Liikoja kuvitellut asiakas palasi Jyväskylään ostamaan Wildtrakin

Piti se entisen asiakaspalvelijan viba paikkaansa. Asiakas joskus vain kuvittelee olevansa oikeassa. Sitten kun hän äänestää jaloillaan suuressa oikeassa olemisen varmuudessa ja havaitseekin olleensa väärässä, niin, noh, hän vain vaikenee virheistään ja askeltaa varovasti takaisin.

Herttoniemen-keikka oli pettymys. Ajaessani Amarokia takaisin Vantaalle avasin sähköpostista autoliikkeen tarjouksen ja hain silmiini välirahan. Väliraha oli yhtä suuri kuin jyväskyläläisessä liikkeessä, ja olin kuitenkin pitänyt sitä tarjousta huonona. Goddamnit! Jääkö Wildtrak ostamatta kokonaan? Enhän minä ollut varautunut maksamaan 5 000 euroa suurempaa hintaa autosta.

Otin yhteyttä Herttoniemen automyyjään ja sovin tapaamisen kasvotusten saman tien, kun kerran olin pääkaupunkiseudulle ajamassa. Ehkä pöydän ääressä voitaisiin vääntää minua miellyttävästä hinnasta tehokkaammin. Jotenkin kuitenkin uumoilin, että 5 000 euroa ei hinnasta lähtisi. Ei lähtenytkään. Vain tasasumman päällä ollut 700 euroa saatiin saksittua, ja sitten oltiin äärimmäisen tiukassa hinnassa. Oli vissiin sellainen tietoinen tinkimisvara ollut se seiskasatanen.

Alun perinhän olin budjetoinut rahani Wildtrakin ostamiseksi sen hinnan mukaan, jonka eräs autoliike oli ilmoittanut netissä Wildtrakin hinnaksi. Totta kai tiesin, että netissä esillä oleva hinta ei ole mitenkään muuttumaton mutta varmasti se olisi riittävän lähellä totuutta. Lisäksi muiden Rangereiden viralliset hinnat tukivat teoriaa, että tavoittelemani Wildtrak veroineen maksaisi noin 45 000 öröä.

Auton hinta olikin vain noussut tässä varmaan taloustilanteen kurjuudessa ja autokaupan ahdingossa. Autokuskille jo entuudestaan korkeissa sfääreissä liikkuvat rahasummat olivat yhä korkeammalla – juuri kun vuosien työllä oli päässyt lähelle sitä entistä tasoa. Suorastaan liekehtivä himo komeaa autoa kohtaan törmäsi todellisuuden karuuteen. Antaisiko autokuski periksi raa’alle maailmalle vai nousisiko hitaasti uuteen taistoon? Autokuski nousi uuteen taistoon – painetaan vain lisää duunia ja hankitaan se perhanan Wildtrak! Sitten, kun auto olisi minulla, voisin levätä ja olla onnellinen.

Otin kokonaan uuden kurssin. Torjuin Helsingin tarjouksen, heitin Amarokin muiden Volkswageneiden sekaan, otin Wildtrak seniorin ja lähdin taivaltamaan takaisin kohti Jyväskylää. Jyväskylässä askelsin varovasti takaisin autoliikkeeseen, jonka tarjoukset olin aiemmin niin itsevarmana asiakkaana hylännyt. ”Mitäs me sovittiinkaan välirahasta?”, kysyin ensimmäiseksi vakiomyyjältä. Tarjous oli entisellään. Olinkin yhtäkkiä taas tyytyväinen asiakas, joka oli valmiina äänestämään jaloillaan ja vaikka käsillään tämän nimenomaisen liikkeen puolesta.

Jyväskylän tarjous oli näennäisesti 5 000 euroa parempi. En siis suoranaisesti säästänyt 5 000:tä euroa. Ensinnäkin molemmissa liikkeissä Wildtrakin lähtöhinta oli melkein yhtä suuri. Jyväskylän hinta tosin oli hieman pienempi. Toiseksi molemmat liikkeet pyysivät suurin piirtein yhtä suuren välirahan.

Jyväskylän liike kuitenkin tarjosi samalla välirahalla Wildtrakiin rullattavan lavakatteen sekä polttoainetta käyttävän lisälämmittimen, Ebersprächerin. Niiden yhteishinnaksi tuli juurikin noin 5 000 euroa. Kun sitten auton hintakin oli 5 000 euroa kalliimpi, väliraha kuitenkin kuroutui yhtä suureksi, koska vanhasta autosta Jyväskylä hyvitti paljon enemmän ja pienemmästä lähtöhinnasta tuli loput. Asiakas kyllä arvostaa varsin paljon enemmän sitä, että autoliike antaa vanhasta 22 000 euroa kuin että se antaa 18 500 euroa. Toki hyvitys on aina suhteessa myytävään autoon, mutta parempi tarjous voittaa.

Jyväskylällä oli myös se ässä hihassaan, että heille oli varattu auto tehtaan lastausalueelta. Se siis käytännössä tarkoittaa sitä, että Fordin Etelä-Afrikan-tehtaan pihassa on oranssi, automaattivaihteinen perushytti-Wildtrak valmiina lastattavaksi laivaan. Auto on oletettavasti Keski-Suomen pääkaupungissa 9. elokuuta, kun Helsinki olisi tilannut auton tehtaalta ja auto olisi oletettavasti ollut Suomen pääkaupungissa joulukuussa 2014 – tammikuussa 2015. Minä pidän tarkoista ajankohdista, ja tässä tapauksessa myös mahdollisimman pian koittavista.

En ollut kiinnostunut kysymään enää kolmannesta liikkeestä tarjousta. Olisihan voinut olla mahdollista, että yksi liike jossain Pohojanmaalla tai vaikka Suomen Turussa olisi läimäissyt pöytään esimerkiksi 3 000 euroa pienemmän välirahan. Tai sitten se olisi ollut 1 200 euroa pienempi, tai 400 euroa. Kun pahimmillaan nimenomaan Rangereita myyvään liikkeeseen olisi saattanut joutua ajamaan pitkänkin matkan, en nähnyt tarjouksen huomattavan paremmuuden todennäköisyyttä riittävän suurena, että olisi lähtenyt kruisailemaan pitkin Suomea.

On kuitenkin oletettavaa, että lähtohinta on suurin piirtein sama joka liikkeessä. Sitten missä autoa ei olisi saanut kovin pian ja missä sitä ei olisi saanut automaattivaihteistolla. Lopulta minulla olisi ehkä ollut kasa tarjouksia, jotka olisivat olleet eri asioissa toinen toistaan parempia, mutta varsinaisia €uroja ei säästyisi missään niistä sen kummemmin. Silti olisin nähnyt valtavan kallista vaivaa niin rahassa kuin ajassa mitattuna.

Jyväskylä tuntui muutenkin loppujen lopuksi hyvältä. Se on sopivan lähelläkin, ja perhana, että saisi auton elokuussa ja Webastolla ja lavakatteella. Mitä minä niistä sinapeistakin kohkasin; onhan Webastokin, eiku Ebersprächer, sellainen harvinainen mutta sopivassa säässä kiva herkku. Mahdollisuus peitellä lava helposti ei sekään tavaran kuljettajaa sureta.

Näin yksi asiakas on taas äänestänyt jaloillaan ja on ainakin toivon mukaan ollut oikeassakin. Kyllä minä sitten vaikenen ikuisesti, jos huomaankin, että olinkin taas vain yksi onneton aasiakas.

Tämä oli Amarokin viikonloppu, Wildtrak

Minä myös olen tästä viikonlopusta nauttinut. Amarok on aikamoinen järkäle, ja se sen keula varsinkin uhkuu semmoista asennetta, että se tuntuu tuolta parkkialueelta noiden seinienkin läpi. Maantiellä jättiläinen on kuitenkin niin valtavan kiva auto. Eipä kuule, Wildtrak senior, karisma kanna sieltä Vantaalta tänne asti. Toivottavasti ei ahdista siellä Volkkareiden keskellä.

Silti, Wildtrak, olet se meikäläisen lava-auto tästä viikonlopun huumasta huolimatta. Kun sinusta on aika luopua, seuraajakin kantaa hienoa nimeäsi. Uusi Wildtrak on nyt käsillä, ja maahantuojan käsistä kaikki perushytilliset mallit vietiin aika hitonmoisen nopeasti. Kun vielä pari viikkoa sitten autoja oli Oy Ford Ab:n varastossa jokunen kappale, nyt ne eivät ole enää siellä, vaan oletettavasti joidenkin onnellisten yksilöiden autotalleissa ja parkkiruuduissa.

Saapuessani perjantaina reippaan siirtymän jälkeen Herttoniemeen sain siis kuulla, että perushytit olivat jo menneet. Lannistumiseen ei kuitenkaan ollut syytä, sillä alkuperäisen rautaisen suunnitelman mukaan automyyjät arvioivat seniorin hinnan ja suunnitelman toinen vaihe laitettiin alulle. Alkavalla viikolla tulee tietoa, millaiseen hintaan valitsemieni varusteiden mukaisesta Wildtrakista voisi kaupat syntyä.

Kävipä sillä reissulla lähellä remmihytti-Wildtrakin hankkiminen. Se oli kouraisevan ristiriitainen tilanne. Maahantuojalla olisi siis ollut pari remmihyttiä varastossa, naps, tuosta noin vain luovutettavaksi €uroja vastaan. Automyyjän mukaan semmoinen remmihytti voitaisiin, naps, tuosta noin vain muuttaa kaksipaikkaiseksi pakettiautoksi. Iljettävä suomalainen istuinpaikkaveroklöntti tipahtaisi hinnasta pois, ja minulla olisi lähes perushytin hinnalla remmihytti -Wildtrak.

Kuvittelin hetken aikaa pitkän ohjaamon uljautta ja auton korostunutta massiivisuutta. Neljäovinen Wildtrakhan olisi loppujen lopuksi aika perh… Sitten pakotin itseni todellisuuteen: Muista periaate. Muista menetys lavatilasta. Muista ulkonäkö – tuplahytissä on kuitenkin jotain kömpelöyttä; lava on kuin pyrstö citymaasturissa. Perushytti sen olla pitää.

Nyt tämän autoliikkeen kanssa olenkin menossa kohti kauppojen syntymistä. Liike tarjosi parasta palvelua jo siitä hetkestä lähtien, kun lupauksensa mukaisesti myyjä otti yhteyttä minuun, kun tietoa Wildtrakin paluusta tuli.

Jyväskylässä sen sijaan minun piti käydä itse kyselemässä, että mites, onko tännekin tullut tietoa Wildtrakin paluusta. Varastosta löytyikin, kappas vain, kaksi perushyttimallia. Niissä oli kaikki varusteet, suorastaan kaikki herkut. Minusta kuitenkin Webasto ja rullattava lavakate olivat kuin sinappi annoksessa. En niitä halua lähinnä siksi, että ne ovat ylihinnoiteltuja ja saavat auton lopullisen hinnan ylittämään budjettini. Erotuksen tilkkiminen rahoituksella ei taas lainkaan vedonnut minuun.

Tilaukseenkaan ei autoa voinut laittaa, koska siihen olisi liittynyt riskejä. Niitä riskejä ei pääkaupunkiseudun autoliikkeiden keitaalla, Mekaanikonkadulla, havaittu. Asiakas äänestää jaloillaan, ja on vanhan viisauden mukaan aina oikeassa. Miten sen nyt ottaa, näin entisenä asiakaspalvelijana.

Mutta joo. Amarokista tulee hulppea paketti toivon mukaan ensi viikon sunnuntaina. Se nyt riippuu alkavan työviikon rankkuudesta. On tuossa viikonlopun aikana kertyneessä Amarok-materiaalissa nähkääs tekemistä kutakuinkin suurin piirtein yhtä paljon kuin varsinaisessa työssäni.

Ja Wildtrak, huomenna tulen hakemaan sinut sieltä pois. Koita kestää.

Uusi Wildtrak on palannut

Nettiautoon ilmestyi eilen ajamaton, tämän vuoden mallia oleva Ford Ranger. Pick-upin väritys on kauniin erottuva oranssi, siinä on double cab -ohjaamo sekä automaattivaihteisto. Auton moottorissa on 200 hevosvoiman tehot ja 3,2 litran tilavuus. Se on upea; se vangitsee katseen ja saa selaamaan otokset aina vain uudelleen.

Nämä ominaisuudet on vain uudella Wildtrakilla. Yhdellä monista uusista Wildtrakeista, joita Oy Ford Ab:llä on. Ilmoituksen auto löytyy Seinäjoelta, mutta niitä on todennäköisesti vähän joka puolella Suomea. Tätä rakasta pohjoista maata, jota autoteollisuus on välillä kohdellut kaltoin.

Näin se Wildtrak sitten on tullut takaisin.

Ilmoituksen ilmaantumista olin oikeastaan osannut odottaa. Olin nimittäin saanut tiedon paluusta jo maanantaina. Kauniina kesäpäivänä Grilli 21:llä ruokatauolla ollessani minulle soitti myyjä yhdestä niistä autoliikkeistä, joista olin kysellyt Wildtrakista aiemmin. Tyynen rauhallisesti kaveri kertoi minulle, että maahantuojalla olisi nyt Wildtrakeja tarjolla, ja minulla oli tulla kokikset takaisin ylös.

Sen koommin ajatukseni eivät ole olleet entiset. Yhtäältä olen innostunut, yhtäältä kärsimätön ja yhtäältä huolestunut. Toisaalta olen täysin tyyni. Maltoin ajoittaa ostoneuvottelutkin vasta kuun viimeiseksi perjantaiksi, jotta saisin samalla Helsingin-reisulla pari muutakin asiaa hoidettua. Ilmeisesti jotain järjen ääntäkin tuolta pääkopasta kuuluu.

Totuushan on se, että uusi Wildtrak on joka tapauksessa varsin kaukana ja kenties mutkienkin takana. Minun ja auton välillä on paljon kysymyksia ilman vastauksia. Yksi suuri kysymys on tietenkin hinta ja eritoten Wildtrak seniorin arvo vaihdossa. Toinen suuri kysymys on se, että auton saa haluamillani varusteilla ja mahdollisimman pian.

Raportoin tietenkin perjantain keikan tulokset blogissa. Elämä jatkuu entisellään. Uusi kirjoitus vähintään joka sunnuntai ja huomenna taas töihin ja niin poispäin. Halusin vain kuitenkin informoida teitä, hyvät kävijät, että pitkä ja välillä varsin kutkuttavaksi käynyt odotus on päättynyt. Messiasauto on täällä. Menkää ja tehkää siitä lava-autonne.

Parkkipolttimon vaihto: työkaluja, vääntöä ja tuhoa

Trafin tuoreet tilastot paljastavat kymmenen yleisintä syytä korjauskehotuksen antamiseen määräaikaisessa katsastuksessa. Neljä yleisintä syytä liittyvät valoihin. Niissä ei välttämättä ole kuitenkaan kyse palaneista polttimoista. Korjauskehotus on nimittäin katsastuksen arvosteluperusteiden mukaan annettava silloinkin, kun valaisin on kiinnitetty puutteellisesti, se sijaitsee väärässä kohdassa, valoteho ei riitä ja niin poispäin. Pimeänä oleva polttimo kuitenkin lienee yleisin valoihin liittyvä vika.

Ei valoista tulisi huolehtia kuitenkaan vain katsastuksen tuomion pelossa, eikä edes rangaistuksen pelossa. Pimeänä oleva valo rikkoo auton ulkonäön tyylikkyyden ja antaa kuvan leväperäisestä kuljettajasta. Aivan kuin auto olisi käyttäjälleen pelkkä väline, peltilehmä, metallikuorinen koppi.

Kuluneella viikolla kuskin puolen parkkivalo oli mennä napsahtanut pimeäksi. Havaitsin vian nopeasti sen ilmenemisen jälkeen, ja pääsin aloittamaan pelastustehtävät välittömästi. Koska olin aiemmin vaihtanut toisen puolen polttimon, tiesin, että edessäni oli työläs, likainen urakka. Ei riitä konepellin avaaminen. Sitä ei itse asiassa tarvitse avata lainkaan.

Vuoden 2009 Rangerin parkkivaloon pääsee käsiksi pyöräkotelon etureunan kautta. Ensin on poistettava muovinen suojus, jota voi sisälokasuojaksikin kutsua.

ppolttimo-suojamuoviNoh, paikkahan ei ole mikään ergonomisen ja hygienisen työympäristön malliesimerkki. Kääntämällä pyörän kokonaan oikealle pääsin parhaiten poistamaan suojusta ja kurottelemaan kättä kohti polttimon kantaa, mutta ei hommaa silloinkaan olisi kannattanut tehdä pyhäpäivän vaatteissa.

ppolttimo-nasta-lahikuvassaMuovisuojusta poistaessa pystyi taas muistelemaan Rangerin osittaista muovisuutta. Suojus on kiinni muovisilla nastoilla, jotka ovat ikään kuin ruuveja. Okei, ristipää, ristipää… Etsit huolellisesti työkalupakista sopivan meisselin ja työnnät sen ruuvin uraan, ja käännät… Koko ruuvi vain pyörii tyhjää. Käännät vielä vähän, ja kanta muljaantuu. Lopulta suutut, ja keksit paremman työkalun. Yleensä se on myös jo tuhoisampi työkalu.ppolttimo-nasta-palasinaMyönnetään, että kiivastumisen sijaan olisi pitänyt tutkia pulmallisen osan toimintaa. Kyllä niissä yleensä on jokin ajatus. Tosin lähellä tien pintaa ja pyörän edessä sijaitseva alimmaisin nasta oli todennäköisesti joka tapauksessa niin juuttunut savihiekkasuola-asfalttipöly-seokseen, että se ei olisi kauniisti tullutkaan ulos.

Ihanteellisessa olosuhteissa nastaa käännetään puoli kierrosta ruuvarilla, jolloin se tulee vähän ulos. Sen jälkeen se vain kiskaistaan kehyksen sisältä pois. Jos sitten kehys alkaa pyöriä nastan mukana, voi kehystä pidellä paikallaan vaikkapa kärkipihdeillä.ppolttimo-nastan-avausSe niistä ruuveista. Kiskaisen suojusta irti sen verran, että saan käden mahtumaan onkaloon. Sullon muovin pyöräntuennan osien väliin, koska minulta puuttuu kolmas käsi. ppolttimo-tasta-valistappolttimo-polttimon-kantaSitten alkoi seuraava haaste. Ulkopellin ja konetilan seinän välissä oleva polttimon kanta pitäisi paikallistaa ja irrottaa. Sormet tavoittavat suuntavilkun polttimon kannan, ja kas vain, sen saakin vaivattomasti irti kiertämällä. Sitä ei nyt olla silti vaihtamassa. Parkkipolttimon kanta sitten ei hievahdakaan. Pitäisikö sitä muljuttamalla vetää, vääntää ja vetää vaiko kiertää? Olisiko siinä klipsi, jota tulisi pitää painettuna?

Käyn vilkaisemassa ohjekirjaa. Seisontavaloista ja etusuuntavilkuista se sanoo seuraavaa: ”2. Irrottakaa polttimo ja polttimon pidike. 3. Irrottakaa polttimo.” Niin, niin, kyllä, irrotan polttimon pidikkeen, mutta MITEN?!?

Aikani pidikettä ravisteltuani tulin aika varmaksi siitä, että pidike lähtee kiertämällä. Sormilla se ei vain tahdo onnistua. Duratorq jaksaa vääntää, minun lihakseni eivät. Mieleeni piirtyy linjapihtien kuva. Tie, joka voi viedä voittoon tai sitten tuhoon. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Kaksin käsin tunnustelemalla haen polttimon kannan pihtien leukojen väliin. Kevyesti puristan ja kierrän pihtejä – ja näppärästi kanta kiertyy auki. Niskuroija esiin, heti!

ppolttimo-polttimot-ja-kantaPolttimon vaihto, kannan asettaminen takaisin umpion pohjaan ja virtajohdon liittäminen on tässä vaiheessa lasten leikkiä. Muovisuojuksen nastankin saan äärimmäisen varovasti työskentelemällä ehjänä kiinni.

Rikki menneen nastan korvaan millä muullakaan kuin nippusiteellä.

ppolttimo-nippuside-fix

Tällainen se on, vuoden 2009 Wildtrak

Olen lisännyt kuvia ja tiivistänyt tekstiä 19. marraskuuta 2017.

Nostin kytkimen liian hätäisesti. Auto nytkähti eteenpäin ja sammui. Naurahdin teennäisesti, ja puolustauduin: ”Näissä kytkimissä on eroja.” Omistaja myötäili kommenttiini. Nolostuneena ja katse tiukasti ratissa kurottelin avainta ja käynnistin auton uudestaan. Satoja kytkimen nostoja ja nyt minä munasin.

Ehkä siihen oli hyvä syy. Hetkeä aikaisemmin olin saanut nähdä Wildtrakin ilmielävänä. Olin saanut tarkastella jyhkeitä muotoja ja kaunista maalipintaa todella läheltä. Olin saanut istuutua sen valtaistuimelle ja aistia sisätilojen muodot, materiaalit ja tuoksut. Olin saanut omaksua hallintalaitteiden sijainnin, säätää istuimen ja tunnustella vaihdevivun liikeradan. Lopulta, kuin suuren rituaalin huipennukseksi, olin päässyt käynnistämään moottorin.

Siinä tilassa kytkimen nostaminen oli ollut kuin paluu maan pinnalle.

Mikä Wildtrak?

Vuonna 2005 Ford toi markkinoille uuden Ranger-pick-upien mallin, Wildtrakin. Jo tuolloin sen erotti perus-Rangereista muun muassa tuunattu keula, astinlaudat, kattokiskot sekä tietenkin uniikki väritys ja Wildtrak-tekstit. Käytännössä Wildtrak on siis Rangereiden mehevintä mutta myös hintavinta lajia. Sitä ostavat ihmiset, jotka haluavat erottua muista ja kenties korostaa sosiaalista asemaa.

Väittäisin, että jokainen ihminen voi löytää itselle sopivan auton samaan tapaan kuin hän voi löytää elämänkumppanin. Juuri omanlainen auto antaa omistajalleen paljon, mutta myös omistaja haluaa antaa autolle jotain.

Omanlainen auto ei petä, se ei valita, eikä se hylkää, vaikka ihan joka päivä yhteiselo ei välttämättä sujuisikaan niin mallikkaasti. Omanlaisen auton kanssa on lukuisia ilon,  jännityksen, pettymyksen, tyydytyksen, ärtymyksen ja onnellisuuden hetkiä.

Vuoden 2009 Ford Ranger Wildtrak on juuri minun omanlaiseni auto.

Mukavuudet

Vaikka Wildtrakin toinen sukupolvi, johon oma autoni siis kuuluu, eli vuosina 2007–2011, ei autojen mukavuutta lisäävä varustelu ole kovin kattava. Sen olisi voinut odottaa olevan monipuolinen, koska kyseessä on kuitenkin varustelluin malli. Kun uusien pick-upien varustelistat vievät jo yhden esitteen sivun, on nollaysi-Wildtrakissa mukavuuksia lähinnä soitin, erinäiset lämmittimet, peruutustutka sekä kompassit.

Soittimessa on silkka radio ja cd-soitin. USB-liittimen saati sitten Bluetooth-yhteyden puuttuminen on ymmärrettävää, mutta AUX-liitin ei olisi voinut olla liian kallista ja hankalaa toteuttaa. Toisaalta ongelma on varsin pieni suhteessa Wildtrakin erinomaisuuteen eritoten siksi, että muutaman varaosan hankkimalla tehtaan soittimen voi korvata omalla.

Tehtaan soitin toki hoitaa tehtävänsä hyvin. Radioon voi tallentaa 12 kanavaa kahteen eri settiin. Eniten pidän siitä, että vapaa kanavien haku onnistuu toista kiertokytkintä kiertämällä. Näinpä vapaaseen hakuun ei tarvitse risteillä valikkojen kautta. Toki taajuudet saisivat vaihtua vielä herkemmin.

Peruutustutka on ihan kätevä. Siis vaikka piippaukset tihenevätkin kohteen lähestyessä, ei tutka auta pysäköimään tarkalleen senttien päähän esteestä. Tutka ei sentään puutu voluumiin, ja sen pystyy myös sammuttamaan. Tutka pysyy pois päältä aina siihen asti, kunnes peruutusvaihteen kytkee uudelleen.

Penkinlämmittimen nappi on kojetaulussa, mikä toki on kätevämpää kuin kaivella pikkuruisia nappuloita penkkien sivuilta. Nappula lämmittää kuitenkin molemmat istuimet. Eihän istuimia toki olekaan kuin kaksi, mutta minusta ratkaisu ei ole hyvä. Kuljettajalle pitää jäädä vapaus valita, miten hän haluaa senkin vapaaseen istuimeen kuluvan energian käyttää. Energian olisi voinut käyttää esimerkiksi peilien lämmittämiseen; Wildtrakissa kun ei ole peilinlämmittimiä lainkaan.

Keskellä kojetaulun päällä oleva mittaristo on hieno lisä kojetauluun, sillä se tuo siihen erikoisvarustelun tuntua. Mittaristossa on kallistuksen pitkittäisessä ja sivuttaisessa suunnassa ilmaisevat mittarit sekä kompassi. Kompassin tarpeellisuus on vähän niin ja näin: useimmiten olen selvillä tiestä, enkä ilmansuuntia käyttäisi kuin ehkä korkeintaan erämaassa. Kallistus voisi ehkä olla hyödyllistä tietoa off-road-ajossa, mutta silloin ei välttämättä ole ensiarvoista tutkailla mittareita. Eniten tutkailen mittaristosta lämpötilaa auton sisällä ja ulkopuolella.

Wildtrakissa on manuaalinen ilmastointi. Wildtrakissa jäähdytys täytyy siis kytkeä napista erikseen, suuttimet täytyy kohdistaa ja puhalluksen kohde täytyy valita. Tästä en kuitenkaan vuoden 2009 pick-upissa ensimmäisenä ala valittaa, vaan pidän pienempää automatisoinnin määrää ehkä jopa parempana. Wildtrakissa on mahdollista kytkeä lämmityskäyttö päälle, jolloin moottori pyrkii tuottamaan lämmintä ilmaa mahdollisimman nopeasti.

Muotoilu

Auton ulkonäkö niin ulkoa kuin sisältä on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Jo ennen kuin olin edes autoista kovin kiinnostunut, mutta hyvännäköisten asioiden ystävä kylläkin, erotin ensimmäiset näkemäni Wildtrakit omiksi poikkeaviksi pick-upeiksi. Ne huokuivat kadunvarsipaikoilla ja risteyksissä asenteellisuutta varsinkin, jos omistaja oli vielä päättänyt räväköittää ulkoasua esimerkiksi asiaan kuuluvin renkain.

Vuosien 2007–2011 Rangereiden muotoilu on sen ajan pick-upeista muutenkin parasta. Ford on ikään kuin onnistunut tuomaan oikeat piirteet Amerikan-serkuista ja pitämään autot massiivisen ja asenteellisen auton – pick-upin – näköisinä. Muista Rangereista Wildtrak poikkeaa ainakin niin, että siinä on leveät astinlaudat, sumuvalot, ärjympi keula, kromiset ovenkahvat, led-vilkut peileissä, kattokiskot sekä muun tyylin kanssa yhdenmukaiset lavakaaret. Sisällä eroa on ainakin kojetaulussa ja istuimissa.

Tavis-Rangereista poikkeavia auton värin vaihtoehtoja ovat sininen sekä oranssi, eikä ainakaan oranssi ole yleisestikään mikään tavanomainen pick-upin väritys. Väri sekä Wildtrak-tekstit saavat oikeasti auton pistämään silmään liikenteessä. Nimenä Wildtrak on onnistunut, koska se on yhtä aikaa ytimekäs, kuvaava sekä kekseliäs. Villi omien polkujen kulkija – niin auto kuin sen omistaja.

Vaikka muodot ovat jämäkät, vaivaa autoa inhottavasti pienimuotoinen muovisuus. Muovi on niin kauan ok, kunnes se alkaa maistua halpamaiselta. Kun lokasuoja irtoaa muovisten nastojen pettäessä, tietää valmistajan tähdänneen mahdollisimman pieneen massaan sekä osien kustannuksiin. Toisaalta pitää muistaa muovin paremmuus metalliin nähden mitä tulee esimerkiksi ruostumiseen ja naarmuuntumiseen.

Sisätilat

Muovin kanssa on ongelmia hieman sisälläkin. Esimerkiksi keskipaneeli – kenties harmaan värin vuoksi – näyttää jotenkin lelumaiselta. Musta olisi tehnyt ihmeitä joko yksittäisinä korostuksina tai ihan koko materiaalin värityksenä. Toisaalta tällöin väritys olisi pitänyt muuten miettiä uusiksi. Se on ehdottomasti sopusuhtainen.

Oranssi särmistää sisätiloja näyttävästi. Se on tavallaan niin huomaamaton samaan aikaan kuin se on silmiinpistävä, että sisätilat huokuvat tehokkaasti Wildtrak-henkeä mutta silti kokonaisuus on työkäyttöä ajatellen asiallinen. Tosin nimenomaan muulloin kuin Pepsodent-hymy suussa ulkoilman harrastuksissa ajellessa esimerkiksi kangasmatot ovat väärä valinta.

Istuimen täytyy näyttää ja tuntua hyvältä, ja sen kautta kuljettajan on saatava tuntuma lava-auton hallitsemiseen joka paikassa. Penkkiin istuessa sen pitää luoda tunne, että pick-uppi ottaa kuljettajan kuin otteeseensa ja pitää hänestä kiinni kaikissa tilanteissa. Ja istuimen pitää olla sen verran pehmeä, että auton voimat voivat painaa kuljettajaa syvemmälle penkkiin.

Juuri tämän tunteen Wildtrakin istuin minussa saa aikaan. Penkki on sopivan pehmeä mutta silti jämäkkä. Selkänojan sivuttaistuet luovat vaikutelman otteeseen ottamisesta. Istuimen ja selkänojan reunukset, selkänojan yläosa sekä pääntuki ovat nahkaa ja loput on samettisen pehmeää kangasta. Penkit suorastaan houkuttavat istumaan autoon ja ajamaan sillä. Niistä tulee erittäin, erittäin suuri plussa.

Säädöt eivät ole kovin monipuoliset: istuimen sijaintia pitkittäissuunnassa sekä selkänojaa pystyy säätämään. Itse kyllä saan penkin aina oikeaan asentoon, ja kuljettajan alue tuntuu tilavalta. Selkänojaa pystyy kiertämään portaattomasti lukituksen vapauttamalla niin paljon kuin ohjaamo antaa myöten. Tämän ansiosta olen pystynyt nukkumaankin autossani, vaikka eihän kokemus ole kovin lähellä sänkyä.

Rattia pystyy myös vetämään kohti kuljettajaa tai työntämään poispäin sekä säätämään korkeussuunnassa. Säätöjen ollessa kunnossa kuljettaja näkee todella hyvin tarpeellisiin suuntiin ja pystyy käyttämään tärkeimpiä hallintalaitteita erinomaisesti. Peilit ovat suorastaan mahtavat. Ajaessani jotain tavallista farmaria tai sedania minulla on oikeasti vaikeuksia käyttää sivupeilejä peruuttamisen apuna.

Muutama nappula sijaitsee hieman hankalasti ratin takana. Niitä joutuu kurottelemaan eikä niitä näe kurottelematta. Käsijarru on erikoisesti ulos vedettävä kahva mittariston alapuolella. Mittaristo on älyttömän selkeä sekä väritykseltään ja valaistukseltaan tyylikäs. Tosin numeroiden fontti saisi olla tyylikkäämpi samoin kuin hallintalaitteiden tekstien fontti.

Konehuane

Vielä toisen sukupolven Wildtrakit eivät tarjonneet juuri sen kiihottavampia teholukuja kuin perusmallit, mutta vuonna 2012 lanseeratussa mallistossa tilanne on toinen. Toisaalta uusien mallien teholukemat eivät ole välttämättömät; tiettyjä asiakkaita vain himottaa 0,7 litraa tavanomaista pick-upin sylinteritilavuutta suurempi luku.

Vuoden 2009 Rangerissa mennään siis vielä 2,5-litraisella dieselkoneella, jossa on neljä sylinteriä, kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia, yhteispaineruiskutus, turboahdin ja kaikkea sellaista. Moottorin suurin teho on 105 kW, joka on kansankielellä noin 141 hevosvoimaa. Tämä lukema irtoaa kuitenkin 3 500 kierroksessa minuutissa. Suurin vääntö on 330 Nm, ja sitä kone puristelee 1 800 kierroksessa.

Tyhjänä Wildtrak kiihtyy minusta kuitenkin hymyilyttävän nopeasti. Kakkosvaihteella vauhdin saa polkaistua reippaasti 40–50 kilometrin tuntinopeuteen. Tehokasta kiihdytystä halutessani jatkan siitä kolmosvaihteella, ja muuten pykällän neloselle, jolloin auto tietysti selkeästi laiskistuu.

Kolmonen on monipuolinen liikenneympyröiden ja suojateiden täyttämän ympäristön vaihde. Kahdeksankympin vauhdissa vitosvaihteella kierrokset ovat parhaan väännön tietämillä, ja Wildtrak ampaiseekin 80:sta ylöspäin aika rivakasti. Kylmänä auto on varsin äänekäs maantienopeuksissa, mutta muulloin auto etenee satasenkin vauhtia asiallisesti.

Wildtrakin vaihteiston heikoin lenkki on 50–60 kilsan tuntivauhti: tietynlaisissa olosuhteissa vitosella voi melkein päästellä 50 km/t, kun taas toisenlaisissa olosuhteissa neloselle tekisi mieli vaihtaa jopa 60:ssa. Tokihan näin machosti vääntävässä ajoneuvossa kierrokset saa hetkellisesti käväistä 1 000 kierroksen tietämissä.

Todellinen tehotesti maastossa Wildtrakille on vielä tekemättä, mutta karkeasti 2,5 tonnin painoissa Wildtrakki matelee täysin vaikeuksitta. Hidas neliveto ja ykkös–kakkosvaihde ovat voimakkaan etenemisen juhlaa. Kytkin nousee äärimmäisen tasaisesti ja toimii moitteettomasti. Liikkeelle lähdettäessä kaasu on ehdottomasti tarpeeton. Lähdenkin silkalla kytkimellä liikkeelle niin tiellä kuin sen ulkopuolella, ellei päällä ole spessutilanne.

Wildtrakin keskikulutus on ollut varsin mielenkiintoinen – niin mielenkiintoinen, että en ole enää varauksetta suhtautunut esitteissä oleviin kulutuslukemiin. Talvella ajaessani lyhyitä matkoja taajamassa kulutus on 11–12,5 litraa. Pidempien reissujen jälkeen kulutus on 8,5–9,5 litraa. Lämpiminä vuodenaikoina sataan kilsaan on uponnut pätkäajossa 8,5–10, mutta maantiellä lukema tipahtaa 7–8 litraan.

Off-road-arsenaali

Kerrotaan olennaisin asia heti näin alkuun: Wildtrakissa on valinnainen neliveto, jonka saa joko nopeasti tai hitaasti välitettynä. Kaksivedon ollessa päällä voima kulkeutuu taka-akselin pyöriin. Kun kuljettaja valitsee vaihdevivun vieressä olevalla vivulla nopean nelivedon, jakolaatikko jakaa voimaa 50 prosenttia etuakseliin ja toiset 50 taka-akseliin.

Rangerin nelivetoon kuuluu kuitenkin eriskummallinen RFW-nappula. Sen kirjaimet ovat lyhenne sanoista remote free wheeling. Kun kuljettaja kytkee nelivedon vivulla nelivedon päälle, mittaristoon syttyy merkkivalo RFW. Tällöin etuakselin pyörissä olevat napalukot lukkiutuvat. Napalukon ajatushan on kytkeä pyörät pyörimään vetoakseleiden mukana. Jos napalukot ovat auki, voima ei kulkeudu pyöriin asti, ja pyörät vain pyörivät ajoneuvon mukana.

Fordilla ajatus on ollut mahdollistaa kaksivedon ja nelivedon vaihtaminen ajoneuvon liikkuessa. Tällöin kuljettajan ei tarvitse pysäyttää autoa hänen halutessaan nelivedosta kaksivetoon tai päinvastoin. Kun kuljettaja vaihtaa kaksivetoon, napalukot avautuvat. Jos tiestä tuleekin liukas, hän voi pysähtymättä siirtää valitsimen nelariin, ja napalukot menevät lukkoon. Toisin sanoen tosiasiassahan RFW:n ollessa päällä kaksiveto ei ole ihan puhtaasti kaksiveto.

Jos RFW:n merkkivalo palaa mittaristossa, ei ajoneuvolla saisi ajaa kovempaa kuin 100 km/t. Tämän nopeuden ylittyessä RFW:n merkkivalo alkaa vilkkua, jolloin kaasujalkaa on syytä keventää. Suurissa nopeuksissa voimansiirto alkaa olla kovilla.

Vetotavan vaihtaminen ajoneuvon ollessa liikkeessä

Ajoneuvon ollessa pysähdyksissä kaikki vaihdot ovat sallittuja.
Vaihto RFW:n merkkivalo ei pala RFW:n merkkivalo palaa
2 —> 4H x OK
2 —> 4L x x
4H —> 2 OK OK
4H —> 4L x x
4L —> 2 x x
4L —> 4H x x

Mielenkiintoisesti joissakin autoilmoituksissa saatetaan napalukkoihin viitata yksioikoisesti esimerkiksi sanalla sähkölukot, jolloin ostaja kenties kuvittelee saavansa tasauspyörästön lukot. Puhdasta tasauspyörästön lukkoahan ei Ford tarjoa. Sen sijaan Rangereiden taka-akseliston tasauspyörästössä on luistonrajoitin.

Kunnon tasauspyörästön lukon puuttuessa olen puolustellut Wildtrakia sillä, että hitaalla nelarilla pääsee jo pitkälle. Merkityshän on vain voimansiirron välityssuhteilla eli yksinkertaistetusti sillä, minkä kokoiset hammaspyörät pyörittävät toisiaan. Lisäksi renkaiden pinnan kuviointi vaikuttaa pidon riittävyyteen väännön koetellessa pitoa.

Maastossa ajamisen kannalta paras välityssuhde saavutetaan hidas neliveto kytkettynä 1-vaihteella. Rangerissa 1-vaihteen välitysuhde on 3,905 : 1 ja tasauspyörästön 3,416 : 1. Kun alennusvaihteisto ei vaikuta välityssuhteeseen, on se siis pyörissä 13,340 : 1. Hidas välitys yli kaksinkertaistaa luvun, eli hidas välitys päällä välityssuhde pyörissä on 26,946 : 1. Toisin sanoen kampiakselin pyörähtäessä lähes 27 kertaa pyörät pyörähtävät 1 kerran. Koneen käydessä 1 000 kierrosta pyörät käyvät noin 37 kierrosta yhdessä minuutissa.

Mikäli Wildtrakissa on tehtaan tarjoamat pyörät, maavara on 21,4 senttiä. Pyöriin kajonneiden omistajien sen sijaan on syytä ottaa mitoista selvää itse. Oman Rangerini pohjan matalin osa on noin 24 sentin korkeudella maasta. Kyllähän maavara pyörii mielessä aina, kun ajoalusta muuttuu kuoppaiseksi ja kivikkoiseksi. Kivien kohdalla yrittää pitää tiukasti kiinni off-roaderin muistilistan kierräaja päältäaja yli ekasta kohdasta.

Off-road-ajoa Rangerissa hankaloittaa viiden metrin pituuden ja halkaisijaltaan 12,6 metrin kääntöympyrän lisäksi jousitus. Se koostuu toki pick-upeissa tavanomaisesta erillisjousituksesta etuakselissa ja lehtijousitetusta erillisestä taka-akselista. Erillisjousitus tasoittaa kuoppaisella tiellä ajamista, mutta heikentää off-road-kykyjä. Takana on kannatteleva vetoakseli, joka on suhteessa pick-upin tyypilliseen käyttöön toki varmaan järkevää. Mutta eipä vetoakselia sitten korjaillakaan niin vaivattomasti korven keskellä, jos se sattuisi hajoamaan.

Mitat ja massat

Wildtrakilla on omamassaa 1 960 kiloa, kun taas suurin sallittu kokonaismassa on 2 995 kiloa. Tähän väliin kantavuutta jää huikea 1 035 kiloa. Wildtrakilla voisi kuskata vaivatta siis esimerkiksi Renault Clion, mikäli ranskalaisauto vain mahtuisi lavalle.

Wildtrakiin saa kytkeä kokonaismassaltaan enintään 750-kiloisen jarruttoman perävaunun sekä 3 000-kiloisen jarrullisen perävaunun. Jos pick-upin on kuormannut täyteen kantavuuteen ja perään pistää vielä maksimimassoissa olevan kärryn, on koko yhdistelmän massa, ihan laillisesti, pöyristyttävä 5 995 kiloa! Tätä lukua kyllä pitäisi päästä testaamaan jollain lumisella metsätiellä.

Se Clion kuskaus joka tapauksessa kaatuisi lavan mittoihin. Rullamitalla sain seuraavat arvot: luukulla lavan leveys on 136 cm, ja pyöräkoteloiden kohdalla se pienenee 107 senttiin. Pituutta on 170 cm, siis luukkuun asti, mutta luukku tuo tähän päälle noin puoli metriä, ja saa se kuorma sitäkin pidempi olla. Laitojen korkeus on 50 cm. Mitoissahan ei ole mitään ihmeellistä, koska laeissa olevat enimmäisarvot ovat asettaneet lavatilan kehittämisen rajat.

Mitatessani Wildtrakin korkeutta en ollut ihan heti vakuuttua toimenpiteen onnistumisesta: korkeus jäi johonkin 170-180 cm:n väliin. Alusta ei ollut ihanteellinen tarkan tuloksen saamiseksi. Joka tapauksessa kun Wildtrak näyttää taloyhtiön parkkirivistössä Goljatilta – ja varsinkin kun kuljettajan paikalta joutuu katsomaan alaviistoon nähdäkseen vieressä olevan sedanin istuimet, tuntuu mikä tahansa alle 2 metrin arvo yllätykselliseltä.

Loppusanat

Wildtrakissa on joitakin ulkonäköön liittyviä heikkouksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta käytännön toimivuuteen. Off-road-ominaisuuksien heikkoudet johtuvat siitä, että Ranger on suunnattu ensisijaisesti tavaran kuljettamiseen.

Tekniikan puutteet sen sijaan alkavat tuntua kurjilta vasta silloin, kun varustelua vertailee nykyaikaisiin autoihin. Toisin sanoen vuonna 2009 Wildtrak olisi ollut ehkä huipuin lava-auto, mitä markkinoilta olisi voinut saada.

Kyllähän minä silloin Wildtrakin kytkintä ensimmäistä kertaa nostaessani jo tiesin, että minulla tulisi olemaan aikaa tutustua kytkimen nostamiseen. Olin päättänyt tehdä kaupat Wildtrakista.

Kytkin on nyt noussut lukemattomat kerrat, ja niin se tulee vielä nousemaankin. Jokainen kerta on ollut aina yhtä nautinnollista – joskus toki jalka tekee tepposet ja auto saattaa sammuakin. Autoilijan elämää se vain on.

Lopettelen tätä tekstiä haikeana. Olen kirjoittamisen aikana alkanut arvostaa Wildtrakia yhä enemmän. Tuolla ulkona se jököttää paikoitusalueella, villi omien polkujen kulkija. Avaimet lojuvat tuossa pöydällä vieressäni.

Taidanpa napata ne ja lähteä koluamaan yhä uusia polkuja.

Oy Ford Ab lyttäsi uuden yrityksen

Wildtrakin saapuminen Suomeen on ollut suuri arvoitus, mutta se meinasi ratketa eilen illalla. Google toi tietooni Netwheels-nimisen sivuston uutisen Fordin Ranger-mallistosta vuonna 2014. Valmistaja siis on listannut kaikki saatavana olevat Rangerit sekä niiden hinnat. Yksi malli oli kuitenkin tippunut pois: Wildtrak.

”Wildtrak -mallit poistuvat valikoimasta”, Netwheels toteaa kylmän viileästi mutta toisaalta niin mahdottoman yksinkertaisesti. Lukija ei saa tietää syytä eikä sitä, ovatko Wildtrakit nyt ikuisesti pala autoilun historiaa. Toisaalta sillä ei liene väliä. Autoja tulee ja menee, ja mallihullut asiakkaat muodostavat merkityksettömän osan markkinoista.

Netissähän on toki luotettavaa asiaa, mutta sen määrään nähden verkko tarjoaa kasapäin silkkaa roskaa. Netwheels on kuitenkin suuri yritys, joka palvelee autoalaa ja tekee yhteistyötä merkittävien tahojen kanssa. En siis kyseenalaistaisi sen tarjoamia tietoja.

Katsoin kuitenkin, että maahantuojan vastaus on lopullinen vastaus. Olin syksyllä kysynyt jo Wildtrakista. Silloin maahantuoja vastasi, että tietoa mallin paluusta Suomeen saadaan vasta myöhemmin vuonna 2014.

Netwheelsin uutinen oli taas julkaistu aivan hiljattain, helmikuun alussa. Kenties maahantuoja olikin saanut tiedon, ja tieto oli kulkeutunut Netwheelsille. Wildtrak ei palaa Suomeen. Tuskainen odotus päättyi. Tuskaisesti.

Fordin maahantuojalta oli puristettava tieto ulos. Syksyllä tietoa odotettiin; nyt sitä varmaan jo olisi. Laitoin sähköpostia asiakaspalveluun ja linkitin Netwheelsin uutisen. Siinä on raakaa dataa. Siis jääkö Wildtrak pois mallistosta, Oy Ford Ab?

Näin asiakaspalvelija vastasi kysymykseen:

Tämän hetken tiedon mukaan Ford Ranger WildTrackin tilanteen odotetaan varmistuvan kevään / kesän 2014 aikana.

Niin että näinhän sitä tietoa annetaan. Jes. Ainakaan toivon kipinä ei vielä sammu lopullisesti.

Muokkaus: Ystävällisesti Netwheelsiltä kerrottiin, että Fordin maahantuoja oli toimittanut vain vuoden 2014 hinnaston. Siitä oli Wildtrak puuttunut, ja siksi mallin oli katsottu jääneen pois. Tilanne siis selkiytyi: mallin paluu ei vieläkään ole sen varmempaa kuin ennen. Elämme jännittäviä aikoja.

Miksi Wildtrakia ei saa Suomeen?

Niin haluttava uusi Ford Rangerin Wildtrak-malli onkin, ei sitä tällä hetkellä saa Suomessa. ”Saada Suomessa” on toki moniulotteisempi ilmaisu, kuin miltä se näyttää. Auton saaminen tarkoittaa tavallisesti sitä, että ostaja voi mennä autoliikkeeseen, tehdä kaupat uudesta autosta ja saada auton tehtaalta viikon parin kuluessa. Se voi myös tarkoittaa sitä, että ostaja menee autoliikkeeseen, tekee kaupat uudesta autosta, mutta ei saa sitä tehtaalta viikon parin kuluessa. Hän ei välttämättä saa sitä kuukauden parinkaan kuluessa, tai kenties vuoden parinkaan kuluessa.

Fordin maahantuoja esittelee Wildtrak-mallin nettisivuillaan. Aikaisemmin Wildtrak oli mukana myös hinnaston sisältävässä pdf-tiedostossa. Kesäkuussa 2013 päivitetyssä hinnastossa mallia ei enää ole mukana. Maahantuoja menettelee siis aika mielenkiintoisesti: Se pitää mallin esillä, mutta ei kerro mitään sen saatavuudesta. Koska se ei erityisemmin kerro muidenkaan Rangerin mallien saatavuudesta, voi kävijä olettaa, että Wildtrakia voi kysäistä lähimmältä Ford-jälleenmyyjältä.

Näin minä tein ensimmäisen kerran viime kesänä. Olin liikkeellä vielä silloin tutustuakseni uuteen Wildtrakiin enkä niinkään ostaakseni sen. Autoliikkeen A myyjä sanoi, että Wildtrakia ei ole saatavana. Ei ole ollut pitkään aikaan, eikä kenelläkään ole tietoa, milloin on. Samaa sanottiin autoliike B:ssä. Ihan varmuuden vuoksi halusin syksyllä vielä kuulla vastauksen autoliike C:ssä. Olihan tilanne saattanut ehtiä muuttumaan, ja toisilla automyyjillä voisi olla enemmän tietoa asiasta. Pienetkin tiedonmuruset olisivat auttaneet minua himon tuskassa.

Autoliike C:n myyjä kertoikin syyksi Euroopan unionin säädökset lava-autojen mitoista. Ne ovat ihan omaa luokkaansa verrattuna muihin maihin. Ajatellaanpa, että Fordin tehtaalla valmistetaan Wildtrakkeja jonkin muun markkina-alueen kuin EU:n määräysten mukaisiksi. Tehdas on viimeisen päälle viritelty niin, että autoista saadaan sentilleen tietynlaisia. Sitten Fordin johtajille kantautuu tieto, että Euroopan unionin alueella muutama hassu sata ostajaa haluaisi saada Wildtrakin. Tällöin johtajat miettivät: Jaaha, vai että pitäisi tehdas laittaa niiden parin sadan auton vuoksi ihan mullin mallin, ja palauttaa taas entiselleen sen jälkeen. How about no?

Tästä teoriasta voi olla tietysti monta mieltä, ja koska en tunne autotehtaiden toimintaa kovin hyvin, en esitä mitään arvioita siitä. Mielessä sitä kuitenkin on kaikenlaisia mutta entä kun -kysymyksiä.

Sitä paitsi autoliike C:n selitys ei ole ainoa. Aivan hiljattain sain puhelun autoliike D:stä. Olin näin loppuvuonna päättänyt kysyä uutta tilanneraporttia ja samalla vastausta muutamaan auton ostamiseen liittyvään kysymykseen. Autoliike D nimittäin mainitsee sivuillaan jopa Wildtrakin hinnan euron tarkkuudella, ja halusin tietää, olisiko auto kenties kaupan samaan hintaan, jos se joskus Suomeen tulee.

Soitosta sain paljon mielenkiintoista tietoa. Mielenkiintoisin – joskin kuulopuheisiin perustuva – oli syy siihen, miksi autoa ei saa. Joitakin Wildtrakin osia ei ole saatu tehtaalle. Tästähän voisi olettaa seuraukseksi sen, että Wildtrakia ei saa sen enempää muihinkaan maihin. Siitä minulla ei sitten ole tietoa.

Automaattivaihteista perushytillistä mallia oli autoliike D myynyt noin 40 500 euron hintaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että ”hinta” ei ole koskaan autojen ja varsinkin automyyjien käsitteistössä prikulleen määritelty sana. Joka tapauksessa olen tyytyväinen tähän karkeaankin hintaan.

Uusia Wildtrakeja oli kuulemma myyty ehkä ihan kourallinen viime syksynä, vai oliko niitä tilattu silloin ja saatu vasta alkuvuonna. Joka tapauksessa toimitus oli vienyt aikaa, eli jos saatavuutta on joskus ollut, on se silloin jo ollut vaihtelevaa. Tässä yhteydessä on pakko mainita se, että en ole nähnyt yhtäkään uutta Wildtrakia vielä liikenteessä. Tosin jos ostaja ei ole valinnut hyvin erottuvaa oranssia väriä, on auto voinut todella helposti mennä ohi. Mutta edes pk-seudun autopaljoudessa tämä komistus ei ole tullut vastaan.

Yksi valttikorttihan minulla oli käytettävissä, ja se oli Fordin maahantuoja. Kysyin Ford Suomen Facebook-sivuilla, onko mallin Suomeen saapumisesta tietoa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: paluusta Suomeen saadaan tietoa vuoden 2014 puolivälin jälkeen. Kuinka kutkuttavan jännittävän epämääräistä.

Uuden Wildtrakin saapuminen Suomeen on siis ollut, ja on jatkossakin, erittäin pitkä ja kivinen tie. Ford ei ole hoitanut asioita tyylikkäästi. Itse olisin pitänyt näin kuolattavan makean auton mahdollisimman visusti piilossa siihen asti, kunnes sitä myös olisi mahdollista ostaa siten, kuin auto normaalisti ostetaan.