Oma soitin teki Rangerista täydellisemmän

Wildtrakin ainoa iso puute on kunnollinen viihdekeskus. Kunnolliseksi minun kriitereilläni riittää se, että auton kajareihin saa kuulumaan oman musiikin joko AUX-liitännän, USB-liitännän tai langattoman tekniikan, kuten Bluetoothin, kautta. Uusissa autoissa on yleensä nämä kaikki, eikä esimerkiksi AUX ole varmastikaan ollut mikään harvinaisuus edes vuoden 2009 autoissa. Rangereissa se vain on ollut. Tekeepä kipeää myöntää tämä.

Aivan uusissa autoissa oman soittimen asennus on siis tarpeetonta mutta todennäköisesti se on myös mahdotonta. Keskipaneeli on luultavasti yhtenäinen, joten siihen kuuluvia osia pääsee vaihtamaan ehkä vain purkamalla noin puolet sisätiloista. Senkin jälkeen on vissiin sekoittanut koko auton sähköisen järjestelmän.

Minä vitkuttelin Rangerin soittimen kanssa vuoden päivät. Toisaalta se näytti liian vaivalloiselta. Varmaan pitäisi purkaa hirveen monta osaa ja sitkin mää saattaisin rikkoa jotain. Toisaalta keskipaneeli vain jotenkin huokui mahdollisuutta muokata sitä tehtaalta poistumisen jälkeenkin. Paneeli koostuu selkeästi useista palasista. Ruuveja ei vain näkynyt missään. Ruuvit auton sisätiloissahan ovat vaaraksi silmille varsinkin, jos ne ovat oikeaa metallia.

Tehtaan keskipaneeli näyttää tältä.
Tehtaan keskipaneeli näyttää tältä.

Etsin netistä ohjeita paneelin irroittamiseksi ja ohjeet lopulta löytyivät: Ensin ilmastoinnin kierrekytkimet on vedettävä ulos. Sen jälkeen avataan esiin tulevat kaksi ruuvia ja lopulta koko soittimen ja ilmastoinnin muodostama yksikkö vedetään ulos keskipaneelista.

Seurasin ohjeita ja ne pitivät kuin pitivät paikkansa. Käytännössä myös hätävilkkujen katkaisijan, soittimen sekä ilmastoinnin johdot oli irrotettava, mutta ne olivat kiinni idioottivarmoin pikaliittimin.

Tilanne alkoi näyttää lupaavalta. Tehtaalla asennettu yksikön tilalle pitäisi vain hankkia sellainen yksikkö, johon oman soittimen saisi mutta joka näyttäisi vielä jotenkuten alkuperäiseltä. Tähän hätään oli mäntsäläläisellä JJ-Tuonnilla tarjota asennuskaulus, joka sopisi kaikkiin vuosien 2006–2012 Rangereihin.

omawildtrak-tehdassoit-pistorasia
Ylhäällä on tehtaan soittimen pistorasia, eli auton virtajohdon pistokkeessa oli reiät piikkejä vastaavissa kohdissa. Alhaalla taas on oman soittimen ISO-pistoke.

Myös tehdassoittimen ja oman soittimen pistokkeiden eron aiheuttama kimuranttius ratkesi. Lähetin vain kuvat JJ-Tuontiin ja sieltä kaivettiin sovitin. Sovittimessa tosin oli sekä naaras- että urospistokkeet, mutta napsautin vain urospuolen johdot poikki ja tilanne oli sillä selvä.

Soittimen asentaminen oli lopulta äärimmäisen vaivatonta. Himo Sporty-o:n popittamiseen Rangerin kajareista oli niin suuri, että vaihdoin soittimen Matkahuollon noutopisteen pihassa. Tehtaan yksiköstä piti vain siirtää nappulat asennuskaulukseen, mikä tarkoitti käytännössä parin ruuvin ruuvaamista ja kahden nastan klipsauttamista reikään.

Siinä vaiheessa, kun soitin oli kiinni ja painoin playta ja musiikki toistui ympärilläni, olin viimeinkin vapaa Bluetooth-kuulokkeista. Pystyin viimeinkin avaamaan ikkunan ja popittaa sillain ihan oikeasti. Wildtrak tuli yhä täydellisemmäksi. Oikeanlainen bassojytäävä musiikki oikeastaan sai olon istuimella yhä jykevämmäksi.

Jospa minä en sinusta luopuisikaan, Wildtrak.

Autosta tulee oma vasta siistinä

Mikään uusi auto, ostin sen sitten uutena tai käytettynä, ei tunnu omalta heti. Auton täytyy ensin tulla kaikin puolin tutuksi minulle. Minun on saatava tuntuma auton käsittelemiseen niin vauhdissa kuin paikallaan, ja kaikkien vipujen ja nappuloiden toiminnan täytyy selvitä.

Lisäksi jos ostan auton käytettynä, on olo aivan aluksi kuin jokun toisen autossa. Tavarat ovat miten sattuu, ja osa roinasta voi olla ihan turhaa. Autossa saattaa olla jokin nenään pistävä haju, tai se voi olla kauttaaltaan likainen. Ennen kaikkea kuskin penkillä on istunut joku toinen – valtaistuimen säädöt ovat siis todennäköisesti täysin väärät, ja pahimmillaan istuja ei ole kohdellut istuinta oikealla tavalla.

Käytetyn auton omaksi saattamiseen siis ei kuulu pelkästään nopeat toimenpiteet penkin säätämisestä tavaroiden järjestelemiseen vaan lisäksi auton perusteellinen siivous ja kunnostus. Mitsu oli erittäin likainen, sillä joka paikassa oli havunneulasia, puruja ja hiekkaa. Mustuneista kohdista näki, mitä auton osia tulee käsiteltyä usein ja mihin kohtiin kyynärpää on ajaessa kiva tukea. Auto olikin ollut metsäalan yrittäjällä.

Mitsussa häiritsi myös pyyhkijänsulkien huono kunto, kuskin puolen astinlaudan räpätys sekä perävaunun pistorasian hapettumat. Niidenkin fiksaaminen tuli mukaan työlistaan. Muitakin kohteita olisi ollut, mutta niiden korjaaminen olisi ollut liian työlästä tai minulla ei olisi riittänyt taidot.

Olen aika pitkälti täydellisyyden tavoittelija, joten minulle ei roskien siivoamiseksi riitä lattiamattojen puistelu. Joka ikinen havunneula ja koirankarva on saatava pois autosta silloin, kun on aika siivota auto. Toisaalta vaikka siivoankin auton viimeisen päälle, päästän sen myös helposti roskaantumaan. Joka tapauksessa imurin suutin oli saatava hankaliinkiin paikkoihin eli muun muassa penkkien ja penkkien välissä olevan korokkeen väliin.

Penkkien kiinnitystä tutkimalla sain selville, että penkin ovat kiinni neljällä pultilla kustakin nurkasta ja lisäksi istuinlämmittien virtajohto oli kiinni toisessa johdossa helpolla liittimellä. Näinpä päätin vain ottaa penkit irti, jolloin pääsin todella vaivattomasti imuroimaan loputkin roskat autosta.

Mustumat oli helppo saada pois suihkuttamalla niihin puhdistusvaahtoa, antamalla aineen vaikuttaa ja lopulta pyyhkimällä läntit säämiskällä ja käsipyyhepapereilla. Täydellisyyden tavoittelijana halusin saada liat pois myös sellaisista rasittavista paikoista kuin puhaltimien säleiköistä, vaihdekepin haitarimaisen suojuksen väleistä ja lokeroiden pohjalta. Näistä paikoista selvisin käyttämällä apuna esimerkiksi ruuvimeisseliä, joka mahtui säämiskä ympärillään ahtaisiin väleihin paremmin kuin sormet.

Putsauksen jälkeen vuorossa oli astinlauta. Astinlauta oli kahden lattaraudan päällä, ja lattaraudat oli kiinnitetty runkopalkkiin aivan kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Lattarautaan astinlauta oli kiinnitetty siten, että astinlaudassa olevissa urissa oli pulttien kannat ja pultit oli kiristetty astinlautaan. Koska astinlaudan urien reunat olivat muljaantuneet pulttien kohdalta, eivät pulttien kannat enää onnistuneet pitämään astinlautaa kiinni. Näinpä se rämisi häiritsevästi.

Korjasin tilanteen aika laiskasti kohdistamalla pultit vain eri kohtaan astinlautaa. Tämä vaati lattaraudan saamista eri kohtaan. Sain sen eri kohtaan kääntämällä runkopalkissa olevan raudan toiseen asentoon mutta kiinnittämällä sen kuitenkin samoihin ruuvinreikiin. Samalla uusin kaikki ruostuneet pultit ja mutterit. Vaikka pultit olisivatkin sinkittyä terästä, ovat ne maantiellä niin ankarissa oloissa, että ennen pitkää ne ruostuvat. Yksi vaihtoehto olisikin käyttää haponkestävää terästä, mutta mieluummin rautatavaran vain uusi silloin tällöin.

Lopuksi vaihdoin vetokoukun pistorasian uuteen, koska vanhan pistorasian kansi oli lerpallaan ja navat hapettuneet. Pistorasiahan oli tavanomainen tapaan 7-napainen, ja johdot sain oikeisiin napoihin ottamalla mallia vanhan pistorasian kytkennöistä. Sen sijaan vanhan pistorasian irrottaminen osoittautui hankalaksi.

Pistorasia oli nimittäin kiinni rautalevyssä pulteilla, joiden kannassa oli ura ruuvitaltalle. Kyseessä on juurikin vihoviimeinen vaihtoehto paikkaan, jossa ruuvi aivan varmasti ruostuu pilalle. Yritä sitten pitää ruuvitaltalla ruuvia paikallaan, kun kanta muljahtaa ennemmin pilalle kuin kiinni ruostunut mutteri aukeaa. Lopulta pistinkin ruuvit rautasahalla poikki nylkyttämällä rautasauhaa auton alla paikassa, jossa saha mahtui liikkumaan edestakaisin 5 sentin matkalla.

Niinpä Mitsubishi alkoi olla ajokuntoinen, ja oli aika aloittaa lava-autoon tutustuminen.