Ranger antaa vähemmän kuin lupaa – mutta ainahan sen voi lastuttaa

Muuten niin eurooppalaisesti sivistyneet lava-autot ovat viime aikoina saaneet messeviä moottorin lukemia. Mieltä ylentävää tehoahan moni lava-autoilija kaivannee. Minä ainakin: vaikka niin on moottorissa kokoa ja tehoa – ja ääntä lähtee – ei Wildtrak tunnu ripeältä.

Haaveiden lisääntyessä taloutta ohjaava yksikköni muistuttaa uusimmasta strategiasta, jonka mukaan pysytellään vanhassa mutta päivitellään sitä makeammaksi. Siinä strategiassa yhtenä keinona esitetään auton lastutusta, joka useimmiten tarkoittaa moottorin sähköisen ohjaimen eli ECU:n muokkaamista.

Helsingissä lomaillessani googletin lastutusta ja päädyin Malminkartanossa sijaitsevan ECU Helsinki -nimisen liikkeen nettisivuille. ECU Helsinki laittaa autoihin Celtic Tuningin ohjelmia. Lähetin liikkeeseen sähköpostia, ja salamannopeasti ECU Helsingin Fredrik vastasi minulle.

Puolella tonnilla Rangerin kärkimallin suorituskyky kasvaisi noin neljänneksen: teho nousisi 243 hevosvoimaan ja vääntö 569 newtonmetriin. Hah, johan luulisikin 3,2 litran koneesta saavan enemmän irti. Ei muuta kuin Rangerin kuano kohti Maltsuu!

ECU Helsingin tallilla tapaan samaisen Fredrikin, joka pääasiassa työskentelee ohjelmointien parissa. Hän kertoo heidän vähän aikaa sitten optimoineensa edellisen sukupolven Wildtrakin, ja toki heille on tuotu muitakin Rangereita. ”Lisäksi on ollut niin Hiluxeja, L200:ia kuin Amarokeja”, Fredrik mainitsee.

”Emme ole tarkkaan tilastoineet merkki- ja mallijakaumaa, joka varmastikin kulkee pohjimmiltaan käsi kädessä mallin yleisen suosion ja myyntimäärien kanssa.”

Ohjelmoinnin ajaksi akku kytketään virtalähteeseen, jotta jännite pysyy tasaisena.

Paikalle saapuu myös Arttu, joka vastaa muun muassa yrityksen hallinnosta. Yritys osoittautuukin laajemmaksi: ”Vuonna 2004 perustin Futurez.fi-nimisen yrityksen, joka tuo maahan ja myy tekniikan erikoisempia osia harraste- ja kilpakäyttöön”, Arttu valottaa.

”ECU Helsinki on oikeastaan Futurez.fi:n toimipiste, jonka perustimme noin vuosi sitten. Halusimme tehdä ohjelmoinnista isomman osan toimintaamme.”

ECU Helsinki optimoi noin 50 ajoneuvoa kuukausittain, ja ajoneuvot vaihtelevat kauppakasseista urheiluautoihin – ja niihin tavara-autoihin. Jopa raskaita tavara-autoja eli kuorma-autoja voidaan ohjelmoida.

”Keskitämme kuitenkin resurssimme ainakin tällä hetkellä pääosin kevyempään kalustoon”, Arttu toteaa. Sellaisella kalustolla minäkin olen saapunut, ja oma autoni on muun muassa reipasta moottoria lupaava varustelluin malli.

Mutta ovatko vain kärkipään malleja ostaneet – ja ehkäpä minun lailla odotuksia alhaisempaan suoristuskykyyn tyytymättömät – harkinneet lastutusta?

”Optimointi tuntuu olevan suosittua yhtä lailla niin malliston ylä- kuin alapäässäkin”, Arttu paljastaa ja jatkaa: ”Lisäksi joissakin malleissa tekniikka on joko osittain tai joissain tapauksissa jopa täysin identtistä eri tehoisten mallien kesken, rajaten merkittävät eroavaisuudet softapuolelle.”

”Tästä tietoisena ovat jotkut omistajat huomioineet jo ostopäätöksessä pienempitehoisen mallin potentiaalin ohjelmapäivityksen avulla.”

Lastutuksessa on kyse datan päivittämisestä, ja vuoden 2016 Wildtrakissa datan siirto kaapelitse onnistuu helposti.

Lastutuksessa ei asiakkaita kiinnosta pelkästään suorituskyvyn kasvu, eikä sekään välttämättä vain paremman kiihtyvyyden vuoksi. Itse asiassa lastutusta parempi sana on optimointi, koska ECU:n ohjelmointi uusiksi parantaa moottorin ohjausta kokonaisvaltaisesti.

”Tyypillisesti omistaja päätyy optimointiin saadakseen helpommin ajettavan, vääntävämmän moottorin ja lisäbonuksena hieman kevyemmän polttoainelaskun”, Arttu paljastaa, ja silloin minä innostun: kulutus on ollut Wildtrakissa käsittämättömän suuri!

ECU Helsingin Artun mukaan eri malleihin haetaan eri lopputuloksia. ”Joissain vaihteiston toimintaan haetaan jouhevuutta; tietyissä pakettiautoissa taasen esimerkkinä seitinohut alavääntö tekee normaalista käytöstä raskaamman kuorman kanssa hankalaa.”

Minulle optimoinnin puolisen tonnin paikkeilla oleva hinta ei näyttäydy suurena varsinkin, kun mietin lastutusta vaihtoehtona uudesta autosta maksamiselle suorituskyvyn vuoksi. Wildtrakhan on mielettömän komea ja toimiva auto kaikin puolin. Mitä kuitenkin punnitsen eniten, on tehtaan myöntämä takuu.

Eroa kiihtyvyydessä mitattiin myös OBD-pistokkeeseen kytketyllä laitteella.

Arttu kehottaakin optimointia miettiviä harkitsemaan takuuseen liittyvät seikat tarkkaan. ”Olisi hölmöä väittää etteikö auton virittäminen muodossa tai toisessa voisi vaikuttaa takuun kattavuuteen, ainakin teoriassa.”

”Käytännössä optimointi on tavattoman yleistä uusissakin autoissa, ja myös tulkinnat sen vaikutuksesta takuuseen tuntuvat vaihtelevan suuresti. Huonoimmassa tapauksessa ohjelmamuutos voisi ilmi käydessään rajata moottorin ja voimansiirron takuuta, kun taas toisessa ääripäässä olemme optimoineet autoja jopa autoliikkeen toimeksiantoina, kun potentiaalinen asiakas on näin toivonut.”

Optimointi ei myöskään ole lopullista, ja Artun mukaan on ollut tapauksia, joissa takuun alaisen vian tai takaisinkutsukampanjan ajaksi on tehdasasetukset tilapäisesti palautettu. ”Celtic myöntää tehdastakuun alaisille, maksimissaan kolme vuotta vanhoille  autoille myös lisätakuun moottorin- ja voimansiirron osalta, josta löytyy verkkosivuiltamme lisätietoa.”

Kaivan Wildtrakin hansikaslokerosta Fordin yleiset takuuehdot. Niiden mukaan valmistaja ei ”hyväksy eikä kannusta kolmansia osapuolia” muuttamaan moottoria ohjaavaa järjestelmää eikä takuu kata muutoksien aiheuttamia välillisiä vaurioita.  Fordin asiakaspalvelustakin kysyin asiasta yleisellä tasolla, eikä aspa yksinkertaisesti vain suosittele lastutusta.

Toisaalta minua mietityttää ohjelmoinnin riskitkin. Jos mennään sörkkimään valmistajan herkkää, monimutkaista sähkön ja älyn sisältävää työtä, eikö se voi hajota? Tai toisaalta kun moottorista puristetaan enemmän irti, sen metalliosat esimerkiksi eivät kestäkään?

”Hakuna matata”, ECU Helsingin Arttu toteaa. Hänen mukaansa optimoinnissa ei moottoreista revitä irti kaikkea mahdollista, vaan pelivaraa jätetään.

”Celtic Tuningilla kunkin automallin suorituskyky rajataan tekniikan heikoimman lenkin mukaan, ja niin mittavalla turvamarginaalilla, ettei auton käyttöikä, luotettavuus tai huoltotarve muutu alkuperäisestä.”

”Lähtökohtana toki on ehjä, ja asianmukaisesti huollettu auto. Jos autossa jonkinlaista orastavaa kulumaa tai vikaa pilkistää, se suorituskyvyn kasvaessa helposti korostuu. Mutta tällöin puhutaan kuluvista osista, jotka olisivat ennen pitkää vaihtolistalla joka tapauksessa.”

”Huipputehon ja -väännön numerot ovat vain yksi osa kokonaisuutta ja auton käytännön ajettavuutta. Fiksusti toimittaessa optimointi on erinomainen tapa parantaa autonsa voimalinjaa kaikilla tavoin, ja hyötyihin nähden varsin kohtuullisin kustannuksin.”

Tehojen optimoinnissa yksinkertaisesti moottoria ohjaavalle laitteelle eli ECU:lle ohjelmoidaan uusi toimintapa. Normaalistihan ECU ohjaa moottoria muun muassa ilmamäärästä, kaasupolkimen asennosta, lämpötilasta ja nopeudesta saadun datan perusteella. ECU:n säätöihin valmistajat ovat kuitenkin jättäneet pelivaraa, jota hyödynnetään optimoinnissa.

ECU Helsingillä ohjelmointi etenee rutiininomaisesti. Aluksi auton alkuperäinen data luetaan talteen. Sen pohjalta muokataan uusi ohjelma, ja sitten autolla ajetaan koeajo keräten niin sanottua livedataa monilta konehuoneen antureilta.

Koeajon jälkeen ECU:hun kirjoitetaan uusi ohjelma alkuperäisen datan tilalle. Autolle tehdään diagnostiikkatestit, jotta nähdään, että asiattomia virhekoodeja ei ole. Auto myös koeajetaan uudelleen, ja silloinkin livedataa kerätään.

Optimoinnissa ei tarvitse tehdä juotoksia tai muitakaan rakenteellisia muutoksia, vaan kyse tosiaan on datasta. Toisaalta joissakin automalleissa saatetaan joutua avaamaan ECU:n kansi, jolloin se joudutaan kiinnittämään uusiksi. Toki se palautetaan silloinkin alkuperäisen veroiseksi. Useimmiten kuitenkin ohjelmointi onnistuu vain liittämällä kaapeli.

Minulla alkaa siis olla edellytyksiä päätöksen muodostamiselle: jotkin mahdollisista takuukorjauksista voivat tulla maksettavikseni, mutta optimointi on turvallista. Rangerista tulee suorituskykyisempi, ja ennen kaikkea kulutus pienenee!

Vielä Arttu lisää sen, että ECU Helsinki palauttaa veloituksetta alkuperäiset asetukset 14 vuorokauden ajan.

”Tällainen tyytyväisyystakuu on mielestämme itsestään selvä asia, joka tulee ilman muuta tämäntyyppiselle tuotteelle myöntää. Asiakas pääsee näin itse kokeilemaan lopputulosta omassa arkiajossaan ilman arvailua.”

Ja autohan on tosiaan mahdollista palauttaa tehdasasetuksille milloin vain.

”Vähemmän yllättäen käytännössä eivät asiakkaamme ole tähän 14 päivän aikana juuri nähneet aihetta. Joitakin poikkeustapauksia tulee mieleen – jokin odottamaton käänne on johtanut esimerkiksi auton myyntiin ja ’uunituore’ softa on karsittu varustelistalta takaisin lompakon puolelle.”

Ranger kuvataan vielä optimoinnin valmistuttua, jotta siitä saadaan referenssi ECU Helsingin nettisivuille. Kuvaamiseen kysytään asiakkaalta lupa.

Minäkään en luultavasti näe aihetta alkuperäisten asetusten palauttamiseen. Lyhyesti sanottuna optimoitu Ranger tuntuu reippaammalta. ECU Helsinki myös mielenkiinnosta mittasi suorituskykyä ennen ja jälkeen optimoinnin. Kiihtyvyys nollasta sataan on lähes 10 prosenttia parempi, ja kiihtyvyydessä 60 kilometristä tunnissa oli jo toistakymmentä prosenttia eroa.

Suhteelliset erot eivät ehkä päätä huimaa, mutta Ranger painaa paljon ja kiihtyvyyden parantuminen ei ole optimoinnin ainoa ja aina ensisijainenkaan lopputulos.

Toinen ja minulle erittäin tärkeä lopputulos on myös polttoaineen kulutuksen oletettava pienentyminen. Jään kulutusta seuraamaan ja palaan asiaan myöhemmin. Ehkäpä kulutuksessa ero on niin suuri, että puolen tuhannen euron optimointi maksaa itsensä takaisin hyvinkin pian.

Ja toisaalta voin kyllä todeta, että pirteämmän tuntuisen Rangerin penkillä kokemani fiilis on minut saanut rahallisen menetyksen jo unohtamaan.

Kaupunkilaisen lava-auto sammui keskelle kaupunkia, ja siitä alkoivat ikävät ajat

On se pirun jännää omistaa kaupunkilaisen lava-auto.

Ajelet töistä kotiin ylpeänä kalliista autostasi kuunnellen DJ Kridlokkia latelemassa rahattoman arki painaa päälle minkäs tuhlaat, aivan kuin se kertoisi kaltaisesi elämästä, ja sitten autosi sammuu eikä enää inahdakaan.

Ja 2010-luvun auto, jossa jökötät keskellä Puistokatua lähellä Yliopistonkadun risteystä, on Wildtrak, täydellisin Wildtrak ikinä ja täydellinen pick-up. Onneksi on lauantai, eikä ruokaostoksissakaan ole mitään nopeasti pilaantuvaa, mutta Pride Orange on turhankin erottuva.

Sitten kun hinausauto on vienut vasta puolitoistavuotisen autosi tutkittavaksi paikalliseen merkkiliikkeeseen, käyt läpi raskaita ajatuksia: Millä minä liikun? Milloin saan auton takaisin? Mikä siinä on vikana? Kuka maksaa viulut?

Onneksi vian korjaus menee takuuseen ja saat autoliikkeeltä sijaisautoksi 2017-vuoden Transitin. Korjaaminen venyy harmillisesti useaan viikkoon, mutta lopulta vika saadaan poistetuksi.

Mutta sitten on jotain, mikä ei vain harmita, vaan suorastaan jäytää sinua sisältä päin: Voinko enää luottaa autooni?

Risteykseen en toivoisi enää toiste jääväni, vaikka työn puolesta olenkin tottunut muiden kulkemisen mahdolliseen häiritsemiseen. Pahintahan on näystä löydettävissä oleva ironia. Valitettavasti aina viat vain eivät kauheasti varoita etukäteen.

Pari sataa metriä ennen sammahdusta auto oli alkanut voimakkaasti jyristää, kunnes sitten pysähtyminen punaisiin valoihin oli sammuttanut moottorin lopullisesti. Vikahan olisi voinut olla vaikkapa momentinmuuntimessa, ellei auto olisi lakannut kokonaan reagoimasta virta-avaimeen, moottorin symboli olisi aiemmin syttynyt mittaristoon ja auto myös savuttanut kiihdyttäessä.

Ohjekirjankin mukaan merkkivalo kertoo päästöihin liittyvästä viasta, ja savutus kiihdyttäessä tukee vain havaintoa. Koska ohjekirja ei merkkivalosta enempää kerro, voin esimerkiksi vain todeta, että vissiin ei vain Euro V -normit nyt täyty mutta auto kulkee. Varataan aikaa korjaamolle, kun kiireet helpottavat.

Toiseksi on rasittavaa elää odotuksessa, kun vika ei selviä nopeasti ja helposti ja kun lopulta lasku voi pamahtaa itselle.

Sammumisen jälkeen itse asiassa Ranger kertaalleen palautettiin minulle: Hiukkassuodattimen anturi oli luullut, että hiukkassuodatin ylikuumee, ja siksi se oli sammuttanut auton. Anturi vain ohjelmoitiin uusiksi, ja vian piti olla sillä selvä. Todellisuudessa savutus kiihdyttäessä jatkui edelleen, ja muutaman päivän päästä moottorisymboli syttyi jälleen.

Palautettuani auton merkkiliikkeeseen siellä epäiltiin sitä, että öljyä olisi laitettu liikaa moottoriin: sieltä löytyi 13 litraa öljyä, vaikka sitä pitäisi olla 9 litraa. Viimeksi moottorin öljyyn oli koskenut määräaikaishuollon tehnyt liike. Hommat keskeytettiin, ja aloin tutkia kuluttajan oikeuksia, mutta sitten vika ei tainnut ollakaan öljyssä. Ainakaan yksistään.

Huollon huomio kiinnittyi moottorin ruiskutussuuttimiin. Ne lähtivät Tampereelle tutkittavaksi, ja niin muutaman viikon jälkeen viaksi todettiin viidennen sylinterin ruiskutussuuttimen vuoto. Suutin vaihdettiin uuteen, ja Rangerilla pystyi taas ajamaan.

Huoltoneuvoja ei pystynyt antamaan syyksi suuttimen hajoamiseen oikein muuta kuin siinä vallitsevaa 2 000 barin painetta ja mahdollista vikaa suuttimessa. Siis osien on tarkoitus kestää rasitusta, mutta niinkin ankarassa rasituksessa vaikkapa pienestäkin hiusmurtumasta tulee ongelmia.

Viime talvenahan Rangerin turbon siipi vääntyi, ja turbokin joutuu kestämään kovia paineita. Oliko turbossakin sattunut olemaan vaikkapa jokin pieni valuvirhe?

Vai oliko siellä jokin anturi sekoillut ja pistänyt vähän turhan rankkoja rasituksia mekaanisiin osiin?

Ranger on ollut oireilematta kolme päivää. Mikäli vikaa ei tule viikkoon pariin, varmaan voin taas varovasti hengittää. Mikäli vikaa ei tule pariin kuukauteen, voinen suorastaan huokaista – helpotuksesta.

Näinpä minä sitten ajelen töistä kotiin pettyneenä kalliiseen autoon kuuntelen tarkasti silkkaa moottorin ääntä.

Vastasin vakuutusmyyjälle ja kilpailutin huollon – säästin 600 euroa

Senhän tietää yritysnumerosta: puhelinmyyjä soittaa. Mutta kuunnellaan nyt kuitenkin.

LähiTapiolan myyjä se oli, ja hän halusi antaa tarjouksen vakuutuksesta. Vakuutuksia koskeva lakihan oli muuttunut, ja nyt Rangerin ja Hondan pakollinen liikennevakuutus sekä Rangerin osakasko irtoaisivat 630 eurolla vuodeksi.

Tsekkasin POP Vakuutuksen asiakirjat: eroa vuosimaksuissa oli peräti 439 euroa.

LähiTapiolan vakuutus olisi kuitenkin toistaiseksi voimassa, kuten lain mukaan liikennevakuutuksen kuuluukin olla. Mitään estettä vaihtamiselle ei täten ollut. Niinpä puhelinmyyjän kanssa syntyi kaupat.

Mielettömän iso ero oli nimenomaan Honda-mopon vuosimaksussa. Aikanaan vaihtaessani Rangerin vakuutusta Popiin hämmennyin siitä, että sen vuosimaksu oli satasen muita pienempi. Näinpä oletin siltä tulevan edullinen vakuutus prätkäänkin. Tosiasiassa maksuksi tuli hieman yli 600 egeä.

Juuri kehuin hinnan pienenevän seisonnan ajaksi, mutta kun seisonta päättyi, vakuutusyhtiö muisti minua reippaalla maksulla. Nyt siis LähiTapiolassa säästän satoja euroja jo ilman mitään seisontaa, ja seisontaan laittaminenkin pienentää maksua.

Vertailu ei ole tokikaan sinänsä reilua, että LähiTapiola hyödynsi muuttunutta vakuutuslakia. Pop Vakuutuksesta minulla oli vanhan lain aikaan tehty sopimus voimassa – mutta olisihan yhtiö voinut tehdä kilpailijoiden pelossa paremman tarjouksen. LähiTapiolaan vaihtamisen jälkeen Popista tosin tarjous tuli, mutta hinta oli edelleen isompi.

Vakuutusten hinnan laskua taas selittää – ainakin vakuutusyhtiöiden mukaan – lain muuttuminen vuodenvaihteessa. Aivan kuin laki olisi aiemmin kieltänyt alentamasta hintoja.

Nyt vakuutusyhtiö voi hyödyntää vakuutuksen ottajan vahinkohistoriaa joustavammin. Vahinkohistoriaa sen ei esimerkiksi tarvitse sitoa ottajan yhteen ajoneuvoon, vaan voi huomioida sen saman henkilön muiden ajoneuvojen vakuutuksen hinnan määrittelemisessä.

Vakuutuksen hintahan muodostuu, kun lähtöhinnasta vähennetään bonuksen mukainen prosentuaalinen osuus. Vakuutusyhtiö voi siten tehdä tarjouksen joko lähtö- eli perushintaa tai sitten bonusta muokkaamalla. Erityisesti bonuksien suuruuksia yhtiöiden näkee mainostavan. Laki ei määrittele lähtö- ja maksimibonusta, mutta yrityksen on sovellettava mallia samalla tavalla kaikille henkilöasiakkailleen.

Mielenkiintoista onkin perushinnan määräytyminen. Vakuutusyhtiöhän voi tarjota jopa 55 prossan lähtöbonuksen. Jos perushinta on vaikkapa 600 euroa, jää maksettavaa 270 euroa. Jos lähtöhinta onkin 1 200 euroa, laskuun pamahtaa 420 euroa.

Miten perusmaksu määräytyy? Esimerkiksi LähiTapiola kertoo, että ajoneuvon sylinteritilavuus, teho, ikä ja paino sekä vakuutuksen ottajan ikä ja kotipaikka vaikuttavat lähtöhintaan. Mutta tuleeko esimerkiksi jokaisesta ikävuodesta suhteellinen alennus, ja onko jokaisella kotipaikalla jokin kerroin? Helsinki-kerroin voisi olla 1,22 ja Jyväskylä-kerroin 1,09?

Tokihan yhtiöt pyrkivät tekemään voittoa, joten maksu tuskin määräytyy vain riskitekijöiden perusteilla. Tärkeämpää on saada asiakkaita, ja heitä saadaan houkuttelevilla lukemilla: joko isoilla bonusprosenteilla tai pienillä loppusummilla.

Kannattaa siis kilpailuttaa.

Niin kuin auton määräaikainen huolto. Aiemmin puolustin merkkiliikkeeseen, Rangerin tapauksessa Käyttöautoon, viemistä vaivattomuudella, eli laiskuudella, mutta silloin ei ollutkaan Wildtrakin järkyttävä kulutus vielä alkanut hiertää ja asuntolainaa tullut otettua.

Nykyisin jokainen euro tuntuu isolta säästöltä, ja siksi ruokalistankin laatiminen on tuotteiden sovittelemista hinnan kokoisiin aukkoihin. Ehkä ennen en uskonut myöskään kilpailutuksella olevan muutamia euroja isompaa vaikutusta.

Rangerin ekan huollon lähestyessä päädyin Googlella Autojerry-nimiselle sivustolle, joka kilpailuttaa huollot. Palveluun jätetään vain auton rekisterinumero sekä kilometrilukema ja jäädään odottelemaan tarjouksia yrityksiltä. Edes takuusta ei tarvitse murehtia, sillä se ei raukea, vaikkei merkkiliikkeessä asioisikaan.

Kolmessa neljässä päivässä tarjouksia tuli kolmelta jyväskyläläiseltä autoliikkeeltä. Lisäksi pyysin sähköpostitse tarjouksen Käyttöautosta. Merkkiliike olisi ottanut noin 380 euroa, kun taas Euromasterilta tuli 149 euron tarjous. Sisältö oli kuitenkin sama. Muiden liikkeiden hinta oli 200 rahan tietämillä. Valintani oli kristallinkirkas.

Palvelu pelasi hyvin. Jätin auton aamulla työmatkan varrella olevan Euromasterin pihaan, tipautin avaimet laatikkoon kävelin loput 1,5 kilometriä töihin. Huolto valmistui aamulla muutamien tuntien aikana, ja siitä soitettiin minulle.

Maksaessani sain erikseen pyytämättä selostuksen tehdyistä töistä ja käytetyistä osista. Se tuntui hyvältä palvelulta verratessani vuoden takaiseen keikkaan Käyttöautossa, jossa huoltoneuvoja antoi listauksen pitkin hampain sitä pyytäessäni.

Ainoa miinus Euromasterille tulee siitä, että hyväksyttyäni tarjouksen Autojerryssä yhteydenottoa ei kuulunut nopeasti, joten jouduin itse ottamaan yhteyttä liikkeeseen. Lisäksi halpaan hintaan ei kuulu sijaisautoa, joten jos huoltamosta on päästävä toiselle puolelle kaupunkia, on kenties pohdittava huollon paikka uusiksi.

Miksi huollon hinta voi niin paljon erota? Kilpailu on kiristynyt, mikä näkyy tarjousten kysymisenä useasta liikkeestä. Jotkin korjaamot saattavat käyttää halvempia vähemmän laadukkaita osia.

Euromasterin osat ovat kuitin mukaan läheltä ja laadukkaita. Enemmän uskoisin siihen, että Euromasterilla on isona kansainvälisenä ketjuna mahdollista painaa hintoja alas. Renkaisiin liittyvän bisneksen oheen sitä paitsi tuonee ajoneuvon korjaamisen ja huoltamisen katoavan pienillä investoineilla.

Joka tapauksessa loppusumma, eli laskuun päätyvä hinta, merkitsee paljon. Huoltojen ja vakuutusten osalta ehkä olemme tottuneet satojen ja taas satojen eurojen suuruiseen hintaan. Hinnan jääminen muutamaan sataseen onkin tämän kokoluokan summissa tilaisuus, jota ei kannata ohittaa.

Hipokoon Palkkikuono täydellisyyttä – janoinen se perkele on

Kevät. Uuden kukoistuksen aika. Lumet katosivat katuojiin lorisevina vesinoroina, ensimmäiset leskenlehdet nousivat tienpenkereille ja kullanoranssi lava-auto saapui asfaltinharmaaseen kaupunkiin.

Tykästyin Wildtrakiin välittömästi, ja kirjoitin blogiini kaksi kovaa väitettä: Ensinnäkin katsoin uutuuden olevan paras Wildtrak ikinä ja toiseksi aloin pitää sitä täydellisenä lava-autona.

Tuli kesä, ja se kesä oli upea. Aurinko sai penkkien leijonanoranssin pinnan hohtamaan, ja kuudesta kaiuttimesta Bluetoothin kautta soi kesäjyty kiesin lipuessa paratiisissa. Wildtrakin 3,2-litraisen dieselin äänet olivat rakkaan lemmikkini, leijonan, murinaa.

Kunnes koitti syksy. Kura peitti oranssin harjan, ja kun minä sen putsasin, oli se pian uudelleen kurassa. Kelit kylmenivät, ja työpaikalla odotti aina iltapäivällä kolea auto. Loppuvuosi toi Hiluxin, Amarokin ja Ford Raptorin. Ostin Hondan mopomoottoripyöränkin, ja ajelin lähes koko ajan sillä.

Aloin kyseenalaistaa kahta kovaa väitettäni.

Samoihin aikoihin Wildtrak alkoi vinkua. Sen kuuli, kun pienensi volan: viheltävä, varmasti ennen kuulumaton ääni, joka liittyi kiihdyttämiseen. Vein kiesin kiirehtimättä Käyttöautoon. Ääni johtui siitä, että turbon siipi oli vääntynyt.

Miten näin voi tapahtua täydelliselle lava-autolle?

Fiilis ei ollut ollut niin ankea koko sinä aikana, jonka olin uuden Wildtrakin omistanut. Kesä oli peittynyt mustuuteen, ja leijonanoranssi oli menettänyt hohtonsa.

Tokihan nyt vain on turbo hajonnut yhden kerran, ja esimerkiksi sähköisesti kytkettävä neliveto, liukasjärjestelmä ja automaattivaihteisto ovat pelanneet hienosti. Turbonkin korvasi takuu.

Silti: Turbosta aiheutui vaivaa. Samaan aikaan auto kuraantui yhä uudestaan, pesi sitä miten usein hyvänsä, ja verkkopankkiin tipahteli vakuutuslaskua ja ajoneuvoveroa. Dieselikin rupesi maksamaan kymmeniä senttejä enemmän litralta.

Se jos mikä kyrsii, sillä Palkkikuono kuluttaa dieseliä ihan vimmatusti. Jos reissaan pääkaupunkiseudulle tai nautin kesälomasta Hyvinkään mökillä, saan varata tankkauksiin 120 euroa. Sillä ostaisin vaikka menopaluun bussilla Jyväskylään jokaiselle lomapäivälle. Hondakin vie vain hieman yli kolme ja puoli litraa.

Rangerin huippumallin kulutus onkin eurooppalaisista lava-autoista hirvittävimpiä: kaupungissa menekki on 10-12 litraa satasella, ja maantielläkin menee vähintään 9 litraa. Kulutus ei siis ole ainakaan pienentynyt edellisestä sukupolvesta.

Alanko pitää Wildtrakia vain autona? Sinä välineenä paikasta toiseen siirtymiseksi, joka aiheuttaa vain huolia ja murheita? Ja johon kuluu rahaa!

Tammikuun auringossa hohtavan pellon ajourissa on kymmenisen senttiä lunta. Puuvarastolle ja sieltä pois olin kylläkin päässyt, mutta pellolla oli aiemmin talvella ollut vaikeuksia edetä.

Eiku sinne vain, totean ja käskytän Wildtrakin pakkaslumeen. Huojun penkissä raskaan korin seilatessa pellon kinkamissa. Hidas neliveto välittää 200-hevosvoimaisen moottorin voimaa isoihin pyöriin. Noooin, siinä mentiin terävän poikittaisen vaon yli. Käännän Wildtrakin laakeasti kaartamalla takaisin tulosuuntaan.

 

Wildtrak edelleen tarjoaa mielettömän nautinnollisia hetkiä ainakin kahdessa tilanteessa: kun möyrin hankalissa paikoissa ja kun vaihteisto S-tilassa teen voimaa pursuavia kiihdytyksiä. Nekin tuntuvat maukkaammilta pienellä lumisella metsäautotiellä.

Kolmas tilanne on oikeastaan se, kun aistin upeaa ohjaamoa. SYNC II:n kosketusnäyttö, okei, on aika retardi, mutta ajofiiliksen hulppeutta se ei pilaa. Sitä, että pellin alla on voimaa, jota on helppo ohjata ylevältä penkiltä monipuolisen varustelun ympäröimänä.

Silloin en ajattele polttoaineeseen upottamaani rahaa, vakuutuslaskuja, turboa ja pesemistä. Tai pesemistä sen verran, että pesun jälkeen Wildtrak mylvii kymmenen kertaa upeampana.

Tulosuuntaan pelto viettää hieman ylöspäin. Kytken vielä varmuudeksi tasauspyörästön lukon. Sen tarpeellisuuden ylipäätään olen kyseenalaistanut, mutta epäilemättä se tuo pellolle varmuutta. Tokihan Rangerin lukko toimii vain pienissä nopeuksissa ja sen voi kytkeä vain paikallaan ollessa, mutta ei lava-autossa muuta tarvita.

Rangerin ulkoasu miellyttää edelleen minua täysin. Se ei ole vanhentunut, vaikka uusia autoja on julkistettu – toisin kuin edeltäjä. Tuima, kulmikas kuono on hemmetin komea. Ja Wildtrak-oranssi ei vanhene koskaan.

Jos tietyt asiat, kuten kulutus ja kosketusnäyttö, olisivat kunnossa, kyllähän tämä vuonna 2016 tullut yksilö olisi täydellisin Wildtrak ikinä. Vai parasko se käyttämäni sana oli? No, sekä paras että täydellisin.

 

Mitä sitten tulee täydelliseen lava-autoon? Todennäköisesti jos omistaisin vaikkapa uuden Raptorin, sen jäätävä koko ja tehot voisivat pudottaa Wildtrakin kakkoseksi.

Raptor on kuitenkin lähinnä utopia saatavuuden ja hinnan vuoksi. Ja siitähän on kyse: Wildtrak oli kaikista mahdollisista autoista se, jonka halusinkin omistaa, koska siinä täyttyivät erinomaisesti kriteerini omasta autosta. Sitä se on edelleenkin.

Jos lava-auton täydellisyys vaatii sen, että autoa ei koskaan halua vaihtaa, niin sitten ainakaan Wildtrak ei ole täydellinen. Ainahan voi vaikkapa tulla uusi Wildtrak, jossa kulutus on kohdallaan ja kosketusnäyttökin mainio.

Sitä odotellessani taidankin yhä useammin valita parkkihallissa Hondan.

Kyllä lava-autolla voi ajaa hankeen kuin hankeen

Lava-autoahan ei tehdasvarusteissa kannata ajouran ulkopuolelle viedä. Maavaraa on 20–24 senttiä, ja renkaat ovat enemmän maantiellä mukavat kuin maastossa pitävät.

Jo 15 senttiä lunta, yhtä lailla höttöistyvän kuivaa kuin tamppaantuvan märkää, kahmaisee auton otteeseensa, vaikka kuinka olisi hidas neliveto ja taka-akselin lukko. Se, että moni pyörä välittää voimaa, ei auta, jos pyörän alla ei ole pitoa.

Näin helppoa on olla viisas jälkeenpäin. Helmikuisena lauantaina olin kuitenkin ollut äärettömän varma etukäteen.

Lumiketjut olivat vieläkin hankkimatta, saati sitten karkeasti kuvioidut renkaat. Mutta eihän niitä sellaisissa olosuhteissa tarvitse.

Nimittäin usein olen ajanut muun muassa 15-senttisessä lumessa, koska Rangerin, ja koeajamieni autojen, lavalla on ollut pistolapio. Mikäli lumen alla vain on kantavaa maata, voin lapioida uran auki. Lukuisia kertoja olen jäänyt kiinni mutta myös päässyt pois.

Kotiseudulla möyriessäni olen myös pitänyt mielessä naapurin isännän ja hänen traktorinsa. Tai siis lähinnä hetkellisesti kelannut, mitä sitten, jos sattuisin istahtamaan. Olisihan se nyt todella kiusallista pirauttaa.

Blogini oli tarvinnut hyvän kuvan Wildtrakista. Sen oli oltava erityinen kuva, ja millään asfalttitien reunalla ei maastokykyisestä autosta sellaista otosta saa.

Pellon reunassa kulkevan vanhan maantien pohjalla oltaisiin maastossa, ja tausta olisi tasaisen valkoinen. Maantieltä Wildtrak laskeutuu aikaisempia uria pitkin varmasti. Koukkaan pellolle kääntääkseni auton.

Kuskin puoleinen etupyörä humahtaa syvään vakoon. Laitan pakin silmään ja haen jalalla kaasusta pidon rajaa. Ei, ei palaa samaa uraakaan. Mikäs siinä, jokainen kerta on ollut uusi haaste.

Otan lapion ja poistan lumet pyörien edestä ja takaa. Kuskin puolen etupyörä näyttää pahalta: se on syvässä vaossa. Kummankaan taka-akselin pyörän pito ei riitä liikuttamaan etupyörää rännin seinämää ylös. Eipä ole tasauspyörästön lukostakaan iloa.

Haen kuusenoksia takapyörien ja etupyörien alle. Ei riitä. Eivät havut tosin oikein meinaa sinne olennaisimpaan renkaan ja maan väliin mennä.

Ah, viritelläänpäs kameraa tässä välissä. Kuvaamaanhan tänne olin tullut. Ohi ajelee jatkuvasti autoja. Jarruvalot vilkkuvat maastoajon näytökseni kohdalla.

Vilkaisen uudestaan keulaan: ettei vain pohja makaisi pellon päällä?

Etupyörän alle pitäisi siis saada tavaraa. Haen lahoamaan jääneestä puupinostani klapeja ja riu’unpätkiä. Pystyn heijaamaan Rangeria kymmenisen senttiä, mutta eivät puut pyörän alle itsestään mene.

Ennen en olekaan koittanut työntää ohjaamosta lapiolla klapeja etupyörän alle samalla, kun yritän heijata autoa sen, minkä automaatilla voi.

Ehkä kolmen vartin jälkeen jokunen puu on pyörän alla. Käyn hakkaamassa takapyörän edestä jäätynyttä multaa tasaisemmaksi, jotta vastusta olisi mahdollisimman vähän. Pistolapion viuhutessa lentelee pari kipinää.

Siirryn luultavasti jo kolmannenkymmenennen kerran rattiin. Lähden hakemaan taas kaasupolkimesta pistettä, jossa juuri hyvä määrä voimaa siirtyy pyöriin. Jes – auto liikkuu edestakaisin jo tuplasti pidemmin!

Kun autoa saa sahaamaan näinkin paljon, se nousee montusta. Innoissani etupyörät edelleen käännettyinä peruutan Rangerin tuntemattomaan hankeen. Muutaman metrin jälkeen taka-akseli humahtaa vakoon.

Voi helvetti.

Ei liiku yhtään eteen eikä taakse. Huokaisen. Taaempana pellon reunassa kamera nököttää jalustalla. Olen saanut jo tarpeeksi kuvia.

Äskeinen kaksi tuntia kestänyt urakka on vienyt minusta paljon intoa. Nousen autosta ja vilkaisen taka-akselin suuntaan. Olisipa ollut karkeasti kuvioidut renkaat. Ketjut olisivat olleet niitäkin kovempi sana.

Tällä kertaa vako on syvempi. Taka-akselin etu- ja takapuoli näyttävät lepäävän hangen päällä. Itse asiassa auto näyttäisi istuneen jäisen maan päälle. Sitä kivenkovaa maata minä en lapiolla saisi pois.

Istuudun vielä ratin taakse ja yritän eteen ja taakse. Pyörät äärivasemmalle, ja sitten eteen ja taakse. Pyörät äärioikealle, ja eteen ja taakse. Viuuuuuuuh, kuuluu renkaiden sutiessa lumella. Ei helvetti. Luonto oli taas kyykistänyt mahtailevan auton.

Otan puhelimen käteeni. Hetken empimisen jälkeen soitan naapurin isännälle. Kyselen, onko hän kotona ja voisiko hän tulla kiskaisemaan minut pois. Kerron olevani pellolla jumissa omalla autolla.

”Miten sää sinne sen ajoit?”, naapuri kysyy.

Autoa pestessä tajuaa, mitä oma auto on

Olen mökillä. Täällä on vesiletku, ruiskukärki siihen, pesusieni ja vahashampoota. Täällä on tilaa, ja aikaa. Se siis tapahtuu nyt: pesen Wildtrakin.

autonpesu-ajovalo vesisuihkussa

Ja se on enemmän kuin sitä, että hoidan yhden tehtävän pois alta. Puut halottu, laituri pesty ja nurmikko leikattu, joten nyt on tämän vuoro. Ei, auton pesu on palkkio töiden tekemisestä.

autonpesu-sieni levittää vahaa

Se on sitä, että palautan mielettömän komean Wildtrak-oranssin hehkuunsa. Koko päivän se on pihassa näyttänyt kurjalta. Vanhentuneelta. Kuluneelta. Ne ajatukset huuhtelen nyt pois.

Ruiskutan vettä konepellille, levitän pesuvahaa, ja sitten pääsen parhaaseen kohtaan: huuhtelen moskan pois. Katson, kuinka vesi kulkee kalvona ja työntää pesuvahan ja tiellä kertyneen pölyn seoksen maahan.

autonpesu-takalaidan muutos likainen autonpesu-takalaidan muutos puhdas

Sitten siirryn keulan sivuun. Mustan jykevän puskurin viereen, särmikkäiden ajovalojen lähelle, voimanlähdettä suojaavaan kuoreen.

Kuljetan kättä sileällä pinnalla ja tunnen kaareutuvat muodot. Katson Wildtrakin muotoja aivan läheltä, löydän yksityiskohtia ja näen kuoren sisään. Villipeto.

autonpesu-kyljen muskelit

Mietin, miten paljon enemmän auton pesu onkaan kuin velvollisuus. Se on tunteellista suhtautumista autoon, suoranaista tunnesidettä: Omaa autoa ei viedä pestäväksi, koska silloin ei itse huolehtisi autostaan. Jättäisi itsensä arvailujen varaan. Pintaan ei saa tulla yhtäkään naarmua eikä jäädä yhtäkään roskaa. Auton pinta on kauttaaltaan putsattava.

Suihkutan vettä katolle. Se on pääni korkeudella; auto on melkein omistajaansa korkeampi. Sitten sieni: laajoja, edestakaisia pyyhkäisyjä, kattokaiteiden altakin. Sieni jättimäisen renkaan päälle ja huuhtelu.

Seuraan veden valumista sivuikkunoita pitkin ja pysäytän katseeni oranssi-mustiin penkkeihin. Fiilistelen ajamista: voimakas murina aina kaasua painaessa, kepeää etenemistä ja vallan mainio rattituntuma.

Suihkutan vettä kylkiin vielä uudestaan, ihan varmuuden vuoksi, sillä huolimattoman työn huomaa heti auton kuivuttua. Kuinka perhanan makean auton!

autonpesu-penkit pisaroiden takana

Entä jos Wildtrak olisi robottiauto?

Kysymys pysäyttää aina. Itsestään ajavat autot ovat tosi lähellä. Ne mullistavat maailman: liikenneonnettomuudet ja kuolemat vähenevät, ja lukemattomat ihmiset menettävät työnsä. Rahaa säästyy miljoonia ja taas miljoonia.

Sinusta tulee autosi matkustaja. Autosi kuljettaa sinua. Se kuljettaa ehkä monia muitakin. Jättää sinut mökkisi pihaan ja lähtee kurvaamaan kohti seuraavaa matkustajaa. Onko se edes sinun autosi?

autonpesu-paperitesti pyyhkäisyautonpesu-paperitesti tulos

Ahdistavaa. Näistä ajatuksista täytyy päästä eroon.

Olen jo toisen kyljen kimpussa. Ammun törkyyn vettä. Hailakka oranssi peittyy utuisen suihkun ja sen aikaansaamien pyörteiden ja roiskeiden alle. Pursotan puhdistusvahaa sieneen, pyörittelen sientä pellillä ja tähtään vesisuihkun pintaan.

Nyt pinta säkenöi komeasti. Vesi jää sen päälle kauniiksi pisaroiksi. Voimakkaat ulkonemat, palkit, tangot ja vanteet hekunoivat. Ajovaloissa on jylhä, uskollinen katse.

Tällainen auton pitää olla.

autonpesu-kylki ja teksti puhtaina

 

Hienoin hetki oli silloin, kun auto oli hangessa

Äkkiä tavarat uuteen autoon. Parkkikiekko, kauppakassit, rullamitta, käsipyyhepaperit. Ai niin, takaosan lokerossa on vielä työkäsineitä. Huh huh, kun on roskia lattiat täynnä. Likainen auto.

Ja kun vertaa tuohon vieressä olevaan uuteen Wildtrakiin, niin on vanha aika pyöreä. Särmitön. Taitaa olla matalampi keulakin.

Blogin perustamisesta asti olen hehkuttanut 2012 julkaistua Wildtrakia. On dynaaminen, järkälemäinen, tyydytyksen tunnetta herättävästi voimakas, kolossaalinen… Mitä se sitten on uuden vieressä sammutettuna jököttäessään, valmiina siirtymään myyntivalmistelujen syövereihin? Huononnäköinen.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

Kun syksyllä 2014 lähdin edellisellä Wildtrakilla, Wisentillä, autoliikkeen pihasta, koin ensimmäisen parhaan hetken: työkalu oli vaihtunut moderniksi lava-autoksi. Oli automaattinen vaihteisto, isosti tehoa, monipuolinen viihdekeskus, nopeuslukitsin, peruutuskamera.

wisentti14-parhaat raptorin vieressä

Suorastaan viihteellisen vaivatonta ajaminen oli aina siitä asti. Ainakin niin kauan, kuin ajoin hyväkuntoisella tiellä.

Pick-upilla minun oli kuitenkin päästävä myös haastavampiin paikkoihin. Wildtrakinkin oli tarkoitus olla auto, jolla voisin kuljettaa tavaraa tien ulkopuoleltakin. Ja siellä ehkä vietinkin parhaat hetket Wisentin kanssa. Ne tilanteet, kun oikeasti piti löytyä vetokykyä – ja nekin hetket, kun sitä ei ollutkaan riittävästi.

Maaliskuun hangenkuorilla uljas lumenpöllyinen marssi loppui lyhyeen, kun Wildtrak lysähti kuoren alta paljastuvaan höttölumeen. Pistolapiota heiluttaessani ensinnäkin koin suuren onnistumisen: lava-auton saa syvältä hangesta puolen sadan metrin päähän kantavalle maalle.

wisentti14-parhaat jäljet kevättalven möyrinnästä

Toiseksi sain rohkeuden viedä autoja hankeen jatkossakin. Kuluneena keväänä plussakelien kastelema lumihanki meinasi varsinkin tamppaannuttuaan olla pulmallinen, mutta viimeistään kuusen oksien avulla sain Wildtrakin ojasta takaisin tielle.

Kuusen oksat pelastivat aikaisempanakin talvena Wisentin pihatien penkasta, ja silloinhan vielä meinasi peili osua metsälehmuksen runkoon vauhdilla kantavalle alustalle peruuttaessani. Siitä parin sentin etäisyydestä, ja Wildtrakin rajallisuudesta lumihangessa, sain jonkin aikaa kuulla mukana olleelta kaverilta. Huumorin aihekin Wildtrak, tai minun pöhinäni siitä, on aina ollut.

On Wisentti onnistunutkin hangessa. Kerran se vei meidät pieneen eräseikkailuun, saunomaan talviseen pihasaunaan. Kaivo oli jäässä ja puut kosteita, joten kiuas sytytettiin kuusen alaoksilla ja lumesta sulatettiin vettä muuripadassa. Kyllä maistui löylyt, ja kylmä juoma.

Ehkä parhaan hetken Wisentin kanssa kuitenkin koin aivan sen viimeisinä viikkoina, kun olin ollut Nyrölän tähtitornilla fiilistelemässä kevättalven kaunista yötaivasta. Hetki sitten lähtenyt kävijä kiiruhti takaisin kysymään: ”Olikos jollakulla sellainen maasturi?”

Mukanani kulkeville pistolapiolle ja hinausliinalle oli käyttöä: Auton oikea etukulma oli juuttunut tienpenkkaan melko jyrkässä alamäessä. Sorapintainen tie oli suurimmaksi osaksi jäisen lumen peitossa, joten sulaneista kohdista oli lapiolla hakattava soraa Wisentin renkaiden alle. Niin auto penkasta nousi, kun käytössä oli neliveto ja muutama työntäjä.

wisentti14-parhaat koivukuorma lavalla ja kärrissä

Kaikkiin noin puolen vuoden aikana kokemiini parhaisiin hetkiin liittyvät Wildtrakin ominaisuudet, joista kovasti pidän: perinteinen neliveto tarvittaessa hitaasti välitettynä, iso voima, kyky kuljettaa tarvikkeita ja automaattinen vaihteisto.

Saarijärvellä Wisentin näin aivan hiljattain, joten ei se ole edes kauas lähtenyt. Toisaalta mitäpä minä suotta alan haikailla sen perään.

Olen vakuuttunut, että uusikin auto osoittautuu jykeväksi, monipuoliseksi kulkupeliksi. Ja että se tarjoaa mieleen painuvia hetkiä. Lukeehan sen kyljessä sentään Wildtrak.

Nämä olivat vuosimallin 2014 Rangerin ongelmat

Saan kohta uuden Wildtrakin. Edellinen oli minulla puolitoista vuotta, ja elämä sen kanssa on ollut nautinnollista. Kerron ensiksi ikävät puolet eli sen, mitä ongelmia auton kanssa oli. Myöhemmin julkaisen tekstin, jossa muistelen parhaita hetkiä Wisentin kanssa.

Akku

Syksyllä 2015 akku teki tenät, kun auto oli ollut parkissa kolme päivää. Lisäksi akku saattoi kylmillä keleillä tyhjetä 9-tuntisen työvuoron aikana, jos avain oli virtalukossa.

Avaintahan ei selvästikään kannata virtalukkoon jättää, ja jokseenkin todennäköisesti syksyn tapauksessa jokin ylimääräinen oli jäänyt virtaa kuluttamaan. Wisentti oli myöhemmin vähintään yhtä pitkän ajan parkissa, eikä akku silloin tyhjentynyt.

Kyseessä oli ihan alkuperäinen, tehtaalla asennettu 60 ampeeritunnin akku. Hieman varmemmin virtaongelmilta voisi välttyä vaihtamalla akun esimerkiksi 80 ampeeritunnin akkuun tai käyttämällä akun lämmitintä.

Luistonesto

Luistonesto jäi kaksi kertaa jumiin talvella 2015. Muistaakseni molemmilla kerroilla pakkasta oli vähintään 15 astetta. Mittaristoon syttyi luistoneston aktivoitumisesta kertova merkkivalo pysyvästi, ja auto ei tahtonut edetä lainkaan. Se ikään kuin suti alati.

Sain auton toimimaan normaalisti pysäyttämällä sen, sammuttamalla moottorin ja sitten käynnistämällä uudelleen. Vika ei toistunut talvella 2016 – ei edes alkutalven kovien pakkasten aikaan.

Syytä vikaan en tullut selvittäneeksi. Se ei tärkeää ollutkaan, koska vika katosi ja oli yhteydessä kylmiin keleihin. Kenties anturissa oli jäätä – tai olin kytkenyt nelivedon huonosti. Kytkentä jää helposti vailinnaiseksi, jos esimerkiksi moottorissa on ollut kierroksia.

Momentinmuunnin

Momentinmuunnin katkaisee yhteyden moottorin ja vaihteiston välillä erittäin helposti. Momun toiminnassa ei tunnu olevan oikein johdonmukaisuutta, vaikka Fordin asiakaspalvelun vastaus sellaiseen viittaa. Onhan jopa mahdollista, että momu on viallinen.

Käytännössä ominaisuudesta ei ole muuta haittaa kuin se, että rullaaminen on hankalaa. Näinpä polttoainettakin kuluu enemmän.

wisentti14-viat vaihteenvalitsin

Kulutus

Kulutus on luvattua korkeampi: Talvella taajamassa dieseliä katoaa jopa 12-13 litraa satasella. Parhaimmillaankin, kesällä pitkää matkaa ajaessani, polttoainetta kuluu noin 9 litraa sataasella. Vaikka yllä kertomani momentinmuuntimen ominaisuus kulutusta nostaakin, jättimäinen menekki tuskin yksin siitä johtuu.

Pick-upinkin kulutukseksi 12-13 litraa sadalla kilometrillä on paljon, sillä uusien sukupolvien lava-autot vievät valmistajien mukaan 6-7 litraa satkulla. Onneksi sentään Ford lupaa uuden Rangerin vievän vähemmän ainetta.

Eberspächer

Tehtaalla Rangeriin asennettu polttoaineella toimiva lisälämmitin on ollut jäätävä pettymys. Paremmalla sanalla pettymystä ei voisi kuvatakaan, sillä tunnelma ohjaamossa kylmää moottoria käyntiin nirhatessani on ollut vähintäänkin jäisen viileä.

wisentti14-viat avaimet ja eberin kake

Eberspächerin on voinut käynnistää suoraan ohjaamossa olevasta kytkimestä: ensin laite alkaa vinkua, ja sittemmin kuulaassa päivässä kuuluu lämmittävä pöhinä. Kovilla pakkasilla varsinkaan kuluneena talvena ei Eberi ole lähtenyt autossa olevasta kytkimestä päälle. En ole edes kovin monta kymmentä kertaa puolentoista vuoden aikana lämmitintä käynnistänyt.

Hy-hyh-hemmetti, mikä romu. Vanha kunnon sähköllä toimiva lämmitin, haluan sinut takaisin.

Rullattava alumiininen lavakate

On se cool, lisävarusteen nimitys meinaan. Ja edelleenhän sellainen lavakate innostaa minua: helposti syrjään siirrettävä tyylikäs kate, jolla voi ensinnäkin suojata kuorman luonnolta ja toiseksi varmistaa kuorman. Mutta heti kun katetta yrittää tosielämässä käyttää, alan inhota viritystä.

wisentti14-viat katteen tiiviste

Uskomatonta kuin se onkin, katteella on lukuisia ongelmia. Tiiviste liukuu katteen ja uran välistä ja jää repsottamaan rumasti. Kate jäätyy talvella kiinni. Vesi jäätyy katteen päälle levyksi. Kate vuotaa hieman vettä. Katteen lukitsemiseksi sen joutuu aina käyttämään ohjaamon puoleisessa päädyssä. Katteen vapauttamiseksi painettava nappi ja sen sisällä oleva lukko jäätyvät.

Rullattavassa alumiinisessa katteessa on enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Silti kehtaavat pyytää siitä yli tuhat euroa. Ei jatkoon.

Viihdekeskuksen näyttö

Tiedän, että valitukseni näytöistä on hifistelyä ainakin fontin tylsyyden osalta. Uskoisin kuitenkin nykyistä jättitelkkareihin ja -puhelimiin tottunutta kansaa häiritsevän näytön pienuus. Onneton telkänkolo keskipaneelin yläosassa.

Aika usein minusta tuntuu, että näyttö on Rangerin julkaisun aikaan varmasti ollut mahdollista tehdä kunnolla. Esimerkiksi sellaiseksi, kuin seuraavassa sukupolvessa on. Ehkäpä Ford kuitenkin halusi jättää houkuttimen seuraavaan sukupolveen, jonka tiesi julkaisevansa kolmen, neljän vuoden sisään? Huijatakseen rahat ostajilta?

Joo joo, en minä foliohattua kuitenkaan päässäni pidä.

wisentti14-viat viihdekeskuksen näyttö

Viisaampana jatkoon

Nyt kun olen käynyt listauksen läpi, huomaan osalla vioista olevan yhteinen tekijä: suomalainen sää ja varsinkin siihen kuuluva kylmyys. Hah, Ranger on testattu Australian armottomissa olosuhteissa, mutta niistä on puuttunut Suomen talvi.

Seuraavassa Wildtrakissa korjaantuu varmasti näyttö ja todennäköisesti kulutus. Lavakatteen ja Eberspächerin ongelma poistuu siksi, että en valinnut niitä uuteen autoon. Siihen tosin vaikutti paljon myös hinta. Eberin sijaan otan luotettavan sähköllä toimivan lämppärin.

Vaihteistoa ei Ford ainakaan ole maininnut muuttaneensa, mutta ihan hyvin sitäkin on saatettu hieman parannella – varsinkin, kun kulutuksen luvataan pienenevän. Toisaalta uudistuneen ulkokuoren, etunenässä kuonon kärjen, alla voisi ihan hyvin olla pitkälti sama Ranger, jotta voitaisiin käyttää edellisen sukupolven osia.

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin selviää vastaus uuden auton saavuttua Jyväskylän hoodeille.

Paukkupakkanen koettaa auton ja minut

Pakkasta on 25 astetta. On kuivaa ja kirkasta sateisen loppuvuoden jälkeen. Ennen kaikkea on hyytävän kylmää, ja kaupunkiasunnossani puhkun vimmaa: haaste on heitetty.

Lähden metsämaalle ottamaan selvää, vieläkö minussa on samanlaista sitkeyttä kuin viisitoista vuotta sitten. Kun edes naamaa kiristävä, sormet tunnottomiksi ruttaava pakkanen ei pitänyt poissa ulkoilman leikeistä.

pakkashaaste-haavat aurinkoa vasten

Loppiaisena vuonna 2016 ei vain olisi kyse leikkimisestä. Liiteriä olisi järkkäiltävä ja puita tehtävä lisää. Mutta ehkä se, niin kuin lapsuuden leikitkin, olisi nautiskelua. Terapiaa mielelle.

Haaste on heitetty myös Rangerille. Viime aikoina on paljon puhuttu autojen ongelmista kireillä pakkasilla. Niitä vielä Suomessakin on. Pakkaan laukkuun työrukkaset ja niiden sisärukkaset, villasukat, topatut työhousut, kahvia ja keksejä.

On huojentavaa käynnistää Wildtrak lämpimässä hallissa. Eberspächer on, mutta siihen ei voi luottaa. Onhan lämmin ympäristö autolle joka tapauksessa paras.

pakkashaaste-pilkonta ylhäältä

Maallapa ei lämmintä hallia ole. Itsestä on silti huolehdittava ensimmäiseksi. Teen ensi töikseni tulet kammarin pönttöuuniin. Koko huonetta ei tarvitse lämmittää. Tehokkaasti lämmittävä tuli riittää.

Sitten on rankakasan vuoro. Syksyllä keräämiäni puita olisi pätkittävä, pilkottava ja pinottava. Kylmä ja kuiva ilma kiristää kasvoja. Moottorisahan hihna on kohmeessa, joten joudun viemään sahan uunin äärelle. Samalla heitän pari puuta liekkeihin.

Huolehdin Wildtrakin moottorista käynnistelemällä sitä noin tunnin välein. Samalla käyn ajamassa metsätiellä ja nautiskelen, kun Wisentti ryntäisee kaasupolkimen painalluksella ja luo taakseen näyttävää lumipössäkkää.

Ja taas on käytävä lisäämässä puuta ja vetristämässä varpaita ja sormia. Turvakengät kopisevat tuvan lattian lankuilla kuin kaviot.

pakkashaaste-huurteinen ikkuna

Vietän työmaalla viitisen tuntia – siihen asti, kun aurinko alkaa painua mailleen. On pakko mennä hetkeksi hiljenemään laskeutuvan auringon kajon äärelle, aukon reunalle, korkean kannon päälle.

Olen äärettömässä hiljaisuudessa, katson kaukaisen taivaanrannan latvarivistöihin ja uppoudun ajatuksiin.

Takkatuli on hiipunut kirkkaanpunaiseksi hehkumaksi. Kuivatan riippulukkoja vielä kuumuudessa ja vaihdan koleassa kammarissa arkivaatteet.

Wildtrak on kylmä, vaikka onkin ollut sammuksissa hetken. Moottori kuitenkin korahtaa näpäkästi käyntiin. Työpäivän tai yön jälkeen startti hinkkaisi pidempään, mutta kyllä kone käyntiin lähtisi. Rankkaa se sille varmasti on.

Eivät paukkupakkaset silti anna lainkaan armoa. Mutta Ranger kestää, ja minä kestän.

pakkashaaste-auringon kajo aukossa

Wildtrak täytti vuoden eikä lähtenyt käyntiin

Vuoden täyttyminen tiesi myös ensimmäistä määräaikaishuoltoa. Wildtrak melkein siirtyi Käyttöautolle hinausauton kyydissä. Falckin kaveri tuli parkkialueelle valmiina tarvittaessa kiskaisemaan pick-upin lavetille, mutta päätimme vielä kokeilla apuvirtaa. Aiemmin kaverin Toyotasta apuvirran antaminen ei välttämättä ollut ollut niin toimiva keino kuin virran syöttäminen ammattimaisin välinein kuorma-autosta. Lähtihän Wildtrak sitten käyntiin.

Sain Wildtrakin juurikin 11. syyskuuta vuonna 2014. Perjantaille osuvat yksivuotissynttärit tiesivät siis käyntiä huoltolassa, sillä huoltoväli on joko 30 000 kilometriä tai 1 vuosi. Kun tuskasta itkien kurkistin matkamittariin, Wildtrakin kuluneisuusindikaattoriksi osoittautui noin 15 000 kilometriä. No, ei se niin paha ollut.

Isuzun koeajon vuoksi Wisentti oli seisonut reilu kolme vuorokautta parkissa. Kun torstaiaamuna töihin lähtiessäni napautin kaukosäädintä, valot eivät välähtäneet tuttuun tapaan. Virtalukossa avaimen kääntämisestä ei tapahtunut mitään. Lähdin duuniin fillarilla.

Kun iltapäivällä kytkimme Tojotan akusta kaapelit, virta-avaimen käynnistysasennossa kuului konehuoneesta pelkkää naksutusta. Siinä vaiheessa päättelin, että vika on jossain muussa kuin akussa. Olin väärässä – hinuristakin jouduimme kuitenkin antamaan virtaa reilun 10 minuuttia ennen kuin auto nirhahti käyntiin. Akku oli ollut täysin tyhjä.

Minulla ei varmasti ollut jäänyt mitään virtaa kuluttavaa laitetta päälle tai esimerkiksi pistorasiaan kytkettynä. Olikohan akku sitten rikki tai vuotiko jostakin virtaa?

Akku tarkastettiin pyynnöstäni huollossa ja sen todettiin olevan kunnossa. Samoin laturi. Huoltoneuvoja sanoikin, että auton ollessa pidempään käyttämättömänä voi 60 ampeeritunnin vakioakku tyhjetä. Deal with it. Mutta hintaan noin 140 euroa voidaan kyllä laittaa 80 ampeeritunnin akku.

Jos oletetaan, että akku olisi tyhjentynyt tasan kolmessa vuorokaudessa, olisi virtaa kulunut noin 0,8 ampeeria tunnissa. Ihan hyvin jokin tällaisen nykyaikaisen auton järjestelmän anturi tai merkkivalo voisi sen verran kuluttaa. Eipä parane kovin monta päivää seisottaa Rangeria.

Muuten huollossa vaihdettin moottorin öljy sekä öljynsuodatin ja tarkastettiin ajoneuvo. Pyysin, ja vaivattomasti sainkin, listan tarkastuksen kohteista. Wildtrakiin ei ollut tullut vaurioita maastossa ajamisenkaan vuoksi. Toisaalta itsekin tarkkailen autoa möyrinnän jälkeen enkä ollut näkyviä vaurioita huomannut.

Hyvin laiskasti olin valinnut huoltopaikaksi Käyttöauton eli merkkiliikkeen ja vieläpä sen, mistä Rangerin ostinkin. Tulin siis höynäytetyksi ja maksoin turhaan satoja euroja, kun pikkupajassa olisin saanut hei varmaan kympillä eikä takuukaan olis menny. Halusin kuitenkin ajan varaamisen olevan vaivatonta ja huollon olevan lähellä työpaikkaa.

Huolto maksoikin hitusen päälle 300 euroa, ja työn osuus siitä oli puolet. Itse asiassa paketin hinta oli aluksi lähemmäs 400 euroa, mutta kun laskun maksettuani kysyin vielä selvyyttä huoltoväleihin, huoltoneuvoja huomasi veloittaneensa toisesta määräaikaishuollosta. Tämä oli ensimmäinen. Mietin vain, miten 75 euroa olisi jäänyt Käyttöauton arkkuun ikuisiksi ajoiksi, jos olisin vain napannut kuitin ja astellut auton luokse.

Käväisin myös automyynnin puolella, koska edellisenä päivänä Ford oli laittanut nettiin uuden Rangerin hinnaston. Olen vakavissani siis päivittämässä Wisentin vuoden 2016 malliin. Suositushinnat ovat suunnilleen samat kuin nykyisen ikäpolven autoissa viime syksynä, mutta lisää tonneja maahantuoja sitten lähteekin kahmimaan lisävarusteilla. Esimerkiksi hehkutetut kaista-avustin ja edessä oleva tutka ovatkin lähes tuhannen euron arvoisia ruutuun laitettavia rasteja jopa Wildtrak-mallissa.

Jätin ainakin toistaiseksi varoitusjärjestelmät pois, sillä en oikeastaan kaipaa piipityksiä ja voluumin hiljennyksiä. Pistin pakettiin vetokoukun, Off-Road Packin sekä metallivärin. Myyjä jäi kollegansa kanssa laskemaan tarjousta ja minä käväisen lauantaina kuulemassa ehdotuksen välirahasta.