimainen kone. Karvalakkimalleja liikuttaa 160 hevosvoiman moottori. Molempien moottorien tilavuus on 2,3 litraa, eli moottorin kutistaminen ja tehojen lisääminen samaan aikaan näkyy lava-autoissakin. Vääntöä tehokkaampi tarjoaa 450 newtonmetriä ja toinen 403 newtonmetriä.

Pirteämpi kone on siis saatavilla vain remmihytilliseen malliin, eli ikävä perushyttien ystävien syrjiminen koskee L200:n lisäksi Navaraa. Yhtä kiloa liikuttaa 0,9 hevosta eli melkein saman verran kuin Wildtrakissa. Nollasta sataseen kiihdyttäminen vie kuitenkin kenttätestini mukaan 11 sekuntia.

Tosin eihän lava-autojen tehoilla kannata hakea lyhyitä nollasta sataan -aikoja. Sen sijaan tehoista kannattaa nauttia aina vähän kerrallaan fiilistellen, kun ne saavat raskaan auton – kuormattuna tosi raskaan – liikkumaan vaivattomasti ja kun ne saavat liukkaalla pinnalla nelivedon kanssa tunnetta vaivattomasti vauhtiin pääsemisestä.

navara16koew-mittaristo läheltä

Näihin odotuksiin Navara vastaan hyvin pitkälti samaan tapaan kuin nykyinen Wildtrak. Kaasupoljin ei siis tarjonnut yllätyksiä, mutta minä nautin aina vaivattomasta etenemisestä. Matalasti muriseva vyöryntä komealla autolla ylellisessä ohjaamossa kevättalven selkeässä illassa Rantaväylällä oli yhtä nautintoa.

Off-road-arsenaali

Nissanin lehdistötapahtumassa Navaraa ajaneet toimittajat ovat kirjoittaneet, kuinka Navara etenee huonommillakin teillä ja kuinka sillä pääsee mökkitietäkin. Minun olisi pitänyt päästä polttopuiden varastolle, mutta eteneminen oli jatkuvaa edestakaisin tamppaamista ja lapioimista. Tiellä oli nyt vain kaksi-kolmekymmentä senttiä lunta.

Siinähän ei siis ole mitään ihmeellistä, että Navara kulkee jäisellä ja kevään röpelöisellä auratulla metsätiellä – nousten varmasti myös tien jyrkät mäet. Varastolle pyrkiessäni halusin pistää auton kohtaamaan yhden luonnon armottommista vastuksista – lumihangen.

Monta kertaahan Navara tarjosi lupaavaa rymyämistä hangessa, mistä saa kiittää älykästä liukasjärjestelmää sekä kaikkiin malleihin vakiona kuuluvaa taka-akselin tasauspyörästön lukkoa. Hitaan, välityssuhteessa X:1 voimaa tarjoavan nelivedon lisäksi.

Tosiasiassa tehdasvarusteiden tilalle ja niitä ehostamaan olisi tarvinnut isopalaiset renkaat, ja ehkä vielä ketjut. Korotuskin olisi pienentänyt hangen aiheuttamaa vastusta, kun maavaraltaan 22,3-senttisen Navaran pohja höyläsi keväthangen kuorta.

Mutta kaikki muutkin lava-autothan aina lupaavat kykyä edetä, eikä ollut reilua viedä vain Navaraa hankeen. Mutta moneen muuhun maastoon Nissanin lihaskimpun voi toki viedä, ja siinä kuskata vaikka millaista tavaraa.

Mitat ja massat

Vaikka ajamani Navara melkoinen korsto olikin, pidin sen kääntyyvyyttä erityisen ketteränä talvisen metsätien pistossa. Todellisuudessa minua taisi hämätä remmihytillisen auton helppo ohjattavuus, joka on tehostuksen ansiosta kevyt. Akseliväli on nimittäin kilpailijoihin verrattaessa enemmänkin iso.

Myöskään Navaran ulkopuoliset mitat eivät pistä silmään: kaikkien mallien pituus on 5,3 metrin hujakoilla ja leveys 2 metrin. Kuvio on siis tuttu: auto mahtuu moneen parkkihalliin, ja ylipäätään kaupunkiin, mutta rattia saa pyöritellä ja kiesin kulmia katsella. Peräylityskin on isoimmillaan 1,3 metriä, eli Navaran häntä huitoo laajalle. Tuskin se kuitenkaan yhtä kestävä ja voimakas on kuin oikealla krokotiililla.

Kaikkien Navaroiden kokonaismassa on kolme tonnia ja kymmenen kiloa, mutta eri mallien omamassa vaihtelee. Näinpä kantavuus vaihtelee perushytillisissä 921 ja 940 kilon välillä ja remmihytillisissä 885 ja 942 kilon välillä. Olen alkanut pitää 1 000 kiloa rajana, jonka yli pick-upin pitäisi päästä, jotta lukema näyttäisi hyvältä. On siinä ja siinä, voiko kantavuudeksi edes käytännössä ilmoittaa tonnin paikkeilla.

Kun kaikki eurooppalaisten pick-upien uudessa sukupolvessa painivat perävaunun jarrullisissa massoissa joka tapauksessa yli 3 tonnin sarjassa, eroja on lähinnä satojen kilojen määrissä. Ilmeisesti Navarassa on muskelia riittävästi, kun sillä saa vetää kokonaismassaltaan 3 500 kilon kärryä.

Säilytystilat ja lava

Perushytin jatkeena lavalla on pituutta 1,79 metriä ja remmihytin jatkeena 1,58 metriä. Leveyttä on pyöräkoteloiden kohdalla 1,13 metriä ja muualla 1,56 metriä. Kiinnityspisteet ovat vankkoja, ja ne ovat sijoiteltavissa pituussuuntaisesti moneen kohtaan.

Muovinen lavasuojus on 411 euroa maksava lisävaruste. Hinnasto jopa mainitsee 11 euroa maksavan lavasuojuksen asennussarjan, mikä vie kyllä anti-pick-upismin uusille leveleille. Noh, en tiedä, saako lavasuojusta ilman asennussarjaa, mutta jos ei, vähemmän nihkeää olisi ollut laittaa lavasuojuksen hinnaksi saman tien 422 euroa. Mahdollisesti perushytilliseen Navaraan lavasuojus kuuluu vakiona.

navara16koew-lapio-lavalla

Voi kuitenkin olla, että Navaraa tilatessaan ostaja ei muovista suojusta ottaisikaan vaan laittaisi hinnan paljon monipuolisempiin varusteisiin. Ensinnäkin muovisen suojuksen sijaan voi ottaa alumiinisen, kohokuvioidun suojuksen. Muovilla on kuitenkin tapana ainakin painua ja naarmuuntua.

Tavaran kuljetukseen tarkoitetun auton omistajana minua kuitenkin eniten kiehtovat työkalupakki sekä ulos vedettävä taso. Ei enää kanisteria kyljellään valuttamassa teräketjuöljyä lavalle! Ei enää kirveen kurottelua ohjaamon puoleisesta päädystä! Nyt on käytännöllisen lavan aika!

navara16koew-takaosan säilytystila

Romppeiden sijoittaminen pysyvästi on ollut ongelma minulla auton sisälläkin, ja remmihytissä ilman takapenkkejä voi olla ratkaisu: kaukalo. En tiedä, kuinka paljon sitä voi muokata, mutta koeajoauton kaukalosta ainakin olisin kaivannut sidontapisteitä. Ei tavaran tarvitse seilailla ja lennellä ohjaamossakaan.

Kuskin ympäristössä parasta on keskipaneelin yläpuolella oleva potero, jossa on kaiken lisäksi pistorasia. Siellä menee kännykkä, lompakko ja minulle tärkeistä vakioesineistä kynä ja kahvikup…

Kahvikuppi, kahvikuppi… Se menee… Öööhm… Noh, olkoon sitten kädessä.

Alusta ja vaihteisto

Mullistavaahan Navarassa on se, että etuakselin lisäksi taka-akseli on erillisjousitettu. Tarkemmin ottaen remmihytillisissä malleissa takana on monivarsituenta, mutta perushytin ostajat joutuvat tyytymään lehtijousiin. Ehkä takapään erillisjousitusta ei ole Suomessa ainakaan kummemmin hehkutettu, mutta minä tein siitä numeron, koska se on ainutlaatuista.

Loppupeleissä en kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi hehkuttaa jousitusta jo kirjoituksen alusta asti, koska en oikeastaan huomannut sen vaikuttavan ajokokemukseeni. Pick-upien takapäät ovat kevyitä, ja siksi niitä on voinut pitää helposti pompottavina. Kuitenkaan missään ajamistani uusista lava-autoista takapään käytös ei ole ollut enää häiritsevää – ja niissä kaikissa on ollut lehtijouset.

Navaran automaattisessa vaihteistossa on seitsemän vaihdetta, kun kilpailijoilla yleisemmin on viisi tai kuusi. Vaihteet ykkösestä kolmoseen, ja jopa neloseen, ovat pienille nopeuksissa. Eräästä laakeasta risteyksestä käännyin todellakin nelosvaihteella. Automaatti ehti hankirymyssä hitaalla nelivedolla peräti kolmoseen, kun siis esimerkiksi Ranger pitää todella pitkään ykkösen.

Momentinmuunnin pitää kytköksen hyvin yllä myös moottorilla jarruttamisen aikana, ja automaatti pitää kierrokset minusta järkevinä. Se ei esimerkiksi lysäytä maantiellä jyrkähkössä ylämäessä yhtä pienemmälle ikään kuin 190 hevosta ja 450 newtonmetriä eivät jaksaisi viedä kahden tonnin kiesiä.

Sain maantietä ja taajamaa yhdistävän ajon kulutukseksi 7,6 litraa satasella, ja se on erinomainen lukema automaattivaihteiselta pick-upilta. Kun olin möyrinyt ja lapioinut hangessa ja kurvannut sen jälkeen Nelostielle, olikin kulutus 13,5 litraa satasella. Minun kulutukseni olikin sitten ollut kymmenkertaisesti se, joten Palokassa poistuin ABC:lle soijatortillalle.

Loppusanat

Navaran omistaminen täysin epäilemättä tekisi minut onnelliseksi. Se on sentään hyvin varusteltu hyvännäköinen lava-auto jo vakiovarusteissaan. Minun ei varmaan enää tarvitse kerrata, miksi se on hyvännäköinen.

Ja hauskuus alkaisi siinä vaiheessa, kun avaisi lisävarusteiden esitteen. Lavaan saa työkalulaatikkoa ja väliseinää, maalipintaan saa Viper-raidat, pakoputkea voi korostaa kromisella jatkeella, lavalle nousua voi helpottaa taitettavalla astinlaudalla, ulkoasua voi muskeloittaa entisestään lavakaarilla lisävaloineen… Lisähintaa tulisi noin 4 000 euroa.

Navara todella tekee joitakin asioita paremmin kuin Ranger. Lisäherkkujen tarjonta on koukuttava. Pick-upissa on Xenon-valot. Penkin tuntuma on ehkä makeempi. Toisaalta minulla ei ole mitään syytä luopua Wildtrakista – täydellisestä lava-autosta.

Katsotaan nyt kuitenkin, mihin tilanne tästä kehittyy. Navaran lihaksikkuutta yksinkertaisesti en vain voi sivuuttaa.

KoeWETO: Toyota Hilux Active

Ajanmukaisia palasia perinteisen Hiluxin päällä. Hätiköivästi uudistettu. Teennäisen uusi. Uudistunut Toyotan lava-auto saa hymähtämään: oliko pakko mennä muiden mukana, kun halusi pitää kiinni entisestä? Perusautosta. Toimivan auton mallista – joka toki selvästi myy.

hilux16-koew-kaivinkoneet taustalla

Odotukseni eivät ole kovat, kun starttailen manuaalivaihteista harmaansinistä perushytillistä Hiluxia. Tänä päivänä kilpailijat ovat retostelleet spessuilla väreillä, isoilla tehoilla, poikkeavilla jousituksilla ja ufomaisella vihreydellä. Osa valmistajista uskaltaa jopa kokeilla automaattisen vaihteiston menekkiä vuonna 2016.

Aion ajella maanteitä pitkin maastoreiteilleni, mutta Hilux ei teknisten tietojen pohjalta aiheuta suurta kiinnostusta selvittää menoisuutta tiellä. Nelisylinterisen 2,4-litraisen koneen teho on 150 hevosvoimaa. Hah, sitä samaa perus-Toyotaa!

hilux16-koew-eco ja pwr mode

Pian alan kuitenkin ihmetellä vaihdekepin luona olevaa kahta nappulaa: toisessa lukee ECO MODE ja toisessa PWR MODE. Ecohan tiedetään, mutta tarkoittaako power vain sitä, että kone vedättää pidemmälle, jotta hangessa pääsee paremmin? Ei, Hilux on manuaali – minä vedätän, jos vedätän.

Käännän valitsimen PWR-tilaan. Sen jälkeen mikään ei, huhhuh, ole entisellään.

Muotoilu

Suhtautumiseni uuden Hiluxin ulkoasuun on kyllä entisellään. Toyotan julkaistua Hiluxin viime vuonna tärkeillä markkinoilla välitön reaktioni oli se, että yli 40-vuotias legenda oli ilmeisesti ollut saatava tähän päivään keinolla millä hyvänsä ja että siksi lopputulos näyttää jotenkin teennäiseltä. Toki tuskinpa Toyotan tilanne oli helppo, sillä ostajissa on aina muutoksia pelkääviä. Totutusta oli poikettava.

Minusta Toyotan autot ovat aina näyttäneet tavanomaisilta autoilta. Toyotan ratkaisut ovat lähestulkoon olleet jokin normaalin auton muotoilun malli, ja niihin vertaamalla olen voinut katsoa, onko auto erityinen muotoilultaan vai ei.

Edellinen Hiluxin ulkoasu oli toyotamaisesti toimiva: se näytti hyvältä, koska se oli sopivan ronski lava-auton ulkoasuksi, mutta ei se millään tavalla säväyttänyt. Toisaalta säväyttäähän ei voi kuin muiden autojen seassa, eli kun konepellin nystyrä edellä vyöryi syrjäisellä, pimeällä metsätiellä, Hilux näytti – ja tuntui – tutisuttavan hyvältä.

hilux16-koew-hakkuuaukean laidalla

Mutta kun Toyota toi Hiluxin 2016-luvulle, se kompuroi. Nyt Hilux ei näytä miltään, tai ehkä se näyttää ihan liian monelta yhtä aikaa. Isoissa pyöreissä ajovalojen umpioissa on pehmeyttä, jonka luulin jääneen 2000-luvun alkuun. Viirumaiset valot tuovat silti häijyyttä.

Kromiset listat ja konepellin pullistelu ronskiuttavat kuonoa, mutta sivusta katsoessa kuono on suippomainen. Peilit ovat isot… Tai ehkä sittenkin Amarokin tyyliin simpukkamaiset. Noh, katsokaa nyt nollakuustoista-Hiluxia: iso mutta silti jotenkin pitkä ja hoikka.

hilux16-koew-maailmanpylväs takana

Hiluxiahan piristää kirkkaanpunainen väri Volcanic Red sekä sähkönsininen Hydro Blue, ja jommassakummassa värissä ainakin kaupungissa pick-up alkaa erottautua kokonsa ja lavansa lisäksi. Silti värikään ei merkitse niin paljon, kun auton muotoilu jää laimeaksi.

hilux16-koew-pikkuautojen välissä

Istuimet ja sisätilat

Hallintalaitteiden ympäristö on lähes kokonaan musta ja muovinen, minkä vuoksi se näyttää pelkistetyltä. Tuskin keskiverrosti varustetussa mallissa on enää tarkoitus henkiä 2000-luvun taitteen lava-autoa. Pelkistys on huipussaan vaihdekepissä, joka on lelumaisen kevyt ja tunnoton. Tietysti olisihan järeät työkalut vaativat järeät hallintalaitteet -ajattelukin huonoa.

Kun kuskin ympäristö muuten näyttää jokseenkin vanhanaikaiselta, on moderni tablettitietokone keskipaneeliin ruuvattuna hassuhko näky. Siihen kenties kiteytyykin hankaluudet Hiluxin transformaatiossa 2016-luvun autoksi. Toki viihdekeskus kosketusnäyttöineen, Bluetooth-, AUX- ja USB-liitäntöineen ovat tänä päivänä lähes välttämättömiä, ja on hienoa tarjota ne perusmallissakin.

hilux16-koew-viihdekeskuksen kosketusnäyttö biisitiedot

Voluumin säätäminen minun on nostettava erikseen esiin, koska se oli häiritsevän työlästä. Kun vaikkapa puhelin soi kesken kovan popituksen, on ääntä alettava naputtaa kosketusnäyttöön pienemmälle yhtä vaivalloisesti kuin tunnuslukua Otto-automaattiin: yksi kerrallaan voimakkaasti painamalla. Esimerkiksi Rangerissa on, kosketusnäytön ja ratin nappuloiden lisäksi, vallan mainio kierrekytkin.

Hiluxissakin on nykyisin kaappariovet, eli ovea seuraava lyhyt pätkäkin aukeaa. Takatilaan pääsee siis paljon paremmin kuin penkkiä kallistaessa. Ruosteelta suojattavia kohteita kylläkin tulee lisää, mutta laadukas ruostesuojaus kattaa nekin.

Edellisen Hiluxin istuimia ylistin, koska ne välittivät tyydyttävästi voiman ja etenemiskyvyn. Vieläkin, kun vilkaisen lähikuvaa penkistä, haluaisin taas kovasti sille istumaan!

hilux16-koew-istuimet ovelta

Eivät penkit edelleenkään näytä hassummilta. Niistä kyllä hävisi loistava pehmeys, mutta silti ne pystyivät välittämään pick-upin voimaa kuljettajaan.

Konehuone

Kun siis kirjoitan, että kuljettajaan välittyi voimaa, tarkoitan ensinnäkin ihan tavanomaista pick-upin pysäyttämätöntä menokykyä: hitaan nelivedon välittämää vimmaa könytä muhkuraisella pellolla tai metsässä eteenpäin niin, että kytkinjalalla ei meinannut voida autoa hillitä. Sitä, että tehon määrä on automaailmassa pieni mutta että kaasupolkimen varovaiseen painamiseen saa mahtavan vastauksen.

Tätä kuitenkin odotan jokaiselta lava-autolta, sillä hidas neliveto tekee ison muutoksen auton kykyyn edetä. Eri asia onkin kokonaan, riittääkö potku maantiellä, vai onko muutos nopeuteen kaasupoljinta potkaistaessa hidas.

Ilmeisesti tänä päivänä pelkästään teholukemaan tai tehon ja painon suhteeseen ei voi luottaa. Auton valmistaja kun näköjään voi lisätä moottorinohjaukseen lisäohjelman, joka kytketään erillisestä napista. Tämä jos mikä on poikkeavaa eurooppalaisten pick-upien joukossa, joten Toyota ei enää olekaan niin perus.

Siis fiilis Toyotan penkissä sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun painoin PWR MODE -nappulaa. Toyota kiihtyi aivan mielettömän ripeän tuntuisesti, ja ohjaamon täytti oikeasti älytön mörinä. Loput koeajosta olikin sitten sitä, että otin voimatilan pois voidakseni taas kytkeä sen ja innostua auton luonteen tajuttomasta muutoksesta.

Polttoainetta säästelevä kuljettaja, tai osa hänen omatunnostaan, toki kyselee moodin vaikutuksen perään ja kannustaa ECO MODEn käyttöön. Ajoin kuitenkin tismalleen saman lenkin tismalleen samalla lailla jokaisessa tilassa, ja tietokone antoi jokaisen lenkin kulutukseksi 6,9 litraa satasella. Niin että antaa mennä vaan power modessa.

Off-road-varustus

PWR MODE on tietysti loistava lisä maastoon ja muihin haastaviin paikkoihin, sillä siellä on usein mentävä voimalla. Huonostipa pääsin kuitenkaan testaamaan voiman kasvun vaikutusta, kun tarjolla ei ollut mutaa tai lunta.

Veikkaisin kuitenkin, että voimamoodi tuo jättimäisen lisävaikutuksen hitaaseen nelivetoon, liukasjärjestelmään sekä taka-akselin lukkoon. Ne kaikki yhdessä tehnevät Hiluksista aikamoisen tankin. Tasauspyörästön lukko on muuten vakiovaruste kaikissa malleissa.

Hiluxiinkin on nyt saatu sähköinen nelivedon kytkentä, kun vaihdekepin vieressä ollut vipu on vaihtunut kierrekytkimeen. Edellisessä mallissa pystyi kytkemään nopeaan nelivetoon auton liikkuessa, joten nyt uutta on lähinnä kytkennän helppous. Hidas neliveto vaatii muiden autojen tapaan pysäyttämisen ja vapaalle vaihtamisen. Neliveto itsessään on perinteisesti jakolaatikolla toteutettu.

Kaikessa hiljaisuudessa Hiluxin maavara on kasvanut huikeasti. Nyt maavara on esitteen mukaan 28,9 cm, kun se edellisessä mallissa oli 21,2 cm. Minä tekisin 30:a lähenevästä maavarasta tosi ison numeron, sillä kilpailijoilla lukema tuuppaa lähenemään 20:ta.

Hiluxilla ei ollutkaan Kiepin kivissä, kannoissa ja juurissa ongelmia, mutta ykkösellä se ei kääntynyt kurvista. Siinäpä onkin onnistunut tähän mennessä ainoastaan L200.

Mitat ja massat

Autolehdet kirjoittelevat lava-autoista, että ne ovat hankalia parkkihalleissa. Itse tykkään viedä niitä ahtaisiin paikkoihin ensinnäkin tehdäkseni autoista kaupunkikelpoisia ihmisten silmissä ja toiseksi testatakseni tarkkaa käsiteltävyyttä ja ulottuvuuksia.

hilux16-koew-prisman parkkihallissa

Hiluxhan ei ole eurooppalaiseksi lava-autoksi kummemman kokoinen: korkeutta on 1,8 metriä, pituutta 5,3 metriä ja leveyttä lähemmäs 2 metriä. Sitä ei siis pysäköintitalossa pyörittele kuin Smartia, mutta pyörittelee kuitenkin, tai ainakin rattia pyörittelemällä Hiluksikin taipuu käytävillä ja autorivien väleissä.

Edellisen sukupolven Hiluxin kantavuus ja jarrullisen perävaunun massa olivat jokseenkin pieniä, mutta uusi malli on kilpailijoiden tasolla. Koeajamani auton kantavuudeksi oli määrätty 1 025 kiloa, joka on 22 kg enemmän kuin omassa autossani. Hiluxin perävaunun massakin on vain parin sadan päässä 3,5 tonnista, joka parilla EU-autolla on.

Säilytystilat ja lava

Hiluxin esite (avaa tästä pdf) toitottaa auton kestävyyttä ja voimakkuutta, mutta lavan kiinnityskoukkujen kohdalla ylistys menee minusta ohi. Kahdella ruuvilla kiinnitetty hela ei saa luottamaan siihen, että voisin kiristää kuormaa 1 000 kilon liinalla. Neljä koukkua myös näyttäisivät olevan esitteen perusteella ainoa vaihtoehto.

hilux16-koew-lava ja sen koukut

Muutenhan lava on sellainen kuin pick-upissa pitääkin. Kun autossa on perusohjaamo, lavan pituus on 181 senttimetriä. Leveyttä en muistanut mitat varmaan siksi, että PWR MODE oli sekoittanut pääni. Joka tapauksessa yksistään se, että lavasuojus kuuluu normaalisti kaikkiin malleihin, on riittävä osoitus ehdasta pick-upin lavasta.

Lavaan saa komeita – muttei välttämättä niin toimivia – lisävarusteita aina lavaraudoista kovaan kupuun. Rullattava alumiininen lavakate Wildtrak-kokemusteni perusteella arveluttaa varsinkin, koska se maksaa 3 000 euroa! Ohjaamon puolelta saranoitu muovinen kansi voisi olla luotettavampi, mutta korin kanssa sama väri ei minusta ole hinnan arvoista. Kansikin kun on hinnoiteltu ylelliseksi.

Vetokoukku on reilu 900 euroa maksava lisävaruste. Niin se tuuppaa muissakin lava-autoissa olemaan.

Alusta ja vaihteisto

hilux16-koew-pohjan rakenne

Alustan ratkaisultaan Hilux on perinteinen, sillä taka-akselia ei ole erillisjousitettu. Siellä kyydin tasoittamisesta huolehtivat lehtijouset, mutta hyvin huolehtivatkin: mikään koeajamani lava-auto ei ole tarjonnut yhtä tasaista kyytiä Jyväskylän Heinämäentiellä. Myös yhdessä offipaikoistani olevan tosi terävän poikittaisen vaon poikki Hilux niiasi miellyttävästi.

Kaikkiin Hilukseihin kuuluu pohjan suojalevyt, jotka on sijoitettu tärkeisiin paikkoihin. Toyotan asiakkaan ei siis tarvitse ostaa off-road-paketteja saadakseen perussuojauksen maastoon.

Kun lähdin O.K. Autolta kiihdyttämään Hiluxia Kuormaajantiellä viiteenkymppiin ja asetin nelosvaihteen, kierrosluku laski jyrinälukemiin. Oho, Hiluxilla ajetaankin viittäkymppiä kolmosella. Mutta kylläpä arvostin suuresti sitä, että sataseen kiihdyttäessä kaikki vaihteet ei ollutkaan jo käytetty. Kutosella moottoritiellekin sai miellyttävän matalan kierrosluvun.

Toisaalta varsinkin PWR MODEssa ajaessa kolmonen tarjoaa kovin herkkää kiihtyvyyttä, jolloin jatkuvasti maastoauto meinaa taajamassa karata sakkonopeuksiin. Olkaa hyvät ihmiset varovaisia tuon voimatilan kanssa – Hilux on siinä aikamoinen petoeläin.

Laakeissa liikenneympyröissä ja risteyksissä oli kakkos- ja kolmosvaihteen raja turhan häilyvä. Olen mielettömän mielelläni vaihtelematta vaihteita, joten välillä kolmosella auto jyristi liikaa käännöksissä. Tokihan kone on sitkeä, joten jyristelköön pois, aina välillä.

Lelumaisella vaihdekepillä vaihteet loksahtelivat nätisti ja kevyesti, ja tosiaan sain kaasupolkimella todella ärjyä reagointia, joten minähän nautiskelin suuresti manuaalivaihteisella Hiluxilla ajelemisesta.

Loppusanat

Silti tunne ratin takana ei paljon auta, jos autoa ulkopuolelta tarkastellessa, ja oikeastaan myös sisältäkin, ei saa tyydytystä ulkoasun upeudesta.

Tokihan vaikkapa Invincible-paketin ottamalla saisi Hiluxiin päheyttä mukavasti, kun ohjaamon takana olisi muhkeat putket, renkaiden sisällä olisi ärhäkät vanteet ja kokonaan nahkaisilla penkeillä olisi mieltä ylentävät värikorostukset. PWR MODEn munakkuutta välittäisi vieläpä automaattinen momentinmuuntimen sisältävä vaihteisto. Mutta tällöin olisi tyydyttävä remmihyttiin.

Ja siltikään kokonaisuus ei olisi parhaimman näköinen lava-auto.

Hiluxissa ehkä vain on liian tiukassa se piirre, että se on otettava manuaalisena, perushytillä ja keskimääräisellä lava-auton ulkoasulla. Kun se on metsän pitkäaikainen kuningas ja maakuntien pikkuteiden väsymätön tahkoaja, kuinka siitä kaupunkikruisaajaa edes nopeasti tekee?

Perinteistä ei pääse minnekään. Ehkä toivon, että Toyota ei olisi yrittänytkään päästä.

Pick-upien markkinoille tulee isoja koneita ja uusia yrittäjiä

Lava-autot ovat nyt muodissa. Ei niitä sentään ostella kuin katumaastureita, mutta niitä ylipäätään ostavat muutkin kuin metsäalan yrittäjät ja sähköyhtiöt. Lava-autossa näkevät mahdollisuuksia harrastavat ihmiset: tavarat kulkevat lavalla ja autolla pääsee melkein minne vain.

Autojen valmistajat ovat nähneet harrastavissa ihmisissä mahdollisuuden, ja siksi ne ovat ehostaneet työkalut hyvin varustelluiksi autoiksi. Tai ovat nekin yhä työkaluja, mutta nyt niitä voi ajaa, ei vain käyttää.

Tähän mennessä suomalaisille tutuista eurooppalaisista lava-autoista on uudistunut puolet. Mitsubishi on tuonut yhä kauempaa tulevaisuudesta L200:n, Nissan on treenauttanut Navaralle hirveät muskelit ja Ford on takonut Rangerista kyborgin.

Toiseen puoliskoon kuuluvat Toyota Hilux, Volkswagen Amarok ja Isuzu D-MAX. Isuzusta ei harmi vain ole toistaiseksi kuulunut isoja uutisia. D-MAX on meikäläisen mielestä todella makea peli, mutta sitä ei Suomessa kovin paljon mene kaupaksi.

Hilux taas on kai ikuinen kansan suosikki, joten sillä tuskin kovin kova kiire on uudistuakaan. Siitä huolimatta ulkomaailmasta meille on jo kantautunut tieto perinteikkäästi nykyaikaistuvasta Tojotan pick-upista. Kilpailijoiden mukana on syytä pysyä, jos haluaa olla jatkossakin myyntitilastojen kärjessä.

Silti vielä ei maahantuoja ole pihaissutkaan täysin uudesta Hiluxista tai muustakaan automainoksen ilmaisuin kuvaillusta Hiluxista. Itse asiassa Hilux kaipaisi jotain täysin uutta: muut valmistajat ovat esitelleet pick-upeissaan jotain räväkkää futuristisesta ympäristöystävällisyydestä monipuoliseen turvavarustukseen ja harvinaislaatuiseen jousitukseen.

Aivan hiljattain Volkswagen yllätti julkistamalla uuden Amarokin huikeat voimat: kärkipään mallista, Amarok Aventurasta, luodaan voimaa hohkava karju istuttamalla siihen 221-hevosvoimainen V6-moottori.

mallit2016-amarok avantura promo edestä

Ostajien kiinnostuksen kasvattamiseksi Volkkari siis turvautuu tehopröystäilyyn. Se onkin pick-upeissa ollut aika satunnainen ja kirjava kikka: Nissan käytti sitä edellisen sukupolven Navarassa, ja Ford taas ei korostanut Rangerin huippumallien tehoja asentamalla provokatiivista moottorin tyyppiä.

Lisäksi tehopröystäily ei minusta ole ollut ensisijainen markkinoinnin välinekään muulloin kuin ehkä Fordin julkistaessa uuden Rangerin. Sen sijaan Volkswagenin tiedotteen mukaan asiakkaat pääsevät ensi syyskuussa tutkimaan ensimmäiseksi Aventuraa, mutta tarjolla tulee olemaan myös 160- ja 200-heppaiset mallit. Kaipa ne ovat perusmalleja.

Mielenkiintoisesti oletettavasti perinteinen neliveto kulkee perinteisen vaihteiston mukana, ja automaattivaihteiston kanssa saa vain automaattisen nelivedon. Toisaalta tiedote on ”drive-systemien” osalta hieman sekava, joten tämä tieto ei ole lopullista.

Pick-upien markkinoille ovat kiinnostuneita tuomaan omaan näkemyksensä myös joukko valmistajia, jotka eivät lava-autoa ole pitkään aikaan tarjonneet.

mallit2016-nissan navara kevättalven illassa

Tällä hetkellä luultavasti koko maailma pidättää jännityksessä hengitystään, sillä yliylellisistä autoistaan tunnettu Mercedes-Benz on kertonut esittelevänsä pick-upin. Luultavasti lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä selviää, onko lava suojattu nahkalla ja säätyykö maavara automaattisesti kivet haistelevien antureiden avulla.

Vitsi vitsi. Ennakkotietojen mukaan Mersun lava-autolla on kolme varustelua. Pick-upeille tyypilliseen tapaan toisessa päässä olisi niukasti varusteltu työkäyttöön suunnattu ja toisessa päässä monipuolinen ja tehokas harrastuksiin ja kaupungille tarkoitettu malli. Viimeksi mainitussa saattaisi olla peräti 255 hevosvoimaa tehoa.

Mahdollisesti X-nimiseen sarjaan sijoittuva Mercedesin lava-auto pohjautuu Nissanin Navaraan. Valmistajien yhteistyö ei ole silti tavatonta pick-upien maailmassa. Fiat on Suomessakin esittelemässä ensi syksynä Fullbackin. Vaikka siitä ei Fiat erikseen huutele, auto pohjautuu Mitsubishin L200:een – ja senhän yhtään lava-autoista perillä oleva huomaakin.

mallit2016-fiat fullback ccbysa40
Kuvan omistaa Lukasz19930915. Kuvaa saa käyttää lisenssin CC BY-SA 4.0 mukaisesti.

Jollekulla saattaa lisäksi olla hämärä muistikuva Dacian pick-upista. Tällöin kyse lienee varsin varmasti Dacia Duster Orochista, ranskalaisen Renaultin ensimmäisestä lava-autosta. Sitä tosin myydään vain Etelä-Amerikassa, enkä välttämättä siitä harmistuisi. Orochin saa nimittäin vain kaksivetoisena.

Jenkkilava-autojenkin maailmasta on tullut ihan älyttömästi uutisia, mutta Raptoria lukuun ottamatta en niihin ole paneutunut. Tosin yksi Amerikasta kantautuva uutinen minua kuumottaa: Jeep on suunnitellut tekevänsä Wranglerista pick-up-mallin.

Wrangler on sentään auto, jota voi pitää maastoautona muullakin perusteella kuin sillä, että siinä on neliveto ja keskivertoa parempi maavara. Kun sellaisesta autosta tehdään pick-uppi, niin siihen pick-uppiin minä toden teolla haluan tutustua.

KoeWETO: Ford Ranger Wildtrak

Kaksi Wildtrakin piirrettä häiritsee minua vuotta myöhemmin. Muuten en kadu yhtään. Lue lisää jälkiarviosta. Syksyllä 2017 Wildtrakiin tuli vakava vika, josta voit lukea lisää täältä.

Parempi viihdekeskus ja komeampi ulkoasu. Niiden vuoksi päätin tehdä kaupat uudesta Wildtrakista. Siis päätin taas sitoa itseni työlääseen rahan keruuseen; siihen, että teen 12-tuntisia työpäiviä, syön makaronia ja soijarouhetta ja kiellän itseltäni rahan käytön maanantaista torstaihin.

Yli puoli vuotta myöhemmin sainkin enemmän kuin paremman viihdekeskuksen ja komeamman ulkoasun. Sain yksinkertaisesti paremman Wildtrakin, itse asiassa parhaan Wildtrakin ikinä, ja voin sen sanoa jo nyt, vaikka auto on ollut vain muutaman päivän.

Hemmetti, niinä muutamina päivinä olen roiskutellut kuraa lammikoista, driftannut lumessa, mönkinyt haketuspaikan ajourissa ja vyörynyt mutaisilla teillä. Kevään kuivilla kaduillakin olen kruisaillut, mutta luu ulkona, vaikka OD Kokemus onkin stereoissa räpännyt Mulla on sisällä luu.

Se, mikä edellisessä Wildtrakissa ei toiminut haluamallani tavalla, toimii nyt. Olen nopeasti tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä Wildtrak on täydellinen lava-auto. Semmoinen siis on olemassa.

Paitsi onhan siinä tuo viihdekeskuksen fontti pielessä.

Muotoilu

En voi paeta sitä blogiin tallentunutta tosiasiaa, että pidin ensiksi Wildtrakin uutta keulaa liian palkkimaisena. Siis mustia palkkeja olisi levinnyt kuonoon niin, että lopputuloksessa on kyborgia: viattomaan ja puhtaaseen elävään on taottu jykevää ja kolkkoa tekniikkaa.

No, nyt lähinnä ajattelen, että edeltäjä olikin ehkä liian herkkä sellaisenaan. Siihen taottiin luonnetta. Nyt Wildtrakilla ajaessani tiedän keulan viestivän vastaantulijoille, että tämä auto sietää rankkaa elämää. Ulkopuoleltaan tosin vain.

Tehdessään keulasta ärjymmän palkkien suurentamisen lisäksi ajovaloja muotoilemalla ja konepeltiä kulmittamalla Ford muutti vain sen, mitä tarvitsikin muuttaa. Todella komean hännän se jätti entiselleen samoin kuin esimerkiksi hienot peilit sekä päheät kattokiskot ja lavan reunukset. Ei tullut ihan toista lava-autoa, tuli parempi Wildtrak.

Minulle auton ulkoasu merkitsee suhteellisesti eniten. Käytännössä sen perusteella olen valinnut oman pick-upin todella makeista Navaran ja D-MAXin kaltaisista ehdokkaista. Wildtrakissa vain on komea, uniikki väri, linjakas ja sopusuhtainen särmikäs, bad-ass ulkoasu. En juuri nyt tiedä muuta lava-autoa, joka minun silmääni näyttäisi yhtä hyvältä.

 

Istuimet ja sisätilat

 

Wildtrakissa oikea käteni hakeutuu jatkuvasti diagonaaliselta mitaltaan noin 20-senttiselle näytölle. Nöp, nöp, kuuluu vain sormen pyytäessä seuraavaa biisiä, tai selatessa esiin karttanäkymän, tai soittaessa puhelua, tai mitä tahansa runsaista toiminnoista. Minä niin pidän kosketusnäytöstä.

Siis vieläpä kun näytössä oleva käyttöliittymä on toimiva: eri toimintoihin pääsee joka näkymästä suoraan – mutta toisaalta tietyistä toiminnoista saattaa jo kaipaamansa tiedon saada nykyisessä näkymässä. Esimerkiksi kulloisenkin kadun nimi näkyy koko ajan yläkulmassa. Kosketusnäytön painallusten tosin täytyy olla hieman turhan jämäköitä. Ei tulisi Retryn pelaamisesta mitään.

Enkä hirveästi liioittele puhuessani pelaamisesta. Viihdekeskukseen on nimittäin ilmeisesti mahdollista asentaa sovelluksia. En vielä yhtään tiedä, mitä, mutta taustakuvan voi ainakin asettaa. Siihenhän tulee tietenkin kuva minusta itsestäni. Viihdekeskuksen värimaailman lisäksi sisätilojen tunnelmavalaistuksen värinkin voi muuttaa.

Mittaristokin on vedetty ihan uusiksi. Vain nopeusmittari on entisenlainen, ja kaikki muu on yhtä muokattavaa taulua. Kierroslukumittarin saa kyllä näkymään vasemmalle puolelle, mutta mitä sillä loppupeleissä teen? Paljon mieluummin seuraan vaikka hetkellistä kulutusta tai keskikulutusta tai ajettua matkaa… tai että kauanko ajaa vielä tällä tankilla.

wildtrak16koew-hallintallaiteita stackissä

On keskipaneelikin uusittu, ja nappuloiden sijoittelu on mainio: karkeasti valaistukseen liittyvät nappulat ovat ratin vasemmalla puolella, ilmastointiin liittyvät keskipaneelin keskiosassa ja voimansiirtoon liittyvät vaihdekepin vieressä. Kautta linjan ohjaamossa on aistikas, vaivaton ja runsas varustelu, jonka pimeän aikaan kruunaa sinun itsesi valittavissa oleva tunnelmaväri. Mmm, punainen sopii penkkien väriin hyvin.

Edellisen Wildtrakin viimeisinä päivinä mietin, onkohan kurja luopua suurimmaksi osaksi sileällä nahkalla pinnoitetuista istuimista. Uusissa istuimissa nahkaa kuitenkin yhä on, mutta ne ovat huomattavan monipuolisemman näköiset. Sitä paitsi ei nahka sisätiloista ole kai kaiken kaikkiaan vähentynyt, sillä sitä on tuulilasin alapuolinen alue kokonaan. OD Kokemusta taas lainatakseni: Kuljetan kättäni pitkin tän sisuksen sileää kermanahkaa, ja mieli on tyyni ja järkkymätön, vaikka ulkona joukkio jahkaa.

Konehuane

Yksi Wildtrakin erityisyyksistä on 200 hevosvoiman teho. V6:n tiputtua Navara-mallistosta on Wildtrakilla eurooppalaisista lava-autoista eniten hevosia. Omamassan ja tehon suhteeksi tulee 0,090 hevosta per kilo, mikä ei kuitenkaan ole samoista lava-autoista korkein. Mutta onhan kiva kertoa tehojen olevan 200 hevosta niille, joille pelkkä tehon määrä riittää.

 

Mutta 200 kaakkia ja 0,09 kaakkia per kilo ovat sama vanha moottorin tarjonta! Erona onkin se, että uudessa Wildtrakissa oikeasti tunnen keskivertoa suuremman tehon. Pelkästään ei kaasupoljin säkenöi voimakkuuden tunnetta kuljettajaan vaan on myös ohjaamoon kantautuvat äänet varsin roisit. Niin ja oikeasti pyörät jumankauta sutaisivat, kun painoin vanhasta tottumuksesta kaasupoljinta!

Kun rattikin on hirveän kepeä ohjauksen muututtua sähköisesti tehostetuksi, Wildtrakin ajaminen on oikeasti menoisaa. Sellaista, että kiesin liikuttaminen on vaivatonta ja pintakaasun alla piilee vielä käytettävissä olevia voimia. Ulkopuoleltaan Wildtrak on lava-auto mutta ratissa kokee olevansa tehokkaassa sedanissa. Silti voin kytkeä nelivedon ja kääntää auton tukkiauton möyhimälle ajouralle, mutta edelleen – edelleen ohjaus on sporttisen kevyt.

Vaikka sitten tehokkuus, tai okei, tunne tehokkuudesta ainakin, on lisääntynyt, on kulutus pienentynyt. En ole kiinnostunut desilitroilla nysväämisestä, mutta kun kulutus laskee kahta kolmea litraa satasella, en voi peruspalkkaa kiskovana kuorma-autonkuljettajana olla kiinnittämättä huomiota. Nooo, ei sillä ettenkö nyt edes vähän muutenkin nollaa jahtaisi ja mahdollisimman pientä tavoittelisi, kun töissäkin se on iskostunut.

Taajamaa, maastoa ja parikymmenen kilometrin maantietä sisältänyt pidempi ajo tietokoneelle on tuonut nyt keväällä lukeman hieman yli 11 litraa. Taajamassa kulutus on nyt keväällä pyörinyt 9,5 litran tietämillä. Odotan innolla pitkää maantiematkaa sekä lukeman laskemista tankkauskuiteista. Näihin tuloksiin palaan myöhemmin.

Off-road-arsenaali

Rangerin varusteet maastoon ovat samat kuin edellisessä sukupolvessa, ja blogissa on runsaasti juttuja edeltäjän maasto-ominaisuuksista. Kiepissä olen testannut maastomitat ja kulmat. Luistonestosta ja ajanvakauttamisesta sekä alamäkihidastimesta ja liikkeelle lähdön avustajasta olen kirjoittanut tarkan esittelyn. Kiinnikin olen jäänyt muun muassa hangenkannolla.

Tosin valikoin Rangeriin täysin ehdottomasti tasauspyörästön lukon. Nyt se ylipäätään on Suomessakin saatavilla maksullisena lisävarusteena. Kyllä minut niin saa leijumaan vetotavan nappulan edessä oleva nappi, josta taka-akselin saan lukittua sähköisesti yhtenäiseksi.

Väitän kuitenkin, että lukko ei loppujen lopuksi tuo merkittävää lisää pick-upiin: erittäin vaikeissa olosuhteissa, kuten kevään sohjolumessa tai mutaisella peltouralla, se ei yksistään juurikaan auta, ja muissa olosuhteissa sitten pärjää jo pelkällä nelivedolla. Siis tasauspyörästön lukostahan on apua vain silloin, kun akselin toinen pyörä on pitävällä pinnalla. Kolmen muun pyörän sutiessa on pidon kyseisellä pinnalla jo syytä olla hyvä.

Videoon materiaalia kerätessäni minulla oli kuitenkin pienoinen tunne siitä, että Wildtrak olisi edennyt haastavissa urissa varmemmin. Ehkä se oli uudet renkaat tai terävämpi vaihteisto? Tai ehkä kuljettaja oli vain sekaisin uudesta autostaan? Lumien lähdettyä edessä on muun muassa Kieppi, jonka jälkeen raportoin maastomitoista. Ne ovat kylläkin pysyneet ennallaan.

Mitat ja massat

Wildtrakin mitoissa on korkeintaan kymmenien senttien muutos. Auton pituus on 5,5 metrin paikkeilla, korkeus 1,9 metrin ja leveys 1,9 metrin. Uutuus on kyllä hieman mielestäni kasvanut, kun näin sen edeltäjän vieressä, mutta ehkä kasvu on tapahtunut äärimittojen rajaaman alueen sisällä. Siis esimerkiksi konepeltiä on korotettu.

Edelleen saa jarrullinen perävaunu painaa enintään 3 500 kiloa, ja veturin ja kärrin yhdistelmän suurin sallittu massa on 6 000 kiloa. Kantavuus on kuitenkin suurentunut. Kun Wildtrakin omamassa on rekisteriotteen mukaan 2 197 kiloa ja suurin sallittu massa 3 200 kiloa, jää väliin 1 003 kiloa. Edeltäjään sai kuormata 984 kiloa. Hurraa, yksi kuitupuun tyvirunko enemmän menee kyytiin.

Noh, eihän tuosta saisi ilkkua. Koeajamieni lava-autojen rekisteriotteisiin päätyneitä kantavuuksia, siis niitä realistisia, tutkiessani olen päätynyt pitämään vähintään 1 000 kiloa hyvänä. Olen nähnyt 700–800 kilon suorituksia – vaikka eiköhän nykyään jokainen kunnianhimoinen valmistaja vältä semmoisia.

Säilytystilat ja lava

Oikeastaan kaikki penkeistä taaksepäin on samaa vanhaa Rangeria. Siksi esimerkiksi lavasta minulla ei ole uutta kerrottavaa. Monipuolinen ja todella jämäkän oloinen kiinnitysvarustuskin on säilytetty. Lava on nyt täysin avoin, eli en valinnut minkäänlaista katetta, sillä avoin lava taitaa toimia kaikkein varmimmin. Lavasuojus on kivasti vakiovaruste.

Vaihdekepin edustalla oleva lokero on syventynyt ehkä jopa liian syväksi, ja kuilun pohjalla ovat ulkoisen medialähteen liittimet. Pidin edellisessä autossa olleesta urasta vaihdekepin edessä, koska siinä oli hyvä pitää kyniä. Tässä autossa ei kynälle ole hyvää paikkaa.

Myös puhelin on vailla paikkaa, koska näyttö ei ole enää syvennyksessä, jossa oli hyvä tasanne. Ikään kuin auton sisällä olisi unohdettu tavaran kuljetus. Olisiko minun pistettävä kynä ja puhelin lavalle jatkossa?

Alusta ja vaihteisto

Sitä ei näe ulospäin, mutta kuljettaja huomaa eron välittömästi. Ratin kevenemisen lisäksihän kaasuun on löytynyt jytyä mutta kulutus on pienentynyt, ja uskon siihen syynä olevan vaihteisto. Momentinmuunnin ei enää todellakaan ole heikoin lenkki, sillä enää yhteys ei katkea ainakaan yhtä helposti rullatessakaan ja kaasussa ei ole enää tyhjänpäiväistä viivettä.

Kiinnitin heti alusta alkaen vaihteiston toimintaan paljon huomiota, koska edeltäjässä se harmitti minua kovasti. Nyt vaihteisto on minusta erinomainen. Sen avulla autoa voi liikuttaa herkästi, esimerkiksi liukkauden vaatimalla varovaisuudella. Vaihdotkin ovat herkkiä; ne kyllä useimmiten huomaa – ja minusta vaihto kuuluukin huomata – mutta ne eivät nykäise.

Automaatti ei toimi juuri eri tavalla, mutta jo edeltäjässä sillä oli hyvä visio vaihdon hetkistä. Kotiseudun tutuissa mäissä vaihteisto tuppaa edelleen vaihtamaan vitoselle kasikympin nopeudessa, enkä tykkää siitä silloin, kun nopeus olisi ihan hyvin pysynyt kutosella. Edelleen tarjolla on käsikäytön tila, joten kaipa on parempi olla hilijaa ja nykäistä vaihdevipu vasempaan.

Koska momu on parantunut, ei minua kuitenkaan innosta hypätä käsikäytölle hakemaan moottorijarrutusta. Nyt siis minun ei tarvitse valita kuudessakympissä kakkosta saadakseni purevaa moottorijarrutusta viime tingassa, vaan voin antaa vauhdin hiljentyä pitkällä matkalla ja antaa automaatin pykältää pienemmälle. Näin se toimii työautossa Allisonilla, näin se toimii D-MAXissa, näin se toimii uudessa Navarassa. Ja viimein minunkin autossani.

Erinomaisuus näkyy jopa pienissä seikoissa: esimerkiksi mainioon muokattavaan mittariston vasemmaksi näkymäksi muuttuu itsestään kierrosluku plus käytössä oleva vaihde, kun vaihdekepin asettaa manuaalitilaan. Tajuttoman upeaa käytettävyyttä!

Loppusanat

Voisihan sitä ajatella, että uusi Wildtrak on vain entinen hieman fiksailtuna. Pessimmistisimmillään minulle on sanottu uutuuden olevan ehkä facelifti.

Itse en Wildtrakia odottaessani kuitenkaan odottanut pelkkää päivitystä. Sinäkin päivänä, kun lenkille ajaessani lopultakin olin nähnyt oranssin Rangerin autoliikkeen pihassa, minun oli suorastaan vaikeaa keskittyä isolla autolla työskentelyyn. Ja kun töiden jälkeen pääsin vielä näkemään auton kesken valmistelujen, käteni tärisivät viisi minuuttia sen jälkeen.

Kyllähän sen jo siinä vaiheessa tiesin, millaisen pick-upin olin saamassa. Uudistettu keula on armottoman komea, uudistettu keskipaneeli on tajuttoman viihdyttävä, uudistettu momu ja vaihteisto ovat älyttömän tyydyttäviä. Koko uudistettu Wildtrak on yksinkertaisesti upea.

Kyllä sitä vain kannattaa autoa vaihtaa vaikka pelkän ulkoasun ja viihdekeskuksen uudistuksen takia.

Raptor on entistä räyheämpi, ja sen saa Suomeenkin

Vaikka Amerikka olisikin yhtään kiinnostunut siirtymään lähtökohtaisesti järkevämpään pick-upin moottoriin eli dieselmoottoriin, Ford Raptorin 2017-vuoden kaltainen malli palauttaa varmasti maan takaisin bensakoneiden pariin.

Onhan moottorin tilavuus kutistunut melkein puoleen ja siten kulutus pienentynyt! Silti tehot ja vääntö – sekä väännön suuruus tietyillä alemmilla kierroksilla – ovat nousseet jo ennestään messevistä lukemista. Vanhan uskomuksen mukaanhan bensa on kiihdytyskone, ja Raptorilla juuri haetaan pick-upille mieletöntä nollasta sataan -lukemaa. Joten se siitä hyötymoottorista!

F-150:n erityismallin virallinen nimikin on kutistunut ytimekkääksi. Enää ei tarvitse kangerrella F-kirjaimen, väliviivan ja numeroiden kanssa. Edes äsveeteetä ei ole pakko lisätä väliin. You can simply call it Ford Raptor.

Ja olisikin älyttömän kiva voida kutsua omaa autoa Raptoriksi, siis Raptor-ulkoasupaketin lisäämisen sijaan ihan oikeaksi Raptoriksi. Uusi Wildtrak on upea auto ja vähän vastaavanlainen lava-auto meille Euroopan asukkaille, mutta en voi mitään sille, että Ford Raptor luo minussa himoja.

Se luo niitä edeltäjää paljon enemmän eritoten siksi, että ulkoasu on niin kiihottavan ärjyn näköinen. Todellinen kuningas muotoilussa ovat yksinkertaisesti tylyt ajovalot todella jyhkeän päätyrakenteen sivuilla. Ehkä Suomessa Ford Raptor voisi olla nimeltään Ford Räyhä.

Raptorin saaminen tänne pohjoisen perukoille ei ole mahdotonta. Käydessäni kesällä 2014 laukaalaisessa IS Automotivessa yrittäjä kertoi tuovansa uuttakin Raptoria Suomeen. Hinnoista ei ollut tietenkään mitään puhetta. Amerikassa varustellun Raptorin hinnaksi on arvioitu 60 000 dollaria eli tämän hetken kurssilla reilut 53 500 euroa. Se on toki hyvin tyypillinen pick-upin hinta, kun sen noin sellaisenaan konvertoi. Kuitenkin edellistäkin Raptoria IS Automotive myi 80 000 eurolla.

2017 Ford F-150 RaptorDetroitin messuilla kuvatussa The Fast Lane Truckin videossa Fordin pääinsinööri kertoo uusista Raptorin ominaisuuksista. Klipissä esiin tulee se, että Ford Raptor on parempi käsitellä off-roadissa varsinkin isoissa nopeuksissa. FOXin iskarit ovat entistä isommat ja paremmat. Runko on metalliseosta, jossa suurin osa on alumiinia. Massa onkin pudonnut lähes 227 kiloa.

Kiihtyvyyden paranemisesta pääinsinööri ei kylläkään maininnut, mutta fysiikan lakien mukaisesti massan pienentyessä kiihtyvyys kasvaa – kunhan vain voima on vähintään sama. Edellinen malli näyttäisi kiihtyvän 5,94 sekunnissa, ja uudessa Raptorissa voima ilmeisesti vain kasvaa, joten uutukaisen kiihtyvyys voi olla varsin jännittävä.

Voimansiirto on suorastaan myllätty ja on enemmän casual. Se yhdistää parhaat ominaisuudet on-demand AWD:stä sekä mechanically-locking 4WD:stä… Ehkä minun pitäisi kirjoittaa koko artikkeli englanniksi, jotta en vain vääristäisi markkinointitermejä.

Mutta mikäli Ford puhuu asioista niiden suhtkoht virallisilla nimillä, on Raptorissa pidon mukaan voiman kulkua säätävä järjestelmä, joka kuitenkin lukittuu, tai on lukittavissa, mekaanisesti. Tästä saamme varmasti tarkempaa tietoa myöhemmin.

Joka tapauksessa pääinsinöörin mukaan Raptorissa on seitsemään erilaiseen olosuhteeseen valittavissa oleva ohjelma, jossa tietokoneen algoritmit määrittelevät olosuhteisiin parhaat asetukset muun muassa uutta jakolaatikkoa kontrolloimalla. Huhhuh, älkää kysykö, miten paljon Ford Raptorissa on siis jäljellä perinteistä pick-upia.

Uudistukset eivät kuitenkaan tähän lopu, vaikka ehkä muuttuvat merkitykseltään pienemmiksi. Itse olen kuitenkin liekeissä rattivaihteista, jotka L200 osoitti mahtaviksi. Penkit ovat vartaloa tukevat, joskin aika kolkon näköiset, aux-kytkimiä on enemmän ja ne ovat katossa, ja näitä accompanoivat edellisessäkin mallissa olleet herkut. Nehän ovat so damn massiiviset.

Yhdysvalloissa auton odotetaan olevan saatavilla ensi syksynä. Eiköhän aleta säästämään rahaa tätä autoa varten, joka niin on more of a beast?

Kuvat ovat osoitteesta media.ford.com.

L200 Instyle: viisi nahkaistuinta ja muita herkkuja suhteellisen halvalla

Varustelluin Mitsubishin L200-malli oli tänään koeajettavissa Jyväskylässä, sillä Mitsubishin nelivetoisten autojen kiertue pysähtyi Logistisessa Pisteessä. Poikkesin Delta Autolle lyhyelle mutta napakalle koeajolle.

Kyseessä oli Magnum-malli, jossa oli Instyle-varustelu ja remmihytti. Se siis erosi huomattavasti syksyllä testaamastani perushytillisestä L200 Magnumista.

l200instyle-auto laidassa auringossa

Loppuviimeinhän olin hieman pettynyt syksyllä ajamaani uuteen L200:een. Tämän päivän mallin varustelu sen sijaan jätti oikein hyvän maun. Tällaisen L200:n voisin jo vaikka valita pick-upikseni. On niillä herkuilla vaan niin iso vaikutus.

Ikävä kyllä osan herkuista saa vain Instyle-varustelussa, ja sen taas saa vain remmihytilliseen L200:een. Mutta viisipaikkaisenakin kaikkein varustelluin, eli Instyle-varusteltu, Mitsun pick-uppi maksaa vain 51 450 egeä. Hinta on vähän siinä mielessä, että esimerkiksi varustelluin Amarok maksaa viisipaikkaisena 65 188,22 euroa ja Ranger 67 634,73 euroa. Noista vielä puuttuvat maksulliset lisävarusteet.

l200instyle-etupenkit

Takapenkit kuitenkin tekevät pick-upista käytännössä työjuhdaksi kykenevän, maastossa pärjäävän henkilöauton. Siinä siis kulkee laillisesti sekä miellyttävästi neljä ihmistä kuskin lisäksi. Lieneisi selvää, kenen kyydillä lähdettäisiin kaupungille jatkoille.

Takapenkkeihin en ole enää D-MAXin jälkeen suhtautunut lainkaan kielteisesti – mitä nyt verottajapirulaisen vuoksi niitä olen joutunut silti kaihtamaan. L200 Instyle tarjoaisi kuitenkin muutoksen.

Ja millaisen muutoksen tarjoaisikaan: penkeissä on kauttaaltaan hiukkasen pehmeä nahkaverhoilu, ja etuistuimet todella miellyttävästi kietoutuvat vartalon sivuille. Auton kuningaspaikalla istuva pystyy kaiken lisäksi muuttamaan sähköisesti niin penkin kallistusta, etäisyyttä kuin selkänojaa.

l200instyle-käynnistysnappi ja muita

Ajovalot ovat kuin päivänvaloa kerättynä umpioihin, eli kauniin kirkkaat Xenonit, ja päiväajovaloissa on led-polttimot. Ovet avataan kaukosäätimestä, jolloin sivupeilit taittuvat auki, ja sen jälkeen kaukosäädin laitetaan yhteen lukuisista säilytyslokeroista. Auto nimittäin startataan nappia painamalla.

Kännykkä liitetään Bluetoothilla viihdekeskukseen, jossa on perusmallia paljon selkeämpi näyttö. Musa laitetaan toistumaan kuuden kaiuttimen kautta, mutta aluksi sen verran hiljaisella volalla, että kuulee 2,5-litraisen moottorin 181 hevosen hyrinän.

Ja hevosia ohjastetaan automaattivaihteiston välityksellä määräten pienempää ja isompaa pykälää ratin takana olevista lärpyköistä. Siis oikeasti rattivaihteet pick-upissa ovat jotain täysin mullistuksellista, ja ihanaa. Oikean käden uusi paikka on ratissa!

l200instyle-ratti ja mittaristo

L200 Magnum Instyle rullaa mainiosti, eikä Ranger Wildtrakin tapaan hävitä momun yhteyttä, ja kulutus painuu 25 asteen pakkasestakin huolimatta maantiehen painottuneella lenkilläni jopa päälle 9 litraan satasella. Ottaa vaikka ainetta janoavan Wildtrakin; se vie jotain 10:n ja 13:n väliltä.

Instyle-varusteltua Mitsubishi L200:ta ajoin tosiaan tosi innoissani. Aivan mahtava pick-up – ainakin kaupunkiin. Nimittäin pohjahan on sama, eikä se ollut maastoon täysin valmis. Mutta koska pick-upinkin omistaminen on tätä nykyä vähän maastoa ja runsaasti kaikkea muuta, niin tällaisen yksilön kohdalla ehkä antaisin sen olla.

Tällaisena uusi Navara saapuu Suomeen aivan kohta

Samoihin aikoihin kun Ford on julkistanut uuden Rangerinsa viralliset tiedot, on Nissan pistänyt nettiin hinnaston sekä tekniset tiedot seuraavan sukupolven Navarastaan. Tiedot ovat yhdessä pdf-filussa täällä, mutta saat paljon samaa tietoa jouhevammin tältä sivulta.

Kävin jo sopimassa koeajamisesta menestyksekkäästä jyväskyläläisestä Autopalesta, jossa minut blogaajana otettiin vastaan todella myönteisesti ja avoimesti. Auto olisi saatavilla muutamien viikkojen päästä. Odotan Ranger-kuumotuksestani huolimatta uuden Navaran kokemista suuresti.

navara16specsit-takapään erillisjousitus

Isoin muutos uudessa Navarassa edelliseen sukupolveen – sekä ylipäätään pick up -markkinoilla hyvinkin ennenäkemätön ominaisuus – on taka-akselin erillisjousitus. Tähän mennessähän vain pick-upien etupää on ollut erillisjousitettu, ja takana on ollut yhtenäinen, eli jäykkä, akseli. Muutoksen vaikutuksesta lava-autoiluun kirjoitin juuri, eikä tosiaan ratkaisu ole esimerkiksi heikentänyt Navaran kantavuutta.

Ulko-asukin on muskeloitunut sekä muuttunut linjakkaammaksi, ja värivaihtoehdoksi on tullut upea kultaa muistuttava Savannah Yellow. Sehän on heti yhtä erottuva kuin Wildtrak-oranssi. Olen myös erittäin kiinnostunut istuutumaan Nissanin pick-upin penkeille, sillä kuvissa ne näyttävät mainioilta. Ottavatko ne otteeseensa, kun kuitenkin harvan lava-auton penkki ottaa?

Nissan on muuttanut Navara-mallien nimitykset. Kirjainparien tilalle on tullut nykyaikaisen teknisiltä kuulostavat Visia, Acenta, N-Connecta ja Tekna. Ylipäätään pick-upilla on lisänimitys NP300 vissiinkin erottamassa mallia edeltäjästään. Minä silti en käytä sitä tällä sivustolla.

Visia Acenta N-Connecta Tekna
Perushytti Remmihytti Perushytti Remmihytti Perushytti Remmihytti Remmihytti
Hinta(1 32 118 € 41 477 € 33 739 € 43 037 € 36 659 € 46 298 € 49 733 €
Moottorin
koko ja teho
2,3 l
160 hv
2,3 l
160 hv
2,3 l
160 hv
2,3 l
160 hv
2,3 l
160 hv
2,3 l
160 hv
190 hv
2,3 l
190 hv
Vaihteisto Manuaali Manuaali Manuaali Manuaali
Automaatti
Manuaali Manuaali
Automaatti
Manuaali
Automaatti
1) Halvimman mallin hinta. Hinta sisältää maahantuojan arvioiman autoveron.

Automaattivaihteiston saa vain remmihytillisiin malleihin, ja saman tempun on tehnyt Mitsubishi L200:n kanssa. Mikäli olisinkin Navarasta kiinnostunut, automaatin rajaaminen remmihytteihin on ongelma.

Navaran moottori on aina 2,3-litrainen, kun edellisessä sukupolvessa oli saatavana 2,5-litrainen tai 3,0-litrainen moottori. Silti perusmoottori tarjoaa tehoa 160 hevosvoimaa ja vääntöä 403 newtonmetriä. Tarjolla on myös kaksi turboa sisältävä, 190 hevosvoimaa ja 450 newtonmetriä tuottava moottori, mutta sen saa vain remmihytilliseen malliin. Tämä remmihytteihin satsaaminen on kumma ilmiö!

navara16specsit-istuimet

Valmistajan lupaamat kulutuslukemat ovat pienentyneet huomattavasti. Yhdistetty kulutus on pienentynyt noin kaksi ja kaupunkiajon kulutus noin kolme litraa satasella. Maantieajon kulutus taasen on kutistunut kutakuinkin yhden litran sadalla kilometrillä.

Kaikki Navarat ovat valinnaisesti nelivetoisia, ja vetotavan voi täysin odotetusti vaihtaa kesken ajonkin. Kaikkiin malleihin tulee vakiovarusteena sekä tasauspyörästön luistonrajoitin että lukko. Jälkimmäinen on taka-akselissa. Myös mäkilähtöavustin sekä alamäkihidastin ovat vakiovarusteita jok’ikisessä Navarassa.

Liukasjärjestelmään kuuluu hyvin tyypillisesti koko kolmikko, eli ABS-jarrut, luistonesto sekä ajonvakautin. Remmihytillisiin Navaroihin saa myös järjestelmän, joka jarruttaa autoa sen ollessa lähellä törmätä edellä ajavaan. Järjestelmä ei välttämättä pysäytä vauhtia kokonaan, vaan lähinnä pakottaa kuljettajan havahtumaan törmäyksen vaaraan. Järjestelmän tarkasta toiminnasta varmuus tullee myöhemmin.

Ihan perusmalli Visia on varsin kattavasti varusteltu eikä se näytä lainkaan huonolta, vaikka peilit ja ovenkahvat eivät ole kromatut. Makeita herkkuja silti saa tosiaan vain kärkipäässä eli N-Connectassa ja Teknassa: on värillistä kosketusnäyttöä, peruutuskameraa, Around View Monitoria, automaattisesti himmentyvää taustapeiliä, automaattista ilmastointia ja tummennettua lasia… Hetkinen, oliko tämä jonkun gangsta rapperin auto?

Takapään jousituksen muuttumisen vuoksi kantavuudet eivät tosiaan ole heikentyneet. Ne ovat itse asiassa parantuneet edellisestä sukupolvesta.

Massalukeman alla on ilmoitettu muutos edellisen sukupolven vastaavan mallin massaan. Koska sukupolvien mallit eivät ole täysin vertailtavissa, kantavuuksia koskevat muutokset ovat suurpiirteisiä.

Perushytti Remmihytti
160 hv:n moottori 190 hv:n moottori
Manuaali Automaatti
Kantavuus 921–940 kg
+ 181–200 kg
918–942 kg
+ 265–312 kg
885–906 kg
909–930 kg
+ 124–145 kg
Jarrullisen perä-
vaunun massa
3 500 kg
+ 500 kg
3 500 kg
+ 500 kg
3 500 kg
+ 500 kg
3 500 kg
+ 500 kg

Kannattaa myös vilkaista Navaran maksullisten lisävarusteiden luetteloa virallisesta pdf-tiedostosta sivulta 9. Tarjolla on muun muassa telinettä pyörälle, älypuhelimelle ja suksille sekä niin alumiinista kuin muovista lavasuojusta ja -katetta. Valikoima näyttää harrastavan ihmisen maastokykyiselle autolle tarkoitetulta.

Uuden Rangerin tähdelliset viralliset tiedot ovat tässä

Todella ärhäkässä pakkasessa metsämaalla viettämäni loppiainen sai vielä illalla puoli yhdeltätoista rajun käänteen. Tarkistin Fordin Suomen-osaston webbisivut ja ilokseni löydin uudet, uljaat Ranger-päivitykset. Nyt uutta Rangeria käsittelevälle sivulle on ladattu runsaasti tietoa seuraavan sukupolven mallista.

Minähän siis ohjelmoin nukkumaanmenoni uudelleen ja aloin naputella blogausta. Olkoonkin huomenna viideltä herätys – kyse on kuitenkin uudesta Rangerista.

Nettisivuilla on selkeästi perustiedot nextistä Rangerista, ja paljoltihan tiedot ovat yllätyksettömiä: olen ne joko jo esitellyt tässä blogissa, tai sitten ominaisuudet ovat periytyneet edeltäjästä sellaisinaan. Aika paljon uusia Rangeriin tulevia ominaisuuksia olen käsitellyt tässä ja tässä. Silloin tiedot siis eivät olleet virallisia Suomessa.

Tällä sivulla kokoankin ensinnäkin viralliset perustiedot uuden sukupolven Rankerista ja toiseksi toivon mukaan kaikki uudet tai muuttuneet ominaisuudet. Tieto on hallitusti taulukoissa – ja ylipäätään helposti löydettävissä: varsinkin joistakin vakio- ja lisävarusteista tiedon saa maahantuojan materiaalista vain huolellisesti kaivelemalla.

Suomessa saatavat mallit

  XL AC XLT Limited Wildtrak
Perushytin hinta(1 33 905,04 € 36 466,58 € 41 081,93 €
46 334,60 €
Remmihytin hinta(1 42 918,26 € 47 101,37 € 53 014,14 € 60 848,43 €
Moottorin koko ja teho 2,2 litraa
160 hv
2,2 litraa
160 hv
2,2 litraa
160 hv
3,2 litraa
200 hv
    3,2 litraa
200 hv
 
Vaihteisto Manuaali Manuaali Manuaali Manuaali
  Automaatti Automaatti Automaatti
1) Halvimman mallin hinta. Hinta sisältää maahantuojan arvioiman autoveron.

Uudet ja muuttuneet ominaisuudet

  XL XLT Lim Wt Hinta(1
Aktiivinen nopeuslukitsin
Pitää yllä kuljettajan asettaman nopeuden ja tietyn etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon
Sisältää auton kaistalla pitämistä auttavan järjestelmän sekä liikennemerkkien tunnistuksen.
Mikäli aktiivista nopeuslukitsinta ei valita, Rangeriin tulee tavallinen nopeuslukitsin.
XL AC -malliin ei saa minkäänlaista nopeuslukitsinta.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 2 953,02 €
Parkkitutka edessä
Varoittaa äänimerkein auton lähestyessä edessä olevia kohteita
Takana oleva parkkitutka on vakiovaruste Limitedissä ja Wildtrakissa. Muihin malleihin ei saa minkäänlaista parkkitutkaa.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 820,28 €
SYNC2
Järjestelmän kyky tunnistaa puhetta on kehittynyt.
Komennot voivat olla yksinkertaisia. Kun esimerkiksi sanoo ”I’m hungry”, järjestelmä hakee ravintolan.
Ymmärtää vain englannin kieltä.
  yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif 2 592,10 €
(Vakiovaruste Limitedissa ja Wildtrakissa)
Navigaattori
Wildtrakiin sekä XLT:hen navigaattori tulee SYNC2-järjestelmän mukana. XLT:hen SYNC2:n saa vain lisävarusteena.
Limitediin navigaattoria ei saa SYNC2:ta valitsemalla, vaan navi on ostettava erikseen.
    yleinen-valintamerkki sininen gif   1 640,57 €
Vaihdettavissa oleva sisäväri
Kuljettaja voi valita värin 7 vaihtoehdosta. Valon kirkkautta voi myös säätää.
      yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Kosketusnäyttö
Näytön mitta kulmasta kulmaan on 8 tuumaa eli noin 20 senttiä.
    yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Peruutuskamera, kuva näytössä       yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Peruutuskamera, kuva taustapeilissä
Aiemman sukupolven malleista vain Wildtrakiin sai peruutuskameran, ja sen kuva näkyi taustapeilissä.
    yleinen-valintamerkki sininen gif   1 509,32 €
Start-stop-järjestelmä
Sammuttaa moottorin, kun vaihde on vapaalla ja kytkinpoljin vapautettu.
Järjestelmä on saatavilla
vain manuaalivaihteiston kanssa.
yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
Vaihdonehdotin
Ilmoittaa ylös tai alas osoittavalla nuolella, milloin kannattaa vaihtaa isompi tai pienempi vaihde.
yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif yleinen-valintamerkki sininen gif (vakiovaruste)
1) Hinta sisältää maahantuojan arvioiman autoveron.

Massojen muutokset

Taulukossa olevat massat ovat Rangerin esitteessä ilmoitettuja tietoja, ja auton rekisteriotteeseen voi tulla erilainen arvo.

Massalukeman alla on ilmoitettu muutos edellisen sukupolven vastaavan mallin massaan.

Perushytti
  2,2-l. moot.
man.vaiht.
2,2-l. moot.
aut.vaiht.
3,2-l. moot.
man.vaiht.
3,2-l. moot.
aut.vaiht.
Kantavuus 1  228 kg
+103 kg
1 180 kg
+80 kg
1 108 kg
+78 kg
1 091 kg
+101 kg
Jarrullisen pv:n
massa
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
Remmihytti
  2,2-l. moot.
man.vaiht.
2,2-l. moot.
aut.vaiht.
3,2-l. moot.
man.vaiht.
3,2-l. moot.
aut.vaiht.
Kantavuus 1  197 kg
+167 kg
1 151 kg
+136 kg
1 048 kg
+48 kg
1 030 kg
+40 kg
Jarrullisen pv:n
massa
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg
3 500 kg
+150 kg

Uusien järjestelmien lisäksi tietenkin ulkoasu on muuttunut. Näkyvimmin edeltäjästä eroaa ulkopuolella kuono sekä sisällä koko ratin ympäristö ja penkkien materiaali.

Seuraavan kerran ja lopullisesti tarkastelen Rangerin muutoksia, kun saan Wildtrak-mallin koeajettavakseni. Näillä näkymin auto saapuu värittämään oranssiksi lumen alta paljastuvaa harmaata Jyväskylää.

Siis huhtikuussa.

KoeWETO: Mitsubishi L200 Magnum

Sama erikoinen L200:n tuoksu on säilynyt. Se on sellainen ikään kuin hieman imelä ja pistävä, ja vain Mitsubishin pick-upissa. Tuoksu tuo mieleen jostain vuodelta 2006 sen, kun ensimmäisen kerran istuuduin lava-auton sisään. Olin silloin tajuttoman haltioissani järeästä autosta, jonka konepellillä oli nystyrä kuin krokotiilin kuonossa.

Vuosimallin 2016, eli juuri markkinoille tulleesta, uudesta L200:sta en ole enää yhtä haltioissani. Nimenomaan pian tuon ensikerran jälkeen Mitsubishi muutti rankasti lava-autonsa ulkoasun suuntaa. Siinä, missä kilpailijat enemmänkin hakivat kulmikasta massiivisuutta, Mitsubishi pyöristi ja siroutti pick-upinsa. Uusimman mallin japanilainen piti edelleen sirona mutta särmisti sen ilmettä vähän tiukemmaksi.

Mutta niin kuin sisätilojen jännä tuoksu on L200:n ulkoasu toisaalta omanlaisuutta, ja sitä on muuten tässä autossa muuallakin.

Muotoilu

Autoani valitessani korostan suhteellisesti eniten, ainakin 50-prosenttisesti, auton ulkoasua. L200:n ulkoasun arvioiminen saa kuitenkin aikaan kummallisen ilmiön: se riepoo minua ulkoasun kammoksumisen ja ihastelemisen välillä. Muiden lava-autojen ulkoasun kanssa mielipiteeni on varsin pysyvä.

Pidän toisaalta L200:n hieman sci-fihtävästä tyylistä, joka näkyy ajovalojen ja niiden välisen säleikön muodostaman kokonaisuuden ötökkämäisyydessä sekä takaosan valoissa. Välissä on niin linjakas ja sopusuhtainen vartalo, että L200 voisi ihan hyvin vipeltää Marsin siirtokunnan punaisella hietikolla. Delta Auton Kimmo Hannulan mukaan edellistä sukupolvea ainakin pidettiin futuristisena, ja kyllähän sanavalinta menee juuri nappiin nykyisenkin sukupolven kohdalla.l200koew-montulla edestäToisaalta ei sci-fi ole minusta ainakaan vielä hyvä lava-auton muotoilun tyylisuunta. Haluan lava-autoon ronskiutta, karskin työauton ilmettä, mutta silti siinä saa olla etenemiskykyä, tai suoranaista voimaa ja kiihkoa, puskevaa terävää pullistelua. Myös jompikumpi käy, kunhan se kompensoi toisen puuttumisen.

L200:ssa on terävää pullistelua, mutta silti lopputulos on liian siro varsinkin ronskiutta ja karskin työauton asua ajatellen. Ei L200:n keula missään nimessä huono silti ole; sen taakse jätän nykyisen Amarokin, Hiluxin ja Navaran kuonot.l200koew-montulla takaa ylhäältäErityisesti silmääni pistää se, että takaosa sojottaa yläviistoon kuin mikäkin linnun pyrstö. Ajatuksena pyrstössä ja muussa muotoilussa on ollut aerodynaamisuuden lisääminen, ja lopputulos on varsin linjakas enemmän kuin pick-upmaisen muhkea. Mutta on lopputuloksessa valmistajan mukaan ”luokkansa”, eli kai EU-lava-autojen, pienin ilmanvastuskerroin.

Jospa Mitsubishin luomus onkin erittäin omanlainen auto, joka omistautuu taloudellisuudelle ja ympäristöystävällisyydelle. Miksi pick-upin pitäisi olla ilkeän näköinen, ahne hirmu eikä siro ja vihertävä ystävä! Olisiko L200:ssa peräti villin omien polkujen kulkijan henkeä?

Istuimet ja sisätilat

L200:a hakiessani Kimmo Hannula korostaa paljon sitä, että Mitsun lava-auto on henkilöautomainen. Myös maahantuoja yhdistelee asioita erikoisesti nettisivuillaan kertomalla L200:n olevan pick-up ja henkilöauto. Jos on auto rohkean futuristinen, niin sitä voi sanoa markkinoinninkin olevan. Markkinointi tosin minusta puhuu paljolti totta.

l200koew-sisätilat penkit sivustaOnhan L200:ssa asiat tehty niin, että kuski voi yhtä hyvin kuvitella ajavansa henkilöautoa: ratti on kevyt, vaihteet menevät napakasti, melu vaimentuu hyvin, ilmastointi on automaattinen… Niin kuski voi kyllä kuvitella muissakin lava-autoissa. Itse koen tyypillisessä lava-autossa ajamisen tulleen älyttömästi kevyemmäksi ja myös kaikille helposti omaksuttavaksi, mutta penkillä on silti tunne isosta ja menokykyisestä kulkineesta. Sen tunteen luomisesta autonvalmistajien ei minusta kuuluisi pyristellä eroon. Pyristeleekö Mitsubishi?

Penkistä annan plussan L200:lle. Ensinnäkin penkille on helppo liukua auton ulkopuolelta niin, että ei joka kerta muljauta reunatukea ja pitkässä ajassa pilaa sitä. Penkki on makean pehmeä ja upottava, ja tarjoaa hyvän asennon niin maantiellä ja maastossa. Mutta kyllä verkkokangas sitten keräilee roskia onkaloihinsa.l200koew-sisätilat penkki ylhäältäHallintalaitteet on helppo omaksua, jos on yhtään ajanut autoa. Muun muassa kuusi kaiutinta, Bluetooth-yhteys, automaattinen ilmastointi ja peruutuskamera ovat vakiovarusteita kaikissa malleissa. Viihdekeskuksen näyttö toimii kosketuksella, mutta näytön ulkoasu ja käytettävyys olivat heikkoja. Miksi MP3:a toistettaessa päänäkymässä näkyy kummallinen ”Group” sekä genre, ja kappaleen nimi on piilossa ylhäällä? Miksi toiston hallintapainikkeet ovat sikin sokin?l200koew-soitin

Konehuane

Kaikissa uusissa L200:issa on sama 2,4-litrainen turbodieselmoottori, jonka teho on 181 hevosvoimaa ja suurin vääntö 430 newtonmetriä. Teho ja vääntö eivät ole EU-autojen sarjassa pieniä, sillä taakse jää esimerkiksi D-MAX, Amarok ja Hilux. Painoon tehoa suhteuttaessa L200 itse asiassa osoittautuu jäätävän voimakkaaksi peliksi, sillä jokaista kiloa liikuttaa 0,099 hevosvoimaa.

Kulutus jää siitä huolimatta pöyristyttävän pieneksi. Pienempiä maanteitä ja keskustan laitamaa sisältävän lenkin jälkeen ajotietokone kertoi kulutukseksi 6,6 litraa satasella. Mitsu osoittaa jälleen henkilöauton kaltaisuutensa. Lisäksi keskimääräisen menekin pienuus kertoo siitä, että suuri voima ei välttämättä vaadi suuria panostuksia. Tuo reilu kuusi ja puoli litraa satasella on kuitenkin lyhyen lenkin ja ajan määrä, ja veikkaan realistisemman kulutuksen olevan seitsemän pinnassa.

Off-road-arsenaali

Vein L200:n Kieppiin, jotta saisin sen maastomitoista ja sillä ryömittämisestä tuntumaa. Kiepin alussa, ennen ensimmäistä kiveä, olin vielä kyllä haltioissani: L200 huojui jotenkin mukavan vankasti töyssyissä. Maantiellä kepeästä autosta tuli metsässä tuhti maastoauto! Kytkimestä tunsin, kuinka voimaa tosiaan oli kymmenen maantieauton edestä. Kytkimellä voiman annostelu kantojen ja liukkaan karikkeen vaatimalla huolellisuudella onnistui erinomaisesti.l200koew-kiepin lopussa korotusapuaMutta sitten tuli eka haastellinen kivi. Tai ei se ole haasteellinen aikaisemmille autoille ollut. Mitsun pyörän alle piti lisätä korotusta, jotta maavaraltaan 20,5-senttimetrinen tulevaisuuden auto selvisi perinteisestä suomalaisesta metsästä. Pian kiven jälkeen tulevassa käännöksessä pick-uppi kääntyi nelivetoisenakin mukavan pienessä tilassa, joten kääntymisestä tipahtaa plussaa, mutta en mitenkään voi sulattaa heiveröistä maavaraa.

Vaivaton neliveto unohdetaan haastavalle uralle ajettaessa, ja joko lukitaan akselien välinen tasauspyörästö kunnollisen nopean nelivedon saamiseksi tai käännetään nuppi hitaan nelivedon asentoon. Tällöin jakolaatikko tarjoilee perinteisen varmasti voimaa akseleille. Valitettavasti nykyisin ei enää L200:ssakaan vetokykyä kruunata tasauspyörästön lukituksella. Rehellisiä tosin jos ollaan, niin ei lukko modernin pick-upin peruskäytössä ole kovin tarpeellinen.

l200koew-etuosan pohjapanssariMainio apu maastossa mutta myös vaikka pysäköintihallin luiskassa on mäkilähtöavustin, joka siis pitää auton hetken paikallaan jarrun vapauttamisen jälkeen. Sen sijaan alamäkihidastinta ei ole toisin kuin joissakin muissa pick-upeissa. Ei pick-upille tyypillinen tien ulkopuolella ajaminen hidastimen puuttumiseen silti kaadu.

Mutta maavaraan se melkein samperi sentään kaatuu.

Mitat ja massat

l200koew-ppaikalla muiden keskelläOliko L-kakssatasesta kateissa jättimäisen auton tuntu, vai olenko minä vain liian tottunut auton isouteen? Ensimmäistä vaihtoehtoa voisi tukea ilmeinen pyrkimys henkilöautomaisuuteen ja ulkoasun sirous, mutta mitat eivät ole muita pick-upeja kummemmat. Perushytillisen L200:n pituus on noin 5,2 metriä, leveys 1,8 metriä ja korkeus 1,8 metriä. Akseliväli on tasan 3 metriä, ja L200:n kääntöympyrän sädehän on 5,9 metriä eli mainossanoin ”luokkansa pienin”. Sama se on remmihytissäkin.

Kantavuus on esitteen mukaan perushytillä 1 010 kg, eli edellisestä sukupolvesta se on noussut tonnin paremmalle puolelle. Yli tonni on pick-upien piireissä hyvä suoritus. Samoin jarrullisen perävaunun massan osalta Mitsu on parantanut 3 000 kiloon, joka alkaa olla jo kilpailukykyinen luku. Mutta ne isot pojat D-MAX ja Ranger vetävät 3,5-tonnisia kärrejä.

Säilytystilat ja lava

Tavarat melkein löytävät paikkansa. Kahvikuppi menee käsijarrun viereen onteloon, kynä… Mihin kynä menee? Entä kännykkä, kun se pitää voida nopeasti napata käteen biisin vaihtamiseksi? Hetken päästä matkustajan penkki on täynnä tilpehööriä, mutta niin se on minulla monesti Wildtrakissakin. Penkkihän se paras säilytyspaikka on – siihen asti, kun matkustaja istuu kyytiin.

l200koew-keskilokero kiinni aukiPenkkien välinen laatikko on nähty mutta toimiva ratkaisu. Mitsubishin omalaatuisuutta onkin pistorasia laatikon pohjalla. Latautuvat laitteet pysyvät poissa silmistä, ja eritoten ärsyttävät johdot! Kannessa on matalampi lokero, ja kynä voi olla vaikka siellä.

Lavasuojus ei ole vakiovaruste, ja sitä pidän aina erittäin tympeänä temppuna. Lava-auto ostetaan yleensä juurikin lavan vuoksi. Perushytillisen auton lavan korkeus on 47,5 senttiä, leveys 147 senttiä ja pituus 185 senttiä. Remmihytti pienentää pituuden 152 senttiin. Kyse on hyvin tyypillisistä EU-pick-upin lavan mitoista.

Alusta ja vaihteisto

Mitsubishi on tehnyt lava-autoonsa henkilöautomaisimman – tässä tapauksessa siis yhtä kuin kasuaaleimman – nelivedon. Autoliikkeen pihan kuivalla asfaltilla käänsin Älkakssatasta ratti ääriasennossa täyden ympyrän, ja neliveto oli koko ajan kytkettynä. Käytännössä pick-uppi ei vienyt tilaa sen enempää kuin mikään muukaan EU-malli kaksivetoisena. Olisin voinut pihasta lähteä ajelemaan vaikka Rovaniemelle asti ja pitää koko matkan ihan saman nelivedon kytkettynä syyskuun kuivilla teillä.

Nelivedon kasuaalisuuteen ei missään nimessä kannata suhtautua nuivasti. Varsinkin syys- ja kevättalvi menevät paljon jouhevammin, kun vetotapaa ei tarvitse ränknätä välillä kuivan ja välillä liukkaan pinnan mukaisesti. Se lisää turvallisuutta, sillä harjaantuneenkin vetotavan swäppääjän voi yllättää hyvin paikallinen liukkaus. Tosin ehkä en silti malttaisi pitää L200:takaan ihan jatkuvasti nelivetoisena, sillä ainahan neliveto kuluttaa jotain enemmän.

L200:n kaikissa malleissa on silti liukasjärjestelmä eli sutimisen ja auton luisuilun hallinta vakiona, ja kyseisen järjestelmän tärkeyttä on lainkaan väheksy. Miten varma L200 mahtaakaan olla talvella, kun liukasjärjestelmän lisäksi neliveto on päällä! No eiköhän vähintään yhtä turvallinen kuin se nykyajan henkilöauto.

l200koew-sisätilat penkkien takaaVaihteiden vaihto käy kevyesti, ja kaikille kuudelle vaihteelle löytyy käyttöä. Nelosella pärjää aika pitkälti ilman jatkuvaa vaihtelua hiekkateillä, vitonen on erinomainen kahdeksankympin ajamiseen maanteillä ja kutosella on hyvä ajaa valtateillä satasta. Puhunpa kuitenkin tasaisesta maastosta. Kasikympin vauhdissa ylämäki aika pitkälti vaatii vitosen. Samoin kuudenkympin nopeudella ei L200 ylämäkeä nouse hyvin, jos ei ajuri vaihda 4-vaihteelle. Kuudes vaihde ei siis tule ilman murheita – kuten ei muissakaan pick-upeissa.

Loppusanat

L200 todellakin on henkilöautomainen pienine kulutuksineen, vaivattomine nelivetoineen ja pehmeine ajotuntumineen. Mitsubishin lava-auto on myös, ihan positiivisella tarkoituksella, epäpick-up. Ja se elää jo tulevaisuudessa. Kohtapuoliin siis saataville tulee hybridi-Älkakssatanen.

Minun tekeekin mieli kysyä: onko L200:n ratissa enää lainkaan lava-auton fiilistä? Hitaan nelivedon vaativilla urilla kyllä – silloin, kun kytkinpolkimessa tuntee suuren voimakkuuden ja kun upottavan sileä penkki välittää vankan huojahtelun. Siis juuri sellaista modernia lava-auton fiilistä, johon olen itse tottunut.

Mutta Mitsun pick-uppi kuitenkin tuottaa lisäksi pieniä pettymyksiä: Maavara jää vajaaksi, lavasuojus ei ole vakiovaruste, vetopainot ovat keskinkertaiset. Tasauspyörästön lukko on poistettu valikoimasta, ja muotoilukin tosiaan minusta tähtää liikaa kohti lentävää autoa.

Toki nykyaikana yleistyneeseen pick-upin käyttöön, eli harrastusten kulkineeksi, L200 on erinomainen. Se vie lintumetsälle, sillä kulkee peräkärryyn lastattu vene ja se pärjää auraamattomilla teillä. Samaan kuitenkin pystyy älyttömän moni kaupunkimaasturikin tänä päivänä.

L200 ei houkuttele hinnalla vaan varusteilla

”Loppukaneetiksi voin sanoa olevani äärimmäisen ylpeä tuotteesta”, Jyväskylän Delta Auton myyjä Kimmo Hannula latoo, ja lisää vielä: ”Kehtaa myydä kriittisemmällekin.”

Kriittisyyttähän juttutuokiossamme vähän on. Kysyn Kimmo Hannulalta, miksi auton ostajat ovat valinneet L200:n. Yksi syy on se, että autolla on voitava kuljettaa tavaraa mutta umpipakettiauto ei käy. Se nyt todennäköisesti pätee kaikkiin lava-autoihin. Siis miksi juuri L200?

”Ajettavuus, luotettavuus…”, Hannula listaa. Melkein samat asiat kuulin O.K. Autossa viime joulukuussa, kun hain Hiluxia. Miten juuri uudistunut L200 voi erottautua suosikkipick-up Hiluxista?

Silloin Hannula pyytää minut mukaansa ulos – juuri koeajolta palauttamani Mitsubishi L200:n luo.

Hannulan kehotuksesta hyppään rattiin, lyön nopean nelivedon päälle ja ajan ympyrää ratti ääriasennossa koko ajan. Mitsun pick-upissa on markkinoiden pienin kääntösäde. Voimansiirto ei myöskään ole kuivasta asfaltista moksiskaan, koska Mitsun nelivetoon kuuluu akseleiden välinen tasauspyörästö. Sen vuoksi nopealla nelarilla voi ajaa vaikka valtatiellä kesät ja talvet.

Lisäksi moottori on Kimmo Hannulan sanoin ”erinomainen”: Se on taloudellinen ja siinä on hyvä vääntö pienissä kierroksissa. Myöhemmin L200:een saa hybridimoottorin. Lava-auto ei siis  miellytä vain polttoaineen pihistelijää vaan myös ympäristöystävällisyyttä hakevaa kuljettajaa.

l200koew-ennakkojuttu vetotavan valintakytkinMinäkin ihastelin L200:n pientä kulutusta. Maanteistä ja Tourulan liikennevalopainajaisesta rakentuvan testilenkin jälkeen piti ihan tihrustaa, että näin lukeman 6,6 litraa satasella.

Nämä varusteet eivät kuitenkaan ole ase vain Hiluxia vastaan, eikä Toyotan legendalava-auto edes ole ainoa vastus tiellä myyntilastojen huipulle. L200:n edellä ovat muun muassa Hilux, Ranger ja Amarok.

Ostajista suurin osa on yrityksiä, maatalousyrittäjiä ja muita ammattikäyttäjiä, mutta kyllä pick-upeja tavan ihmisillekin menee – joskin ei juurikaan eteläisessä Suomessa. Nykyisin lava-auto otetaan yhä useammin harrasteautoksi. Halutaan auto veneen vetäjäksi tai kulkineeksi metsälle. Autossa pitää olla kykyä vetää painavaa kärryä ja kulkea hankalassa maastossa.

Automaattivaihteiston kannattajaksi kääntyneenä ihmettelen sitä, että L200:n perusmalliin ei pysty valitsemaan automaattivaihteistoa. Vain remmihytilliseen eli Double Cab -malliin automaatin saa. Se on Hannulan mukaan valmistajan linja, joka koskee koko Eurooppaa.

Syy on myyntimäärissä: remmihytit ovat suosittuja muualla paitsi Pohjoismaissa, ja sen verran pienen kysynnän vuoksi ei ruveta tekemään poikkeuksia.

Tosin Suomessa myytiin tiettynä aikana 65 prosenttia perushytillisiä L200:ia ja 35 prosenttia remmihytillisiä. ”Näen, että vuoden päästä tilanne on toinen”, Hannula sanoo. Tuskin moni kuitenkaan takapenkkejä valitsee, koska vero nostaisi hintaa paljon – tosin L200:n tapauksessa ei kuitenkaan tajuttoman paljon: Esimerkiksi Magnum Instyle -mallissa ero on ”vain” noin 9 000 euroa. Eräässä Amarok Canyonissa lisähintaa tulee noin 14 500 euroa.

l200koew-ennakkojuttu abcn pihassaKaikkihan eivät valitse autoa hinnan perusteella, mutta niin moni kuitenkin, että pdf:ien taulukoihin kannattaa saada mahdollisimman pieniä lukuja – tai sitten mahdollisimman laaja hintaan sisältyvien varusteiden luettelo.

L200:n iso etu on se, että samaan hintaan tai vähän kalliimmalla saa kattavasti vakiovarusteita. Siis muut pick-upit tulevat kalliimmiksi, kun oikeastaan aika tavanomaisia varusteita alkaa rastia tilauslomakkeeseen.

Mutta kuka arvostaa eniten hintaa, kuka sitten vaikkapa ulkoasua, mainetta tai tekniikkaa. Jokainen valitsee pick-upin mieltymystensä mukaan. ”Yhdelle maistuu suklaajätski, toiselle vanilja, kolmannelle mansikka”, kuten Kimmo Hannula asian ilmaisee.

KoeWETO L200:sta ilmestyy loppuvuoden aikana.